Kun minulle tarjottiin Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjaa arvioitavaksi, en millään voinut kieltäytyä. Aihe on mitä innostavin. Ja ihanasti kevään tultua ajankohtainen. Täällä pohjoisemmassakin alkaa jo jotakin villitsevää vihreää löytyä.
Kirjan rakenne on mielestäni tosi kiva. Ensin esitellään villiyrtti (75 lajia!) kuvan kera, usein kuvaillaan myös sen makua, annetaan käyttövinkkejä sekä sille sopivia makupareja. Seuraavalla aukeamalla on resepti, jossa kyseistä kasvia käytetään.
Ekoileva kasvissyöjä aina vähän kavahtaa kun reseptit painottuvat liha/muna/maito -osastoon, mutta kun sen "taakse" katsoo, huomaa kyllä miten tyylillä villikasveja on käytetty. Reseptit ovat jotain ihan muuta kuin epämääräisiä vihreitä mössömuhennoksia tai lettuja (vaikken näitäkään väheksy). Mietittyjä, suunniteltuja, mutta helpon oloisia toteuttaa. Ainekset ovat selkeitä ja esillepano näyttävä.
Mukana on toki kasvistelijallekin sopivia tai vain pientä muokkausta vaativia ohjeita. Vähänkin ruuanlaittotaitoinen, ruokaharrastajasta puhumattakaan, saa kirjasta aivan varmasti intoa ja ideoita villikasvien käyttöön. Itsekin ilokseni löysin kirjasta pari uutta, pihallani viihtyvää kasvia, joita en ole osannut/muistanut/tiennyt syötäväksi aiemmin käyttää: keltakannusruohon ja päivänkakkaran. Jippii! Näitä varmasti tullaan kesällä näkemään meidän lautasilla. Kirja valotti minulle myös aivan uusia ja monipuolisia tapoja käyttää villikasveja. Nyt vain odottelen vihreän ryöpsähdystä, kasvun ihmettä, että pääsen todenteolla hyödyntämään kirjan ideoita villikokkailussani.
Tyytyväisenä liitän kirjan osaksi ruokakirjastoani. Uskon siitä olevan minulle paljon iloa. Kiitos tekijälle ja julkaisijalle!
Hortoilijan puutarhassa osa 1
(otan oikeuden käyttää tuota joidenkin kammoamaa hortoilija-sanaa, sillä olen ihan oikeasti ja todistetusti hortoileva hortonomi)
Tähän samaan syssyyn onkin sopiva hetki aloittaa pieni sarjatulitus villeistä vihreistä, lukijan toiveen innoittamana. Käytän esimerkkinä omaa vajaan 2000 neliön puutarhaani ja kerron, mitä kaikkea syötävää pihastaan voikaan löytää. Lähes ilman vaivannäköä, ilmaiseksi, ekologisesti. Tämä aihe on minulle tosi läheinen sillä oman pihan villivihreitä ekompaa ja lähempää ruokaa ei olekaan. Koska aihe on laaja, päätin pilkkoa sen pieniksi pätkiksi ja esitellä kasveja sitä mukaa kun kesä etenee ja kamera näpsyy.
Tähän mennessä syötyä:
 |
| Nokkonen |
Satokauden, tässä Oulun pohjoispuolella sijaitsevassa pihassani, aloittaa nokkonen, joka nousee varhain mullasta auringon lämmittämällä kiviseinustalla. Annan parin valitun nokkospuskan rehottaa myös kukkapenkissäni, koska arvostan helppoa (hyvää ja terveellistä ekolähi)ruokaa.
Kerään nokkosta läpi kesän, nuoria versoja tai isommaksi kasvaneesta kasvista latvassa sijaitsevia nuoria lehtiä. Toistuvan keräämisen ansiosta nokkonen kasvattaa aina uutta satoa. Ensimmäistä kertaa annoin näille kukkapenkkini lemmikkipuskille myös vastalahjan: kompostia juurillensa, jotta rehevää kasvua jaksaisi jatkaa.
Nokkosta voi hetkisen ryöpätä ennen ruuaksi valmistusta tai käyttää raakana, jolloin hienontaminen kyllä päihittää poltinkarvat. Nokkosta voi myös kuivata talvenvaralle ja käyttää teenä ja vähän kaikkialle ripoteltavana viherjauheena.
Viime kesänä kehitin uudemmat versiot perinteisistä
nokkoskeitosta ja sitä edellisenä kesänä
nokkosletuista.
Nokkospesto on ihan mahotonta herkkua! Ainaskin minun mielestäni. Smoothietakin olen nokkosesta surautellut. Osan menestyksekkäästi, mutta osasta tuli ihan karmeaa juomakelvotonta kummallisuutta :D
Seuraavaksi kokeilulistalla on
nokkossipsit!
Ihmisten lisäksi nokkonen on tärkeä ravintokasvi myös useiden perhosten toukille. Hox perhospuutarhan perustajat!
 |
| Pihlaja |
Täälläpäin juuri nyt voi maistella pihlajan avautuvia lehtisilmuja. Ovat kuin meheviä manteleita! Marsipaanin inhoajat älkööt uskaltautuko! Tai uskaltautukoon vain, mutta varoitan, että karvasmantelin aromi on selkeä.
Myös nuoria lehtiä voi käyttää salaatin osasena tai kuivata teeyrtiksi.
Tottahan toki marjojakin voi käyttää, sitten syksyllä. Maku on sellaisenaan useimmille turhan tuju, mutta sekoitettuna muiden ainesten kanssa hilloon tai smoothieen, ihan käypää ja terveellistä tavaraa. Tätini on tehnyt pihlajanmarjoista mahtavan makuista hyytelöä ja isäni lappa- eli vispi- eli marjapuuroa.
Kerro kerro, oi lukija, oma lempitapasi käyttää nokkosta tai pihlajaa.