Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokkapalat ja muut ruudut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mokkapalat ja muut ruudut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tuulispään leivontakirja/ Hasselpähkinämokkapalat

Satu Saunion uusi ihanuus eli Tuulispään leivontakirja pääsi viimeinkin koekäyttöön, kun uuden vuoden juhliin piti viedä jotain herkkua. Olen kirjan jo moneen kertaan ehtinyt lukea ja aina sieltä hasselpähkinämokkapalat pomppasivat tyrkylle. Tykkään siitä, että vanhoihin klassikoihin tehdään muunnelmia! Siispä ohjeen kimppuun!



Tässä siis kirjasta testaamani hassalpähkinämokkapalat! Tai siis kakku! Olin jo aika kuuliaisena leipomishommissa, mutta kuriton leipuri minussa ei sitten mahtanutkaan itselleen mitään. Ihan pikkuisen tuli siis tuli ohjetta muokattua.


Hasselpähkinämokkapalakakku

Pohja
4 dl vehnäjauhoja
70 g hasselpähkinäjauhetta
2 1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 dl soijajuomaa
1/2 dl öljyä

Sekoittelin ensin kuivat aineet sekaisin ja sen jälkeen niihin nopsasti kosteat ainekset. Liikaa sekoittamista pitää välttää, jotta taikina ei sitkostu. Voitelin leivitin piirakkavuoan ja kaadoin taikinan siihen. Tasoittelin lusikalla. Paistoin 175 asteessa 35 minuuttia. Paistamisen aikana aloin valmistella kuorrutetta.

Kuorrute 
1/2 dl kiehautettua vettä 
1 tl pikakahvijauhetta
60 g hasselpähkinävoita (oma lisäys)
hyppysellinen suolaa
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria (alkuperäisessä ohjeessa 5 dl)
(koristeeksi hasselpähkinöitä)

Kiehautin veden vedenkeittimessä ja sekoitin siihen kahvimurut. Sekoitin kuumaan nesteeseen myös purkinpohjat hasselpähkinävoita, vaikka sitä ei ohjeessa ollutkaan. Lisäsin loput ainekset ja sekoitin tasaiseksi. Kaadoin kuorrutteen vuoastaan kumotun kuuman pohjan päälle ja levittelin lusikalla. Koristelin vielä pähkinöillä.
Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että unohdin ohjeenmukaisen suolahyppysen kuorrutteesta. Huomasin erheen maistettuani kuorrutelusikkaa. Ripottelin siis vähäsen suolaa kakkusen päälle, minkä huomaatkin kun katsot kuvaa tarkasti.


Tuulispään leivontakirja
kuva kustantajalta


Moninaisten reseptien lisäksi kirjassa on tietoa vegaanisen leivonnan perusteista ja raaka-aineksista. Tämä kirja on hieno esimerkki siitä, että vegaanin elämä ei ole kurjaa luopumista ja askeesia vaan se voi olla myös aikamoista överiherkuttelua. Hyvällä omatunnolla!

Kirjassa ihastuttavat herkkujen lisäksi  Juha Harjun hauskat piirroskuvat ja Tuulispään asukkaiden esittelyt. Osa kirjan tuotostakin menee Eläinsuojelukeskus Tuulispään tukemiseen. Ainoa harmistuksen asia minulla tässä on se, etten ehtinyt tästä ennen joulua kertomaan, koska hyvä lahjavinkki se olisi ollut. Mutta voihan sitä uuden vuoden kunniaksikin itselleen lahjan hankkia :)


ps. Vielä ehtii mukaan Vegaanihaasteeseen! Ihan aina ehtii!


 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Härkäpapubrowniet

Minulla oli tarkoitus avaussanoiksi hehkuttaa, kuinka tällaiset suklaiset herkullisuudet ovat ihan parasta lohtua kylmän kesän harmaana sadepäivänä. (ja paistaessa uuni lämmittää taloakin) No mutta...tämä aamu loistaakin aurinkoa ja vihreyttä, eikä villasukkiakaan kaipaile. Sanotaankin sitten, että kyllä tällaiset suklaiset herkullisuudet kelpaavat vaikka minkälaisena päivänä: kurjana, hurjana ja ihan mahtavanakin!

Ilokseni voin myös kertoa, että kotimaiset härkäpavut sopivat ihan hyvin papubrownien tekoon. Useinhan näkee mustapapuja käytettävän, mutta enpä usko kenenkään eroa lopputuloksessa huomaavan.




Härkäpapubrowniet

5 dl keitettyjä härkäpapuja
1 dl vettä
3/4 dl öljyä
1 dl kaurahiutaleita
1 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1,5 dl (intiaani)sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa

1/3 tl suolaa
130 g rouhittua suklaata
(+ rouhittua pähkinää koristeeksi)

Sauvasekoitin ainekset, lukuunottamatta suklaata, tasaiseksi massaksi. Sekoitin suklaarouheen joukkoon ja levitin taikinan leivinpaperoituun vuokaan n. 20x30 cm. Ripottelin päälle rouhittua cashewpähkinää, hieman taputtelin, jotta ne tarttuvat pintaan.
Paistoin vajaat 20 min. 175 asteessa. Annoin brownien vähän aikaa asettua ja vähän haaleta ennen leikkaamista.


Brownie on hyvää hieman lämpimänä ja kunnon herkkua vaniljajätskin kanssa, mutta maistuu seuraavanakin päivänä kahvikupposen seurana. 


perjantai 3. tammikuuta 2014

Mustapapubrowniet sokeritta (ja gluteenitta)

Sokerin ja vehnän uudenvuodenlupausvälttelemispäätös on helppo tehdä, kun tietää, ettei päätös tarkoita kokonaan ilman herkkuja elämistä. Sehän vasta karmeaa olisikin ;)

Keittiökameleontti-blogin Outi vastasi reseptillään hiljaiseen mietintääni, että mitenkähän papubrowniet onnistuisivat ilman sokeria. Onnistuvathan ne! Otin hieman mallia ja yhdistin edellisten reseptieni kanssa vaikutteita ja tulos on syötävän hyvä, makea ja mehevä.




Mustapapubrowniet osa 3

 200 g kuivattuja taateleita (= n. 3 dl)
1 dl vettä
2 prk mustapapuja (GoGreen 285/170 g)
1/2 dl oliiviöljyä
2 tl leivinjauhetta
1 tl steviajauhetta (vihreää kasvista jauhettua)
1 tl vaniljajauhetta
3/4 tl kardemummaa
1 dl kaakaojauhetta (tummaa)
2 tl psylliumjauhetta

+1 dl cashewpähkinöitä
+1 dl mulberinmarjoja
+ kookosjauhoja pinnalle

Pilkoin taatelit ja liotin desissä vettä pehmeäksi. Soseutin papujen (huuhtelu ja valutus ensin) ja öljyn kanssa sauvasekoittimella sileäksi. Sauvasekoitin loput ainekset joukkoon. Rouhin cashewpähkinät ja lisäsin taikinaan yhdessä mulbereiden kanssa lusikalla sekoittaen. Vuorasin 22x30 cm:n vuoan leivinpaperilla ja levitin taikinan siihen. Paistoin 175 asteessa 25 minuuttia. Jäähtyneenä leikkasin paloiksi ja sihtasin kookosjauhoja pinnalle koristeeksi.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Minttusuklaaruudut

Kaverini halusi mokkapaloja, mutta minttuisena. Ja myös sai!


Ruudut valmiina matkustamaan kaverin kahvipöytään.

Minttusuklaaruudut   12 kpl

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
170 g sulatettua margariinia
2 dl soijajukurttia
1 1/2 dl soijajuomaa

Sekoitin ensin kuivat ainekset, sitten kosteat joukkoon. Voitelin ja leivitin 22x30 cm:n kokoisen piirakkavuokan. Kaadoin taikinan siihen ja tasoitin. Paistoin 175 asteessa n. 30 minuuttia.

Kuorrute
3o g margariinia sulatettuna
3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/2 rkl vettä
7 tippaa piparminttuöljyä
+ marianne -rouhetta

Sekoitin ainekset ja levitin jäähtyneen ja kumotun pohjan päälle. Ripottelin koristeeksi marianne -rouhetta. Annoin kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ja leikkasin paloiksi.



Olihan se aika herkkua! Nämä, kuten myös mokkapalat, vain mehevöityvät jos malttaa säilytellä seuraavaan päivään.
Blogini tilastoissa mokkapalat ovat muuten yksi suosituimmista google-hakusanoista, joten taitaa niistä tykätä moni muukin. Eikä suotta! Nämäkin ruudut tein vanhan, luotetun ja ihanan muhevan mokkapalareseptini pohjalta. Kahvin sijaan vain maustoin mintulla. Slurpsis!

Tervetuloa Jemiina :)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mustapapubrowniet...jälleen

Papubrownieista olen tehnyt muutamia variaatioita tämän ensimmäisen kerran jälkeen. Ovat ne niin ihmeen hyviä ja muuntelun mahdollisuuksia löytyy. Tuntuu, että onnistuvat vaikka miten päin! Jauhoina olen cashewjauheen sijaan käyttänyt ainakin mantelia ja kauraa. Tämän kertainen versio on viime kerralla raportoimaani makeampi ja suklaisempi. Tämä on mukava resepti myös keliaakikoiden ja muiden gluteenia välttelevien kestitsemiseen.


Mustapapubrowniet

2 1/2 dl cashewpähkinöitä
2 prk mustapapuja (GoGreen 285/170 g)
1 dl vettä
1 dl (oliivi)öljyä
1 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 dl intiaanisokeria
1 1/2 tl steviajauhetta (sitä vihreää, steviakasvista jauhettua)
1 tl (ceylon)kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 tl vaniljajauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumjauhetta
150 g tummaa suklaata
(+ 50 g mantelilastuja pinnalle)

Jauhoin cashewpähkinät tehosekoittimessa jauheeksi. (yhtä hyvin voi käyttää vaikka valmista mantelijauhetta, ei kuitenkaan tuota koko desimäärää kannata laittaa)
Valutin ja huuhtelin mustapavut. Sauvasekoitin pavut kulhossa hienoksi pienen vesimäärän avustuksella. Lisäsin loput vedet, öljyn, kaakaojauheen, makeutuksen sekä mausteet ja sauvasekoitin. Siinä samalla mahdolliset kaakaojauheen ja intiaanisokerin paakut tasoittuivat. Viimeiseksi sauvasekoitin leivinjauheen ja psylliumin mukaan. Lusikalla pyöräytin vielä rouhitun suklaan sekaan.
Vuorasin 22x30 cm:n vuoan leivinpaperilla ja levitin taikinan siihen. Ripottelin koristukseksi ja rapsakkuutta tuomaan pinnalle pikku pussillisen mantelilastuja. Painelin niitä hieman kiinni taikinaan. Paistoin 175 asteessa 25 minuuttia. Jäähtyneenä leikkasin brownien paloiksi.


Herkullista ihan tällaisenaan ja varsinkin jätskin kanssa. Papuisuutta ei mielestäni browniesta mitenkään maista, onhan tässä silti ihan eri ravintoarvot kuin vehnäjauholeivonnaisessa.





Lopuksi vielä kiinanruusu ihanuus ikkunaltamme. Mies sai tämän syntkärijuhliensa aikoihin, mutta on tässä tuomisessa varmaan minuakin ajateltu :)


En malttanut olla kuvaa näppäämättä, kun ilta-auringon säde niin sopivasti osui kukkaan.

torstai 8. marraskuuta 2012

MaapähkinävoiSuklaaRuudut

Käytin jälleen kyläilykutsua hyväkseni päästäkseni leipomaan ;D

Tähän kokeilin taas spelttijauhoja, mutta totuudellinen ollakseni, täytyy minun kertoa, etteivät speltti ja kaakao kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakaan minun makunystyröissäni. Joka tapauksessa herkullisia ruutuja tuli, ei kai maapähkinävoin kanssa voi kovin pahasti epäonnistuakaan.


MaapähkinävoiSuklaaRuudut

Taikina
3 dl spelttijauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 dl intiaanisokeria
1/2 tl vaniljajauhetta
2 tl leivinjauhetta
1/3 tl suolaa
1 dl öljyä
2 dl maustamatonta soijajugurttia
3/4 dl soijamaitoa

Voitelin aluksi 22x30 cm:n kokoisen vuoan ja leivitin mannaryyneillä. Sekoitin taikinan kuivat ainekset keskenään ja lisäsin niihin kosteat. Sekoitin vain juuri sekaisin. Levitin taikinan vuokaan tasaisesti ja paistelin 175 asteessa n. 30 min. Annoin jäähtyä.

Täyte
50 g margariinia
150 g maapähkinävoita
1 1/2 dl tomusokeria
Punnitsin margariinin ja maapähkinävoin kulhoon. Lämmitin mikrossa sulatusteholla niin, että margariini suli ja maapähkinävoi pehmeni. Sekoitin tomusokerin kanssa tasaiseksi. Levitin seoksen jäähtyneen pohjan päälle.

Kuorrute
3/4 dl kaurakermaa
100 g tummaa suklaata
Kiehautin kerman ja lisäsin siihen rouhitun suklaan. Sekoitin kunnes suklaa suli ja kaadoin maapähkinätäytteen päälle. Levittelin lusikalla tasaiseksi.

Pintaan ripottelin vielä
3/4 dl suolapähkinöitä, joita pienin ensin hieman.
Laitoin koko komeuden jääkaappiin jähmettymään.



Käytin täytteessä Urtekramin mahtavan ihanaa maapähkinävoita, joka on koostumukseltaan sileää ja helposti levitettävää.
Seuraavalla kerralla taidan suosiolla tehdä pohjan ihan normi vehnäjauhoista, sillä kuten kerroin, ei speltti ja kaakao ole ihan parhaimmillaan yhdessä. Ei sitä juuri noiden ihanien kerrosten alta huomaa, mutta pelkältään pohjaa maistamalla asian totesin. Kai se on uskottava, sillä aiemmin tein spelttisuklaakeksejä ja jo niissä mietin jotakin olevan hieman vinossa.


Itsehän himoitsen tämän tyypisiä herkkuja, joten ei tuo pieni pohjan epäsuhta minua oikeasti juuri hidastanut. Asiat vain täytyy merkitä muistiin sellaisina kuin ne ovat, jotta seuraavalla kerralla voi taas pyrkiä täydellisyyteen :)
Täyte ja kuorrute sentään olivat täydellisiä. Maapähkinävoitäyte tuhtia ja suolaisen makeaa. Kuorrute sopivan jähmeää ja helposti leikattavaa.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Puolukkaretkellä papubrowniet eväänä

Sunnuntai oli hieno aurinkoinen päivä, ihan täydellinen päivä puolukkaretkelle. Aloin jo aamusta tekemään herkkuretkieväitä  mielessäni Keittiökameleotti- blogin Chick Blondies. Ihmetys ja kummastus, kaapista ei löytynytkään reseptin mukaisia kikherneitä! Löysin sentään mustapapuja, jotka johdattivatkin minut tekemään brownieita blondien sijaan.


Eihän puolukkaretkellä sentään ihan heti hyökätä eväiden kimppuun, vaan ensin ahkeroidaan. Tunnin poimurointi tuottikin aika mukavan saaliin. Ja mikäpä siinä poimiessa, kun sää oli mitä parhain, ilma raikas eikä näin syksyllä ole enää häiriköiviä öttiäisiäkään jäljellä. Häiriköivä Vekara sentään oli matkassa.



Ja sitten eväät repusta esille! Ihanan mehevien papubrownieiden (äh näitä vieraskielisiä sanoja on vaikea taivutella. Mikä olisi sopiva suomenkielinen sana? Papuruskuainen? :D voi kamala) lisäksi olin pakannut mukaan Muoniosta matkanneita pikkupikkuporkkanoita, pekaanipähkinöitä sekä vaniljalla ja kardemummalla maustettua kaakaota.


emalikupit on aika ihania

Papubrowniet   8 palaa

65 g kaakaovoita
1 1/4 dl cashewpähkinöitä
1 tlk mustapapuja (GoGreen, 230g valutettuna)
3/4 dl kaakaojauhetta
3/4 dl intiaanisokeria
1/2 dl vettä
3/4 tl psylliumjauhetta
3/4 tl leivinjauhetta

Laitoin kaakaovoin sulamaan vesihauteeseen. Sillä aikaa tehosekoitin cashewpähkinät jauheeksi ja lisäsin koneen kulhoon huuhdellut ja valutetut mustapavut ja soseutin. (huom! jos käyttää itse keitettyjä papuja kannattaa lisätä taikinaan suolaripaus) Tehosekoitin joukkoon myös kaakaojauheen, sokerin, stevian, vaniljan, veden ja sulaneen kaakaovoin. Psylliumjauheen ja leivinjauheen lisäsin alkuperäisen ohjeen mukaisesti lusikalla sekoittaen, mutta en usko, että mitään katastrofia syntyisi vaikka nekin tehosekoittaisi. Sekoitin myös mulperit joukkoon.
Laitoin leivinpaperin neliskanttiseen vuokaan ja levitin taikinan 20x17cm kokoiseksi n.1 cm:n paksuiseksi levyksi. Paistoin 175 asteessa 25 minuuttia.

Jäähtyneenä leikkasin paloiksi ja pakkasin retkievääksi. Neljän henkilön voimin söimme koko brownien kerralla. Oli oikein maistuva leivonnainen, yhtään "terveellistä" sivumakua en huomannut. Ensi kerralla voisin vielä lisätä pähkinärouhetta taikinaan taikka ripotella pinnalle ennen paistamista.


maiskuti

Juolukastakin täytyi nappaista kuva, kun ovat niin komeissa syysväreissä.
Vieläkin olisi puolukkaämpärillinen odottelemassa putsausta ja pakastusta. Miten nämä jälkityöt ovatkin niin nihkeitä suorittaa. Puolukanputsaaja saa paikan! Browniepalkalla. Ai niin, mutta nehän syötiinkin jo...

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Erään vierailun tarjoilut (mm. jäätelökahvit ja sitruunaruudut)

Vapaapäivät tulee ladattua monenmoisella ohjelmalla ja tekemisellä. Mukavilla ja ihan mukamas välttämättömilläkin. Välillä täytyy myös oikaista sohvalle puutarha( tai ruoka-)lehden kanssa.
Ja tottahan vapaapäivänä myös tavataan ihmisiä! Usein tarjoilut jäävät kuvaamatta, mutta tällä kertaa rohkaisin mieleni ja näppäisin oikein pikaisesti.

Tarjolla oli:
- tabbouleh
- jäätelökahvit
- sitruunaruudut
- maapähkinävoipalleroita
- vesimelonia


Tabboulehin tein kuten täällä, mutta pienin muutoksin. Laitoin hieman runsaammin sekä sitruunaa, että oliiviöljyä, lisäsin myös pari nuorta ja pientä punasipulia sekä petasin hässäkälle salaattipedin. Joukkoon sekoitin myös tölkillisen mustapapuja. Persiljaa saatoin käyttää runsaasti sillä se on kasvanut hyvin kasvimaallani.

Menneiden kesien hitti -jätskikahvi on täällä taas! Ja onhan se virkistävää tässä harvinaisen trooppisessa säässä.


Jäätelökahvi  3:lle

3 dl kiehuvaa vettä
2 rkl pikakahvimurua
3 rkl kaakaojuomajauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
3 dl soijajuomaa
tarpeeksi soijajätskiä

Sekoitin kiehautettuun veteen pikakahvin murut, kaakaojomajauheen sekä vaniljan. Annoin jäähtyä jääkaappikylmäksi ja lisäsin soijajuoman. Kaadoin juomat korkeisiin laseihin ja päälle soijajätskiä niin paljon kuin mahtui.
Lapset ja lapsenmielinen saivat pelkät koristetut jätskit.
Vaihtelun vuoksi voi käyttää erinmakuista jätskiä tai maustaa kahvin vaikka mintulla.



Siskoni Suosikki SitruunaRuudut 12 ruutua

Taikina
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl vaniljajauhetta
2 1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 rkl sitruunamehua
2 dl maustamatonta soijajugurttia
1 dl vettä
125 g sulatettua margariinia
Ensinkuivat aineet sekoitin ja sitten mukaan kosteat. Voidellussa ja leivitetyssä 20x30 cm:n vuoassa paistoin 175 asteessa reilun puoli tuntia. Annoin vähän aikaa jäähtyä ja kumosin.

kuorrute
25 g margariinia
2 rkl sitruunamehua
2 1/2 dl tomusokeria
Sulatin margariinin kulhossa mikrossa. Sekoitin joukkoon sitruunamehun ja tomusokerin. Annoin hetken olla ja sekoitin uudelleen niin paakut silenivät. Kaadoin ja levitin suht jäähtyneen pohjan päälle.
Olin vähän viime tipassa leipomassa, joten en entinyt odotella ja jouduin leikkaamaan palat vielä melkein lämpiminä. Jos leivonnaisen tekisi hyvissä ajoin valmiiksi niin sen leikkaaminen olisi helpompaa ja palat siistimmät.


Tällaiset sitruunaruudut ovat siis siskoni suosikkeja ja aika kovasti itsekin tykkään. Ja tuoreet mansikat sopivat näiden kaveriksi täydellisesti!


Taas niitä palleroita!  Ja vesimeloni kuuluu kesään siinä missä mansikatkin!


ps. nuo koristuksena käyttämäni kukat ovat horsmaa. Säilytin horsman vartta jääkaapissa vesilasissa ja juuri ennen tarjolle viemistä nappasin kukat irti ja asetin koristeeksi.


Rennosti ottamisen mestari nukkui koko vierailun ajan kaapin päällä. Vieraiden mentyä hän valloitti pöydän ja jatkoi makeita uniansa.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Gluteenittomia katastrofeja ja lopulta onnistumisiakin

Viime aikoina olen harjoitellut gluteenitonta leivontaa. Enkä aluksi ollenkaan menestyksellisesti! Ensimmäinen gluteeniton unikonsiemenkakkuni oli syömäkelvoton kumikakku, suorastaan venyi ja pomppi! Kuvaakaan ei ole todistusaineistossa. Seuraavaksi oli vuorossa suolaiset maissimuffarit:

Tuloksena oli tiiviitä kohoamattomia palleroita. Melkein noudatin löytämääni ohjettakin ja silti!

 Epäonnistumisen huippuna sain aikaiseksi kasan kakkua. Ja meillä oli vielä vieraitakin "nauttimassa" antimista. Tässä piti olla murotaikinapohja ja päällä suklaamousse. Pohja vain ei millään tahtonut irrota piirakkavuokasta. Murotaikinan tein normileivonnan suhteilla ja se olikin tosi löysää. Josko siinä olisi syy kiinni jämähtämiseen, hyvästä voitelusta ja leivityksestä huolimatta.

Vielä en antanut periksi, vaan kokeilin tehdä sitruunakeksejä. Jipii, ne onnistuivat hyvin! Mutta ohjeen menin hukkaamaan :/
Lupauduin kuitenkin kantamaan korteni kekoon ja tekemään keksejä viikonlopun synttäreille, joten uutta reseptiä kehittelemään vain. Piti olla gluteenittomia, perunattomia ja kaurattomia. Hyviä keksejä tuli, vaikka kaikki ei taaskaan mennyt niin kuin suunnittelin.....


Gluteenittomat SitruunaLastut  yli 60 kpl

2 pientä luomusitruunaa > 2 1/2 tl kuorta ja 2 1/2 rkl mehua
2 dl riisijauhoja
2 dl mantelijauhoja
1 dl maizenaa
1 dl tattarijauhoja
2 3/4 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
200 g sin. Keiju-margariinia

Pesin ja kuivasin sitruunat. Raastoin kuoret ja pusersin mehut.
Sekoitin kuivat ainekset keskenään sekä 2 1/2 tl sitruunan kuorta ja nypin margariinit joukkoon. Lopuksi sekoitin vielä 2 1/2 rkl sitruunanmehua joukkoon. (Loput sitruunamehut pakastin) Taikina sai olla jääkaapissa muutaman tunnin, kun en ehtinyt heti paistelemaan.
Pursottelin taikinasta pitkänmallisia puikkoja leivinpaperoidulle pellille, mutta ihan hyvin olisi vain voinut nokareita tipautella, sillä paistettaessa keksit levisivät ihan littanoiksi. Siksipä kannattaa jättää kunnolla väliä kekseille, jotta tuloksena ei ole vain yksi iso lastu.
Paistoin 200 asteessa 7 minuuttia, kunnes lastujen reunat ruskettuivat. Hieman jäähtyneinä siirsin (kuivurini) ritilöille jatkojäähtymään ja rapeutumaan.

Litistymisylläristä huolimatta näistä tuli herkullisia ja ovelasti vain vaihdoin keksi -nimen tilalle sanan lastu.

Koska uuni oli jo lämpimänä päätin kokeilla onneani uudemman kerran:


Gluteeniton mokkakakku  

taikina
1 dl tattarijauhoja
1 dl maizenaa
1/2 dl kaakaojauhetta
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
100 g margariini sulatettuna
1 pieni purkki vauvan hedelmäsosetta (minulla oli mangoa, mutta muutkin käynevät)
+ margariinia ja kookoshiutaleita vuokaan

Ihan aluksi voitelin ja leivitin kookoshiutaleilla pienehkön sydämen mallisen kakkuvuokani. Sekoitin kuivat aineet keskenään. Lisäsin hedelmäsoseen ja sulan margariinin ja sekoitin tasaiseksi. Taikinasta tuli aika jämäkkää ja levitin sen vuokaan tasaisesti. Paistoin 175 asteessa vajaa puoli tuntia. Kumosin kakun vuoastaan hieman jäähtyneenä. 

kuorrute
1/2 tl pikakahvijauhetta
reilu 1 rkl kuumaa vettä
n. 1 1/2 rkl sulaa margariinia
1 1/2 dl tomusokeria
 Kaikki sekaisin ja kakun päälle. Tästä tulee aika reilusti kuorrutetta.

Tämä kakkunen ei ollut hitustakaan kuminen tai tiivis, aivan kunnollinen hyvä kakku!


Epäonnistumisieni jälkeen opiskelin gluteenitonta leivontaa täältä. Tarpeeksi yksinkertaisia reseptejä niin, että pääsee kärryille hommasta.




Aurinkoista päivää ja viikonloppua kaikille!

ps. gluteenittomia leivontavinkkejä saa mielellään antaa

maanantai 28. toukokuuta 2012

Vegaanin "juustokakku" ja mokkapalat

Löysin pitkästä aikaa kaupasta maustamattoman soijatuorejuustokkeen ja mukavia vieraita oli tulossa meille. Siispä "juustokakun" tekoon! Edellisistä kerroista on sen verran aikaa, että katsoin vinkkejä Chocochilistä sekä vasta löytämästäni In Nella's Kitchen -blogista. Laitoin linkitykset nyt kyseisten blogien etusivulle, koska ainakin Chocochilistä löytyy useampia juustiksia.


"Juustokakku"

pohja
200 g digestive -keksejä
60 g margariinia sulatettuna
1/2 dl soijamaitoa
Murensin keksit teharilla ja sekoitin joukkoon sulan margariinin ja soijamaidon. Vuorasin irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) leivinpaperilla ja sipaisin öljyä reunoille. Painelin pohjataikinan vuoan pohjalle.

täyte 
1 prk (500g) maustamatonta soijajugurttia
1 prk soijatuorejuustoa (Tofutti Creamy Smooth)
1 tl sitruunan raastettua kuorta
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Varmuuden vuoksi valutin soijajugusta nestettä vähemmäksi. Laitoin siis siivilään kahvinsuodatinpusseja ja kaadoinjugun siihen ja annoin valuttaa nestettä vähemmäksi. Noin puolisen desiä nestettä lähti vähemmäksi. Sitten vatkasin kaikki täytteen ainekset sekaisin ja kaadoin vuokaan. Paistoin esikuvieni mukaan ensin 20 min. 175 asteessa ja sitten alensi lämpötilan 150 asteeseen ja jatkoin paistamista vielä toiset 20 min.
Annoin jäähtyä ja seuraavana päivänä jääkaappikylmänä vasta laitoin kiilteen pintaan.

kiille
n. 2 dl herukoita
2 1/2 dl laimennettua mustaherukkamehua
2 rkl sokeria
1 pss Vegegeliä (Dr. Oetker)
Ripottelin jäiset herukat juustokakun pinnalle. Sekoitin sokerin ja pussukallisen vegegeliä mehuun ja kuumensin kunnes poreili muutaman kerran. Kaadoin liemen varovasti kakun päälle ja laitoin jääkaappiin jähmettymään.
Raikas ja ihan mukavan näköinen kakku syntyi tällä ohjeella. Vaikkakin makua olisi voinut olla enemmän. Jäi vähän laimeaksi..tai sitten se johtuu siitä, että tarjolla oli myös ihanaisia mokkapaloja, jotka helposti jättävät muut varjoonsa.

Mokkapalat tein tällä hyväksi kokemallani ohjeella. Koristeeksi ripottelin kookoshiutaleita ja murennettua pakastekuivattua vadelmaa.



Terveiset Nonnikselle, joka herätti uinuvan mokkapalahimoni ;)

torstai 17. toukokuuta 2012

Herukkapiirakkakakku

Aamulla huomasin, että purkillinen soijajukurttia oli vanhentumassa ja piti saada käytettyä. Sopivasti olimme menossa iltapäivästä ipanoiden ja äitien kokoontumiseen, joten saatiinpa viemisiä. Tämä on tällainen simppeli juttu. Paitsi nimestä en ole varma. Vähän piirakkamainen, mutta niin paksu, että on vähän kakku...

Herukkaleivonnainen  15 isoa palasta tai 20 pienempää

220 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kookoshiutaleita
3 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 prk (500g) maustamatonta soijajukurttia
300 g (n. 4 dl) herukoita
Laitoin margariinin sulamaan ja sillä aikaa sekoitin kuivat aineet yhteen. Lisäsin jukurtin ja sulatetun margariinin sekä reilun puolet herukoista ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Kaadoin leivinpaperoituun vuokaan kooltaan n. 22x 35 cm. Ripottelin loput herukat päälle ja paistoin 175 asteessa 45 minuuttia.

Maltoin olla koristamatta mitenkään, niin oli helpompi pakata sellaisenaan mukaan. Tämä ehtikin vain juuri ja juuri jäähtyä ennen pakkaamista, joten tomusokerit olisivat vain sulaneet pinnalta pois.

Pehmeän muhevaa kakkusta oli, sen verran pehmoista, ettei kovin hienoja ja siistejä palasia saanut leikattua. Tällainen ongelma on aika yleinen vastaleivotuilla, yleensä jämäköityy seuraavaan päivään mennessä ja leikkaaminen helpottuu.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Valuuttana mokkapalat

Olemme harrastaneet vaihdantataloutta: Kiitos auton laittamisesta! Mokkapaloja toiveesta, ole hyvä!
Ja kaupan päälle pala omatekoista saippuaa.

leivosrasiaan pakattuna, valmiina matkaan

Mokkapalat 

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
170 g sulatettua margariinia
2 dl maustamatonta soijajukurttia
1 1/2 dl jäähdytettyä kahvia
Ensin kuivat aineet, sitten kosteat sekaisin. Paistoin 22x30 cm:n vuokassa 175 asteessa n. 35 minuuttia. Kumosin pohjan kun se oli hieman jäähtynyt ja annoin jäähtyä kokonaan.

kuorrute
30 g margariinia
3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/2 rkl VAHVAA kahvia
Sulatin margariinin ja sekoitin siihen loput aineet. Levittelin pohjan päälle ja ripottelin koristeeksi nomparelleja.


Aika leveät reunapalat tuli maisteltua ;)  Tuli mukavan pehmeää.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kypsää kakkua ja raakaa suklaata

Otsikko nyt hitusen johtaa harhaan, koska kakkua ei suinkaan ole tarjolla. Mutta tämä rimmasi paremmin ;)

Tämän päivän kylästelyviemisiksi leivoin sitruunaruutuja ja tein raakasuklaata. Loistava sitruunaruutujen ohjeeni oli tietenkin hukkaantunut, joten piti kehittää uusi. Enkä malttanut noudattaa edes vanhoja raakasuklaaohjeitanikaan.

 
Sitruunaruudut  12 palaa

pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 tl raastettua luomusitruunan kuorta
2 dl soijajugurttia
1 dl vettä
110 g sulatettua keiju-margariinia
+margariinia ja kookoshiutaleita vuokaan

Voitelin ensin suorakaiteen muotoisen vuokan 20x30cm ja leivitin kookoshiutaleilla. 
Sekoitin ainekset taikinaksi ja levitin vuokaan. Paistoin 175 asteessa n. 35 min. Kumosin pohjan pois vuoasta vielä hieman lämpimänä. Annoin jäähtyä ennen kuorruttamista.

kuorrute
2 rkl sitruunamehua
1 rkl margariinia sulatettuna
reilu 2 dl tomusokeria
Sekoitin ainekset ja levitin ylösalaisin käännetyn pohjan päälle. Ripsottelin koristeeksi vielä sitruunan makuisia strösseleitä. Annoin jähmettyä seuraavaan päivään ennen paloiksi leikkaamista.


Ruudut olivat ihan mukavia, mutta pohjassa saisi olla enemmän sitruunan makua. Taikinaan voisi lisätä sitruunamehua ja ehkäpä kuorrute voisi olla hivenen makeampi ja runsaampi.


Ja sitten vielä ne suklaat. Tällä kertaa jätin suosiolla kokonaan kookosöljyn pois, vaikka sitä usein raakasuklaissa näkeekin käytettävän. Henkilökohtaisesti en tykkää niin kovin kookosöljyisistä suklaista. Nämä ovat enemmän sellaisia "oikeita" suklaita. Makua voi säätää muuttamalla kaakaovoin ja -massan suhdetta. Näissä kaakaovoita on enemmän ja ovatkin melko lempeitä maultaan. 

mahtava kiilto!

Raakasuklaa  
70 g kaakaovoita
50 g kaakaomassaa
2 maustemittaa vaniljajauhetta
2 maustemittaa kuivattua appelsiininkuorta (ei juuri maistunut lopputuloksessa, kyseessä oli kaupan tuote ja olipa ihmeen mautonta, ihmettelin myös värittömyyttä)
vajaa 2 rkl agavesiirappia
1/2 maustemittaa ruususuolaa
sattumiksi pekaanipähkinää ja kuivattua luomuaprikoosia (ja nyt ehdottomasti kannattaa käyttää luomua, sillä se on ihan eri juttu kuin luomuton aprikoosi. Kokeile ihmeessä jos et ole aikaisemmin maistanut!) 

Laitoin kaakaot sulamaan vesihauteeseen, kaikessa rauhassa levy ykkösellä sillä aikaa, kun puuhailin muita juttuja. Sulaan massaan lisäsin vaniljan ja appelsiinin sekä agaven ja suolan. Täytin muotit suklaamassalla vajaaksi ja lisäsin runsaasti pähkinärouhetta ja pilkottua kuivattua aprikoosia. Jähmetin jääkaapissa.
 


Keittiöpuuhia seuraileva kriitikko.
Hyvät vieraani, jos tarjoamastani ruuasta löytyy karva, tässä mahdollinen syy. Anteeksi jo etukäteen!

Tervetuloa JeNni lukijaksi :)

lauantai 6. elokuuta 2011

Sitruunaruudut

Uuden uunin myötä on tullut taas leivottua. Töissä ja palavereissa riittää aina ruokittavia. Tässä uusin reseptikehitelmäni.



Sitruunaruudut  

3,5 dl vehnäjauhoja
2, 75 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl sitruunamehua
1 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 dl soijajugurttia
1,5 dl vettä
125 g keiju-margariinia sulatettuna
vuokan leivitykseen seesaminsiemeniä tai kookoshiutaleita

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Raasta pestyn ja kuivatun luomusitruunan kuori. (jos onnistuit löytämään oikein ison sitruunan, saattaa yksikin riittää, muuten sitruunoita tarvitaan kaksi) Halkaise sitruuna(t) ja puserra mehu. Mittaa kosteat ainekset ja lisää sekoittaen kuiviin. Voitele 20x30cm vuoka ja leivitä seesaminsiemenillä tai kookoshiutaleilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa noin 30  minuuttia, kunnes leivonnaisen reunat saavat väriä. Jäähdytä, sihtaa päälle tomusokeria ja leikkaa terävällä veitsellä paloiksi.


 Tästä tulee harvinaisen löysä taikina ja lopputulos onkin hieman erilainen: mehevä ja tahmainen, sitruunainen, mutta lempeä.