lauantai 5. toukokuuta 2012

Sitruunakakku

Reseptivaras oli leiponut mukavan kuuloista sitruunakakkua, jota kostutettiin paistamisen jälkeen runsaalla sitruunamehulla. Mielikuvituksessani maistoin, kuinka ihanan kirpeän makea ja mehevä kakku kyseessä on. Pitihän siitä sitten oma versio kokeilla!


Sitruunakakku  n. 12 palasta

2 pientä luomusitruunaa (alkup.ohjeessa 3-4 kpl)
3 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 1/2 dl maustamatonta soijajukurttia
1 3/4 dl vettä
hieman vajaa 1 dl oliiviöljyä

pinnalle:
sitruunoiden mehu (sain puristettua vain 80 ml)
3/4 dl sokeria

Raastoin sitruunoiden kuoret ja puristin mehut.
Sekoitin taikinan ainekset, joiden mukaan tuli sitruunoiden kuori. Paistoin 19 cm:n irtopohjavuoassa 175 asteessa n. 50 minuuttia. Irrotin kakun vuoasta ja pistelin tikulla reikiä. Valelin sitruunasokeri-liemen lämpimän kakun pintaan ja jätin tekeytymään seuraavaan päivään.

kakun kyljessä soijakermavaahtoa
Hyvää ja sitruunaista kakkua! Olisi erottunut vielä enemmän edukseen ja omanlaisenaan "kuiva"kakkujen joukosta, jos minulla olisi ollut vielä se kolmas puuttuva sitruuna. Alkuperäisessä ohjeessa nimittäin suositeltiin kakkuun kolmea tai jopa neljää sitruunaa.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mmm,tuo oli varmaan tosi hyvää:) Sitruunasta saa niin kivasti makua leivonnaisiin ja muihinkin:)

Paula kirjoitti...

Olen ihan ihastunut sitruunaan nykyisin. Se on niitä ihania uutuuksia, joista olen päässyt nauttimaan vasta allergioista selvittyäni.