Täällä iloinen yhden päivän ravintoloitsija, hei!
Eilen oli siis ensimmäinen kerta ikinä, kun pääsin ravintolapäivää viettämään tällä puolen tiskiä. Olipas vauhdikas päivä! Ravintelimme kulki nimellä Tökärin smoothiebaari (kun emme hienompaa ja hauskempaa tähän hätään keksineet) ja paikkana oli vanha työväentalo, joka sijaitsee täydellisellä paikalla pikkukunnan keskustassa. Olin aivan mahdottoman iloisesti yllättynyt asiakasmäärästä! Ihmisten saavuttaminen ja liikkeelle saaminen ei ole pienellä paikkakunnalla aina itsestään selvää. Mutta: Melkein kaikki herkut myytiin! Vain muutamia jäi itselle maisteltavaksi. Parhaimmillaan kolme teharia surruutteli smoothieita yhtä aikaa (ja välillä muistin pitää kuulosuojaimiakin). Oli kiva päivä. Kiitos kävijöille!
Tarjolla oli:
Balleroita
-
lakupallerot
-
maapähkinävoipallerot
-
viikunapallerot
-kaakaopallerot (sisältäen yksinkertaisuudessaan mantelia, taatelia, kaakaota, vaniljaa, suolaripauksen)
Raakakakkuja
-
minttusuklaa -kakku
- sitruuna cheesecake, jonka ohje ihan kohta
 |
| lempeän sitruunainen, juustokakkumainen raakakakku |
Raaka Cheesecake 24 cm: vuokaan
Pohja
19 kuivattua taatelia (= n. 2 dl tiukkaan pakattuna)
3 rkl vettä
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl mantelijauhetta
1 ml vaniljajauhetta
hyppysellinen (ruusu)suolaa
n. 1 rkl sulaa kaakaovoita
Pilkoin taatelit ja liotin 3 rkl:ssa vettä pehmeäksi. Hurautin teholeikkurilla sekaisin kaurahiutaleet, mantelijauheen, vaniljan ja suolan. Lisäsin taatelit liotusvesineen ja kaakaovoin. Hurrur kunnes oli muotoutuvaa taikinaa. Painelin massan leivinpapereiden välissä pyöreäksi ja litteäksi. Nostin taikinapyörylän irtopohjavuokaan ja taputtelin tasaiseksi.
Täyte
400 g cashewpähkinöitä (= n. 6 dl)
3 1/2 dl vettä
7 rkl sitruunan mehua
2 tl luomusitruunan raastettua kuorta
7 rkl agavesiirappia
2 tl soijalesitiiniä
1/2 tl vaniljajauhetta
105 g kaakaovoita sulatettuna
+ appelsiini koristeeksi
Liotin cashewpähkinät runsaassa vedessä pehmeäksi. Huuhtelin ja valutin. Laitoin cashewit tehosekoittimen kannuun yhdessä 3,5 dl vettä, sitruunan, vaniljan sekä agaven. Tehosekoitin sileäksi. Lisäsin vielä lesitiinin ja sulan kaakaovoin ja jatkoin vähän aikaa sekoittamista. Kaadoin massan vuokaan pohjan päälle ja pakastin koko komeuden.
Otin kakun huoneenlämpöön sulamaan tunteja ennen h-hetkeä, irrotin vuoastaan heti jäisenä ja koristelin appelsiinin paloilla.
Smoothieita (tietty, koska nimikin)
Pirteä puolukka: 3/4 dl liotettuja cashewpähkinöitä (1/2 dl kuivana), kypsä banaani, 1 dl jäisiä puolukoita, vaniljaa, 1 1/2 dl vettä
Tujakka tyrni: 1 kypsä banaani, 1/2 avokado, 1/2 dl jäisiä tyrnimarjoja, 1 dl omenamehua, 1/2 dl vettä (+1/2 tl spirulinaa)
Suloinen suklaa: 1 kypsä banaani, 3/4 dl liotettuja cashewpähkinöitä, 1 rkl kaakaojauhetta, vaniljaa, ceylonkanelia, 1 3/4 dl vettä (+ lusikallinen maapähkinävoita)
Raakasuklaata
-
minttukrokantti
- salmiakkisuklaa (jonka ohje kohta)
- marjainen suklaa (jonka tein extempore ja jonka ohje on hukassa)
Salmiakkiraakasuklaa
150 kaakaovoita
6 rkl raakakaakaojauhetta
3 rkl agavesiirappia
1 rkl lakritsajauhetta
hyppysellinen ruususuolaa
(1 tl soijalesitiiniä)
Rouhin kaakaovoi ja sulatin
vesihauteessa. Sekoitin loput ainekset vispaten joukkoon. Kaadoin muotteina käyttämiini silikonisiin muffarimuotteihin ja ripottelin vielä lakritsajauhetta päälle. Jähmetin pakastimessa.
Tapahtuman järjestämisen tekivät mahdolliseksi äitini, joka oli yhteistyössä ja -ymmärryksessä mukana sekä toimi kassatätinä, usea kaverini jotka lainasivat niin smoothielasejaan, kannuaan kuin tehosekoitintaankin sekä tiski-Sanna, joka piti huolta, ettei puhtaita laseja puuttunut. Kiitos kaikille asianosaisille!