tiistai 1. toukokuuta 2012

Erään sunnuntain keittiöpuuhailuja

Tomaattisipulisalaatti on viime aikoina maistunut. Helppoa ja yksinkertaista. Yksinkertaisimmillaan riittää muutama mehevän kypsä tomaatti ja yksi pieni sipuli, loraus öljyä, ripaus rouhittua mustapippuria ja suolaa, myöskin valkosipuli on minun makuuni.


Tällä kertaa, viikonlopun kunniaksi, mentiin vähän pitemmän kaavan mukaan: marinoin sipulisuikaleita muutaman tunnin ennen tomaatteihin sekoittamista. Marinadissa mukana oli: öljyä, balsamicoa, suolaa, mustapippuria ja agavesiirappia.


Ajatelkaa, ainakin 16 vuotta kasvistelleena, kokeilin vasta ihan äskettäin kikhernejauhoista tehtyä vegeomelettia. En aivan ihastunut, mutta nämä pihvit ovat ikäänkuin tuosta jatkojalostuneet. Randomkokki oli tehnyt kikhernejauhoista punajuuripihvejä. Siitä se ajatus lähti.



PorkkanaKikhernepihvit   6 pientä pihveröistä

reilu 1 dl -1 1/2 dl kikhernejauhoa
1 dl vettä
1 porkkana
2 ml ruususuolaa
1 tl savupaprikajauhetta
reilu 1 ml mustapippurirouhetta
1 valkosipulin kynsi puristettuna
+ öljyä paistamiseen
Sekoitin kikhernejauhon ja veden. Laitoin ensin vain desin kikhernejauhoa ja sitten vähäsen lisäsin pussista kaatamalla. Siksi en ole varma määrästä. Raastoin porkkanan hienolla terällä ja lisäsin kulhoon. Ja mausteet myös. Pannulle kunnolla öljyä ja isolla lusikalla pihvitaikinaa tipautin, kun pannu oli kuuma. Tasoittelin pihvin lusikalla litteäksi ja tasaiseksi ja paistoin molemmin puolin.

ja tässä koko annos, mungpavun ituja kaverina
Monissa papupihveissä meinaa olla ongelmana koossa pysyminen. Nämä pysyvät kasassa hyvin.
Ihastuin tuohon savupaprikajauheeseen. Kannattaa ostaa jos vastaan tulee. Minä löysin omani Rovaniemeltä Vesalan luomu- ja lähiruokakaupasta. Kaupalla ei ole vielä nettisivuja, joten en voi linkittää. Mukava kauppa, kannattaa käydä!

Ainoa kekseistä jäänyt kuva: "Nämä on minun", sanoo Pieni.
Jälkkäriksi vielä suklaakeksejä! Olen yrittänyt panostaa vähän gluteenittomaankin leivontaan. Näissä kekseissä kokeilin ensimmäistä kertaa quinoa-jauhoja. Muita aineksia ovat mantelijauho, kaakaojauhe, tumma suklaa, taateli, margariini ja vähäsen vain sokeria. Harmikseni en nyt löytänytkään ohjelappusta. Kyllä tämä blogi on niin tarpeen, kun ei nuo paperilla töherretyt ohjeet minulla tallessa pysy. Lisään ohjeen kun/jos sen vielä löydän.

Vielä toisenlaisia suklaakeksejä miehelle töihin vietäväksi.
MinttusuklaaKeksit  n. 26 kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja/ maissitärkkelystä
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 3/4 dl tomusokeria
150 g sin. Keiju-margariinia
2 rkl vettä
1 3/4 tl piparminttuaromia
Sekoitin ensin kuivat aineet. Sitten margariinin käsin joukkoon ja lisäsin lopuksi veden ja minttuaromin. Pursottelin 8mm:n pursotinterällä ruusukkeita leivinpaperoidun pellin päälle. Paistoin 200 asteessa n. 10 min.

Näitä keksejä eri variaatioineen teen silloin, kun pitää olla vikkelä. Ovat tosi nopeita ja näppäriä tehdä. Täällä on samaan tapaan tehdyt kanelikeksit, jotka ovat suosikkejani.

Ja sitten lähdettiinkin synttärijuhliin. Oli oikein toimelias, silti rento ja mukava päivä!

Mukavaa vappua kaikille! Meidän munkit ovat vielä tekemättä. Tuskittelen vieläkin tehdäkö appelsiini- vai anismunkkeja. Raporttia vielä varmastikin tulossa..

4 kommenttia:

Kissaniitty kirjoitti...

Hyvän näköisiä pihvejä tuli! Propsit sulle t: Randomkokki

Paula kirjoitti...

Kiitos! Sen verran mukava pihvikokemus, että suunnittelin jo tekeväni seuraavan variaation.

Kaisu kirjoitti...

Onpas kauniita keksejä. Ylhäällä olevat munkitkin olivat tosi kivan mallisia. Enpäs ole ajatellutkaan, että niistä voisi tehdä tuollaisia pitkulaisia.

Sama homma on täällä noiden ohjeiden kanssa. Aina on laput hukassa joihin olen ohjeen tuhertanut. Sitten vaihdoin vihkoihin, mutta nekin ovat hukassa;)

Paula kirjoitti...

Kiitos, Kaisu! Pitkulaisella munkin mallilla saa varmemmin kauttaaltaan kypsiä munkkeja.
Minäkin olen kokeillut vihkoihin reseptien tallentamista. Nyt niitä vihkojakin on jo neljä, eikä nekään meinaa sopivassa tallessa pysyä. Liimalappusetkin on aika käteviä, helppo liimata vaikka jääkaapin oveen ja sieltähän ne tipahtelee jonnekin piiloon ;)