maanantai 30. joulukuuta 2013

Arkileipää speltistä

Jos edellinen leipä oli helppo ja hyvä juhlaleipä, niin tämänkertainen on helppo ja terveellinen arkileipä (ja aika hyväkin). Täysjyväistä spelttileipää maustaa vienosti, muttei makeudeksi asti, banaani sekä saksanpähkinä.


Spelttileipä 

250 g kypsää banaania (1 1/2 isoa ilman kuoria punnittuna)
4 1/2 dl vettä
1 rkl viinietikkaa
7 dl täysjyväspelttijauhoja (hienoksi jauhettua)
2 dl saksanpähkinää karkeasti pilkottuna
1 1/2 tl suolaa
2 tl soodaa

Soseutin banaanin sauvasekoittimella taikinakulhossa, mittasin mukaan veden ja viinietikan. Sekoitin kuivat aineet ensin keskenään ja sitten nopeasti nestemäisten kanssa sekaisin. Lusikoin taikinan voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan (jee, sain sellaisen joululahjaksi) ja paistoin 175 asteessa tunnin.



Uusi vuosi ja uusi elämä lähestyy ;D Pientä korjausliikettä ajattelin ruokavalioon. (Liikuntaa alan harrastaa sitten ensi vuonna, eihän sitä kaikkea voi kerralla korjata, eihän.) Tavoitteenani on minimoida valkoisen sokerin ja vehnän käyttöä. Ja nyt kun olen hoksannut nämä helpot soodalla kohotetut leivät, aion entistä enemmän leipoa leivät itse ja välttää samalla turhat lisä- ja säilöntäaineet, joita niistä kaupan leipäpusseista löytyy.


ps. Tammikuun vegaanihaaste starttaa kohta! Jos joku innostuu asiasta ja haluaa lähteä mukaan, autan mielelläni sen minkä osaan. Eli tarpeen mukaan neuvon esimerkiksi sähköpostitse, annan kauppavinkkejä tai kutsun vaikka henkilökohtaisesti meidän (arki)ruokapöytäämme. Siis jos satut asumaan Oulun seudulla ja pystyt/viitsit ajelelemaan hieman syrjäkylille. Itse en pienen vauvan äitinä kovin kauas kotoa aio liikahtaa :)

Toivotan oikein mukavaa alkavaa vuotta niin ihmiseille kuin otuksillekin!


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluinen pähkinähedelmäleipä -helppo ja maukas

Tämä jouluinen leipä on niin helppo ja hyvä, ja kaiken lisäksi vikkelä, että tein tätä jo toistamiseen. Ja ehdin vielä tännekin siitä raportoimaan! Leipä kohotetaan soodalla, joten vaivaamiseen ja hiivakohotukseen ei mene aikaa. Lopputulos on ihanan makea ja mehevä. Sattumiksi voi pilkkoa oman maun mukaisia pähkinöitä ja kuivahedelmiä.


Joululeipä

3 dl täysjyväspelttijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 tl soodaa
3 dl rouheasti pilkottuja pähkinöitä (hassel-, pekaani-, saksan-, kaikkia sekaisin tai vain jotakin)
3 dl paloiteltuja kuivahedelmiä (aprikooseja, viikunaa, rusinoita..)
3/4 dl tummaa siirappia
3 dl maustamatonta soijajukurttia
2 dl vettä

Sekoitin kuivat aineet ja pilkotut pähkijät ja hedelmät ensin sekaisin. Lisäsin siirapin, jugun ja veden ja sekoitin. Kaadoin taikinan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistoin uunin alatasolla 175 asteessa tunnin.
Minulla ei ole leipävuokaa, joten paistoin leivän tuollaisessa vanhanaikaisessa pitkässä kakkuvuoassa. Taikina mahtuu siihen juuri ja juuri.


Ai ihanaa! Kannattaa kokeilla. Reseptilläni on joku esikuvakin, mutta en enää valitettavasti muista mistä olen sen muistiin raapustanut.

Ja nyt sitä Hyvää joulua niin ihmisille kuin otuksillekin :)


perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulun spelttikeksit

Jouluna on tapana tarjoilla pöydät notkuen sen seitsemää sorttia herkkuja. Mutta täälläpä asustaakin laiskuri joulunvalmistelija! Oikaisin "hitusen" ja latasin keksit lähes kaikilla joulun merkeillä. On suklaata, kuivahedelmiä, mausteita ja manteleita, kaikki yksissä kuorissa. Kätevää, eikö vain ;D

Kekseissä kohtaavat rapsakkuus ja hedelmien hampaisiin takertuva sitkaus. Mausteiden ystävä voi laittaa kanelia ja kardemummaa rohkeamminkin.




Joulun keksit  n. 30 kpl isommanpuoleisia keksejä

4 dl spelttijauhoja (hienoksi jauhettu täysjyvä)
1 3/4 dl sokeria  (käytin sellaista vaaleanruskeaa ruokosokeria)
2 tl vaniljasokeria
1 tl ceylonkanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl leivinjauhetta
200 g margariinia
2 tl vettä
sekä :
100 g tummaa suklaata
1 1/2 dl pilkottuja kuivahedelmiä
1 1/2 dl manteleita
 
Sekoitin jauhot, sokerit, mausteet ja leivinjauheen. Lisäsin margariinin nyppien ja sekoitin vesitilkankin joukkoon. Pilkoin suklaan, kuivahedelmät ja mantelit. Lisäsin ne taikinan sekaan käsin sekoittaen. Annoin taikinan vähän aikaa levätä jääkaapissa. Muotoilin litteiksi kekseiksi ja paistoin 200 asteessa 12-13 min.
Keksit kannattaa ottaa uunista heti, kun vähän väriä alkaa reunoihin ilmestymään.



Sananen vielä spelttijauhoista. Olen onnekkaassa asemassa sillä siskoni jauhaa minulle myllyllään aivan erinomaista jauhoa jyvistä. Moni kaupan täysjyväspelttijauhoista on turhan karkeaksi jauhettua, eikä ole parhaimmillaan leivontaan. Tarkkana siis jauhohyllyllä, että pussissa varmasti lukee 'hienoksi jauhettu' tai 'hienoa jauhoa'.

Siltä varalta, etten tänne enää ennen joulua ennätä, toivotan kaikille loistavaa ja maistuvaa joulua!



tiistai 17. joulukuuta 2013

Piparipallerot

Joulu lähestyy eikä tämä keittiöhirmu ja bloginpitäjä tunnu saavan mitään aikaiseksi! Mutta teko se on pienikin teko ja tänään sain tehtyä pieniä ja helppoja piparinmakuisia palleroita. Kaikkihan(?) tietävät, että piparitaikina on parempaa kuin itse pipari. Suurinpiirtein siltä taikinalta maistuvat nämä.



Piparipallerot  n. 20 kpl

15 kpl kuivia taateleita (= n. 1 2/3 dl)
1/2 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia tarvittaessa)
1 1/2 dl mantelijauhetta
kunnon hyppysellinen (ruusu)suolaa
1 1/2 tl ceylonkanelia
1/3 tl jauhettua kardemummaa
1/3 tl jauhettua neilikkaa

Pilkoin taatelit ja liotin vedessä muutaman tunnin. Mittasin loput ainekset teholeikkuriin ja käytin konetta, jotta sekoittuivat. Lisäsin taatelit liotusvesineen joukkoon ja hurruutin taikinaksi. Pyörittelin massan palleroiksi.

Mausteiden sijaan voi toki laittaa vastaavan määrän valmista piparimausteseosta.

Pallosten kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa vähintään muutamia tunteja ennen maistelua. Kaurahiutaleet pehmenevät ja maut tasoittuvat. Myös pakastaminen joulunajan yllätysvieraiden varalle onnistuu.
Näitä on siis luvassa, ettäs tiedätte joulunajan yllätysvieraamme :)




lauantai 30. marraskuuta 2013

Raaka luumukiisseli kermahuipulla

Nythän on ihan luvallista alkaa joulumielelle, kun se joulu (tai ainakin joulukuu) on jo ovella. Huomenna sitten tonttuillaankin täysillä :D
Tällaista ihanaa, joulumielen herättävää välipalaa olen jo syksyn mittaan nautiskellut ja samalla miettinyt tämänvuotista joululahjatilannetta. Ja se tilanne onkin aika hyvä. Mutta siihen reseptiin..


Luumukiisseli ja kerma ovat erottamaton yhdistelmä. Kaneliakin päälle kannattaa ripauttaa, nam!


Luumukiisseli    4-5 annosta

200 g kuivattuja luumuja
7 dl vettä
2 tl psylliumia

Liotin luumuja muutaman tunnin vedessä ja sauvasekoitin . Sekoitin myös psylliumin joukkoon ja laitoin seoksen jääkaappiin kiisselöitymään.


CashewManteli -kerma

1 dl manteleita
1 1/2 dl cashewpähkinöitä
1 3/4 dl vettä
2 rkl agavesiirappia
1/2 tl vaniljajauhetta
hyppysellinen (ruusu)suolaa
(1 tl soijalesitiiniä)

Liotin mantelit ja pähkinät vedessä yön yli. Kaadoin veden pois ja huuhtelin. Hienonsin tehosekoittimessa uuden veden ja mausteiden kanssa sileäksi.

Cashewmanteli -kerma on kompromissi, jossa yhdistyy cashewpähkinöiden pehmeä rakenne ja manteleiden kermaisen täyteläinen maku. Se on siis ihanaa! Jos käytössä on pelkkä sauvasekoitin, on cashewit helpompi saada hienoksi, kun taas mantelit jäävät aika rakeisiksi. Tehokkaalla koneella toki pelkät mantelitkin saa pyöräytettyä kermaksi.


Tervetuloa Pinja! (osasinkohan nyt oikein navigoida tuota lukijalistaa)


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vegen suolainen juustokakku

Vasta tapahtuneen vanhenemiseni juhlistamiseksi toteutin toisenkin pitkään kokeilulistallani olleen kakun. Tässä siis vegaaninen juustokakun mallinen leipäkakku:


Pohja

4 siivua Real-leipää
35 g margariinia

Rouhin leivät ja sekoitin murujen joukkoon sulatetun margariinin. Asetin 19 cm kokoisen öljytyn irtoreunuksen tarjoilulautasen päälle. Painelin leivänmurut pohjaksi.

Täyte

500 g maustamatonta soijajukurttia
1 pkt Tofutti Creamy Smooth -tuorejuuston tapainen juttu
1/2 ruukkua persiljaa
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 tl suolaa
2dl kasvikermaa
2 pss vegegeliä

Valutin soijajukurtin (valutusohjeet jäljempänä) ja vatkasin "tuorejuuston" kanssa sekaisin. Silppusin persiljan hienoksi ja lisäsin muiden mausteiden kanssa massaan vatkaten.
Sekoitin kasvikerman ja vegegelin. Kuumensin sekoittaen, kunnes sakeni. Vatkasin vimmatusti täytemassan kanssa sekaisin. Kaadoin massan pohjan päälle. Laitoin kakun jääkaappiin jähmettymään.
Tähän asti tein kakun illalla ja seuraavana päivänä vasta päälliset.

Päälle

1 makea suippopaprika
1/2 pienehköstä kurkusta
pieni pala punasipulia
isompi loraus oliiviöljyä
pieni loraus balsamicoa
ripsaukset suolaa ja mustapippurirouhetta
vihreitä oliiveja
basilikanlehtiä koristeeksi

Kuutioin paprikan ja kurkun sekä suikaloin sipulin. Sekoitin joukkoon oliiviöljyn, balsamicon, suolan ja pippurin. Irrotin kakusta reunuksen ja kaadoin vihannesseoksen kakun päälle. Joukkoon vielä oliiveja sekä basilikanlehtiä viimeiseksi silaukseksi.




Soijajukurtin valuttaminen

Minulla on tapana vuorata siivilä kostutetuilla kahvinsuodatinpusseilla. Siihen kumoan jugupurkin sisällön ja vielä päällekin suodatinpussi. Painoksi pieni lautanen ja joku muu pieni paino, esim. hillopurkki.  Sitten jääkaappiin valumaan aluastian päälle useiksi tunneiksi, kunnes on rahkamaisen jämäkkää.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Siilikakku ja väkerryskertomus

Tässä iässä ei enää ihan jokaisesta lisävuodesta juhlatuulelle tule, mutta kyllä synttärikakku ja muutama synttärikakun syöjä on aina paikallaan. Kunnianhimoisesti aloin toteuttamaan kauan haaveilemaani siilikakkua (jota Vekara ei synttäreilleen saanut, kun silloin vetäisin mutkat suoriksi). Prosessi oli kuitenkin olosuhteista johtuen hieman haasteisempi kuin olin toivonut...




Siilikakku   n. 10 annosta

Pohja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
2 dl soijajuomaa
100 g sulatettua margariinia

Sekoitin kuivat ainekset ensin keskenään ja sitten kosteat niihin mahdollisimman vähällä sekoittelulla. Paistoin kakun 19 cm:n irtopohjavuoassa 175 asteessa n. 33 minuuttia. Leikkasin kakun kahteen osaan sen jäähdyttyä.

Kostutus
1 dl soijajuomaa

Täyte ja kuorrute
1 prk Alpron Airy & Creamy-"kermavaahtoa"
100 g tummaa suklaata
15 tippaa piparminttuöljyä
2 banaania

Vatkasin kerman ja sen joukkoon sulatetun suklaan ja minttutipat. Laitoin kakun väliin banaanit pitkittäin halkaistuna ja suklaakermavaahtoa päälle. Sitten toinen kakkukerros päälle ja sen kostutus. Painelin kakun reunoja alaspäin, jotta sain kakusta pyöreämmän muodoltaan. Kakku oli jo valmiiksi vähän kupera, sillä en kumonnut sitä vuoastaan vaan asetin niin päin, kuin se oli paistettukin. Sivelin ohuelti suklaavaahtoa kakun ulkopintaan ja pursotin piikit.
Pää on muotoiltu marsipaanista.

Joskus on vähän hankalaa..

Kakun (ja kaverinsa, josta lisää myöhemmin) tekeminen olikin sitten melkein kellonympäri -projekti. Aloitin aamulla ja lopetin illalla. Alku oli toiveikas, mutta kun kävi ilmi ettei vauva alias Sintti aikonutkaan rauhoittua päiväunilleen, ei sitten yksillekään, olo hiipi pikkuhiljaa aika tuskaiseksi. Kakkujen teko eteni hipihissukseen ja hikihatussa pitkin päivää, vauva kainalossa kituen. Välillä raadoin myös päivän aterioiden kimpussa ja pesin sekä ripustin pyykkiä, ja urhoollisesti myös askartelin Vekaran kanssa. Taustamusiikkina kaikui koko ajan se tavallinen eli Vekaran katoäiti, katoäiti, katoäiti, tuhanteen kertaan. Hankaluuden maksimoimiseksi sattui vielä niin, että päivän aktiivisimman osan olin myös ilman toisia pelastavia aikuiskäsipareja, ihan yksikseni selviämässä! Koettelemuksieni jälkeen, kun kakku oli valmis (vaikka ei lainkaan sellainen kuin tarkoitin) saatoin itsetyytyväisenä todeta olevani varsinainen selviytyjä, moniottelija ja käteväemäntä. Hih! Ja tulihan se apukin lopulta maailmalta kotiin :)

Kaiken keskellä en tullut googlettaneeksi siilin ulkomuotoa, joten yhdennäköisyys saattaa rajoittua piikikkyyteen. Tosin niitä piikkejäkin on aika harvassa, koska suklaakerma ei ollutkaan niin riittoisaa kuin luulin :D

Ja tämän valitusvirren jälkeen saankin vaihteeksi positiivisuuden puuskan ja totean, että tykkään kovasti seurasta. Kiitos siis muille kakun syöjille!
Ja kovasti tervetuloa uudet blogiseuralaiset Päivi, Nelssi sekä Tea!


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pikaruokaakin pikaisempi ruoka




Tämä keitto on kuin tehty niihin päiviin, kun ei ole aikaa keittelyille saati haudutteluille. Tai kun ei vain jaksa kokata, mutta jälkeläinen on kuitenkin ruokittava. Ei mitään gurmeeta, mutta oivaa pikaruokaa. Vinkkini teille muillekin, jotka haluatte päästä välillä superhelpolla. Tarvitaan vain kaksi purkkia, joita kannattaa jemmata kaappiin juuri näitä päiviä varten.

Tadaa, tässä ne ovat:

Kiireisen päivän pelastajat

"Resepti"
 
Purkit auki, sisällöt sekaisin, mausteet joukkoon, lämmitys ja ruoka on valmista. Ei kestä kauaa!

Tähän keittoon sekoitin valkosipulia, paprikajauhetta, savupaprikajauhetta, suolaa, hippusen chilijauhetta, mustapippuria ja öljyä lorauksen tottakai.

Keitto toimii myös kastikkeena jos aikaa/viitseliäisyyttä esim. quinoan, ohran, riisin tai pastan keittoon löytyy.
Keitosta saa annoksen kahdelle, kastikkeena riittää kolmelle tai neljälle.



Tervetuloa Anne lukijaksi :)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Perunat letuiksi hävikkiviikolla...ja muutoinkin




Huomenna alkavalla viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Hankkeen takana on Kuluttajaliitto lukuisine yhteistyökumppaneineen. Hävikkiviikon tavoitteena on vähentää kotitalouksien ruokahävikkiä jakamalla tietoa ja vinkkejä esim. tähteiden hyödyntämiseen. Myös minut kutsuttiin mukaan joukkoon. Maukasta minibudjetilla -blogista lennähti hävikkihaastekin. Kiitän.
Hankkeen face-sivut ovat täällä.

Suomalaiset kuulemma heittävät vuodessa henkeä kohti keskimäärin 24 kiloa, eli 125 euron edestä ruokaa roskiin. Tämä kuormittaa niin yksittäisten perheiden taloutta kuin kaikkien yhteistä ympäristöäkin. Asiallehan on siis tehtävä jotakin! huudahtaa tällainen viherpiipertäjä.
Ja teinkin ylimääräisistä keitetyistä perunoista aika mainion makuisia perunalettuja.



Perunaletut  28 kpl   n. 5:lle riittävästi riippuen lisukkeista

4 keskikokoista keitettyä perunaa (370 g)
1 sipuli
2 dl kikhernejauhoja
4 dl vettä
1 tl suolaa
3 rkl ravintohiivahiutaleita
n. 1 rkl kuivattua tilliä murskattuna
3/4 tl leivinjauhetta
3 valkosipulin kynttä puristettuna
1/4 tl mustapippurirouhetta
+ öljyä paistamiseen

 Kuorin perunat ja muhensin haarukalla. Kuorin sipulin ja silppusin hienoksi. Sekoitin kaikki ainekset sekaisin. Otin massaa kukkurallisia isoja lusikallisia pannulle ja levitin lusikalla pyöreiksi letuiksi. Paistoin molemmin puolin kullanruskeiksi.


Ylijääneitä keitettyjä perunoita voi käyttää myös:
- sämpylä- tai rieskataikinaan
- sipulin kanssa pannulla paistettuna
- leivän päälle viipaloituna, suolaripauksella tai sinapilla maustettuna
- perunasalaattiin
- kasvispihveihin
Ja mitä vielä?



Karmaisevia faktoja hävikistä  (lähteenä kuluttajaliiton sivut)

- Koko ravitsemusalan (kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut) yhteenlaskettu ruokahävikki on noin 335-460 miljoonaa kiloa vuodessa.

- Kotitalouksista roskiin päätyvä ruokajäte Suomessa vastaa 100 000 keskivertohenkilöauton hiilidioksidipäästöjä. (Lähde: www.saasyoda.fi)

 - Kulutuksen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä 25 prosenttia aiheutuu ruoan tuotannosta. (Lähde: www.saasyoda.fi)


Ja näin pelastat maailman (tai ainakin vähennät hävikkiä)

Ruokahävikkitutkimukseen osallistuneiden parhaat keinot vähentää hävikkiä: Syödä helposti pilaantuvat ruoat ensimmäisenä, tarkistaa ruoka-ainekaapit ennen kauppaan lähtöä ja pakastaa tähteeksi jääneet ruoat. (Lähde: Ruokahävikkitutkimus, 2013)

 ...sekä syöt kasvisruokaa ja jalostat senkin tähteet uudeksi ruokalajiksi!

Ja sieltä kuluttajaliitosta löytyy paljon lisää vinkkejä.



Tervetuloa Tiina lukemaan blogiani :)

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Puolukkamaljat raakana

Hapokasta puolukkaa ja lempeän vaniljaista cashewkermaa, nam. Tuohon kun lisää vielä vähäsen makeaa ja pehmeää banaania, niin alkaakin olla aika ihanasta välipalasta kysymys. Käynee myös jälkiruuasta ja silloin varmasti pienempikin annos riittää.




Puolukkamaljat  3:lle

Cashewkerma
1 1/2 dl cashewpähkinöitä
1 1/2 dl vettä
1/2 isosta kuoritusta päärynästä
1/2 tl vaniljajauhetta
pieni suolaripaus
(1 tl lesitiiniä)

Liotin muutaman tunnin cashewpähkinöitä vedessä, huuhtelin ja valutin. Tehosekoitin pähkinät, 1 1/2 dl vettä ja loputkin ainekset sileäksi cashewkermaksi.

Puolukkakerros
12 kpl kuivattua taatelia
1 dl vettä
3 1/2 dl puolukkaa
1/2 isosta päärynästä
1 1/2 rkl murskattua chiasiementä
+ iso kypsä banaani

Pilkoin taatelit ja liotin desissä vettä muutaman tunnin. Tehosekoitin taatelit liemineen ja 2 1/2 dl puolukkaa päärynän ja chian kanssa.
Lusikoin laseihin vuorotellen kermaa ja puolukka"kiisseliä". Viimeiseen välikköön pilkoin banaanin ja loput puolukat tulivat annosten päälle.

Kippis! Vaikkakin lusikoitavia ovat nämä maljat.




Olinpa kerrankin viitseliäs, enkä surruutellut kaikkia aineksia samaksi sekamelskaksi. Kyllä kannatti! Olihan tämä pientä arjenjuhlaa, vaikka hyvä smoothie tulee silloinkin jos äkkiä vain kaikki yhteen tehosekoittaa ja vettä lisää sopivasti.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Minttusuklaaruudut

Kaverini halusi mokkapaloja, mutta minttuisena. Ja myös sai!


Ruudut valmiina matkustamaan kaverin kahvipöytään.

Minttusuklaaruudut   12 kpl

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
170 g sulatettua margariinia
2 dl soijajukurttia
1 1/2 dl soijajuomaa

Sekoitin ensin kuivat ainekset, sitten kosteat joukkoon. Voitelin ja leivitin 22x30 cm:n kokoisen piirakkavuokan. Kaadoin taikinan siihen ja tasoitin. Paistoin 175 asteessa n. 30 minuuttia.

Kuorrute
3o g margariinia sulatettuna
3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/2 rkl vettä
7 tippaa piparminttuöljyä
+ marianne -rouhetta

Sekoitin ainekset ja levitin jäähtyneen ja kumotun pohjan päälle. Ripottelin koristeeksi marianne -rouhetta. Annoin kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa ja leikkasin paloiksi.



Olihan se aika herkkua! Nämä, kuten myös mokkapalat, vain mehevöityvät jos malttaa säilytellä seuraavaan päivään.
Blogini tilastoissa mokkapalat ovat muuten yksi suosituimmista google-hakusanoista, joten taitaa niistä tykätä moni muukin. Eikä suotta! Nämäkin ruudut tein vanhan, luotetun ja ihanan muhevan mokkapalareseptini pohjalta. Kahvin sijaan vain maustoin mintulla. Slurpsis!

Tervetuloa Jemiina :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Proteiininäkkärit

Otsikon myötä tunnen olevani aivan ruokatrendien harjalla (hieman vieras tunne minulle, joka yleensä myöhästelen kaikki sesongit ja teemat). Proteiinit ovat nyt niin pop!
Tämänkertaiset näkkärini ovat selvästi sukua edellisille, mutta nyt kokonaan ilman viljoja, silti edelleen rouskuvan rapsakkaa sorttia.




Proteiininäkkärit

1 1/2 dl soijajauhoja
1 1/2 dl mantelijauhetta
3/4 dl kuorellisia seesaminsiemeniä
1/2 dl jauhettuja chiasiemeniä
1 rkl psylliumjauhetta
3/4 tl suolaa
2 dl vettä
Kaikki sekaisin, hetki tekeytymistä ja kaulitsin leivinpapereiden välissä uuninpellin kokoiseksi. Vetäisin ylemmän paperin pois ja jaoin levyn veitsellä paloiksi. Paistoin 175 asteessa n. 40 minuuttia. Irrotin palat toisistaan ja käänsin toisinpäin. Annoin kuivua uunin jälkilämmössä luukku raollaan.




Otetaanpa nyt tälle blogille harvinainen tietoisku eli kuinka paljon proteiinia ainekset sisältävät per 100 g:
soijajauho 37,3 g
mantelijauhe 24,1 g
seesaminsiemenet 26,9 g
chiasiemenet 16 g

Jos ruoka-aineksien ravintosisällöt kiinnostavat niin täällä on oiva sivusto niiden selvittämiseksi.



tiistai 22. lokakuuta 2013

Hurjan hyvät ja helpot sämpylät Sikke Sumarin opein

Jos tunnet intoa leipoa leipää tämän blogin ohjein, niin tee ehdottomasti näitä sämpylöitä! Nämä syntyvät niin helpolla, että laiskinkin leivän veivaaja, kuten minä, jaksaa ja onnistuu. Lopputulos on ainutlaatuisen, ihanan sitkeänrapea päältä ja mehevänkuohkea sisältä (ks. alempi kuva).
Alkuperäinen resepti on siis Sikke Sumarin, ja melkein, mutta ei ihan prikulleen tuolla reseptillä teki kaverini (terveiset Sirpalle) parhaimmat sämpylät, joihin olin ikinä törmännyt. Ja pitihän minunkin perässä, vaikkakin vähän taas soveltaen.




Sikke kohotti taikinaa yön yli jääkaapissa ja paisteli aamulla. Minä en sellaiseen päivän aluksi heti kykene, joten kohotin päivän ja paistoin sämpylät iltapalalle.


Rapeakuoriset sämpylät illaksi   n. 16 kpl

30 g tuorehiivaa
7 dl kylmää vettä
1 rkl suolaa
3 1/2 dl kaurajauhoja
3 1/2 dl täysjyväspelttijauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Aloitin siis aamulla. Murustelin hiivan ja liuotin sen kylmään veteen. Lisäsin suolan ja jauhot isolla lusikalla sekoittaen. Taikina jää löysäksi, joten lusikalla sekoittaminen on helppoa. Ei viitsitä vaivata ;D
Peitin kulhon leivinpaperilla ja pyyhkeellä ja laitoin jääkaappiin päiväksi. Iltapalan lähestyessä nostelimme Vekaran kanssa lusikalla leivinpaperin päälle ameebamaisia kasoja taikinaa. Ropsottelimme hiukkasen jauhoja päälle. Paistoimme sämpylöitä 225 asteessa noin puoli tuntia. 
Kannattaa paistaa ihan reilusti, kunnes kuori on kopsahtavan kova. Ihan oikeasti kova! Niin kova, että ihan säikähtää, että menikö homma pipariksi. Ei mennyt, vaan tuli just hyviä!
Näitä ei saa peitellä millään liinoilla, jotta rapeus ei kärsi.


noihin huokosiin mahtuu makeasti margariinia, eikä päälle muuta tarvitakaan

Olen aivan ihastunut näiden sämpylöiden rakenteeseen!! Katsokaa nyt tuota sisuskuvaakin. Ja se kuori, ai että! Mietinkin tässä, että mikähän on se tekijä, joka tuon uskomattoman mahtavan kuoren muodostaa? Onkohan niinkään väliä mitä jauhoja käyttää, kunhan vain paistaa kunnolla? Tämä vaatinee lisätutkimuksia. Tai jos lukija siellä tiedät leivänleipomuksen saloja, niin paljastathan ne minulle ja muillekin.

Huom! Nämä sämpylät pahastuvat ikihyviksi muovipussisäilytyksestä! Se siitä rapeudesta. Tuloksena on silloin ihan tavallisia sämpylöitä.




sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pala synttärikakkua

Kakku sisältää sitruunan, vadelman ja häivähdyksen myös kookoksen makua.

No, eihän se kakkuilu yhteen palaseen jäänyt sillä tarina menee näin: Olin pestautunut tekemään kaksi muhkeaa täytekakkua kaverille. Ja teinkin. Harmin paikka, sankari sairastui ja juhlat peruttiin. Toimitin sitten vain toisen kakuista sankarin perheelle ja toinen kakku jäi meille. Kyllähän siinä jouduin minäkin "uhrautumaan" palan jos toisenkin eteen, vaikka onneksi vieraitakin kävi kakun syönnissä auttelemassa.


Tässäpä molemmat kakut. Ja voi mahoton, kun syksyn pimeys ankeuttaa värit, eikä siinä meinaa mitkään kirkasvalolamputkaan auttaa.


Sitruunainen vadelmakakku   resepti yhden kakun tekoon

Pohja 
5 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 ml suolaa
1 rkl raastettua luomusitruunankuorta
1 dl öljyä
2 dl soijajukurttia
2 1/2 dl soijajuomaa

Ensin kuivat sekaisin, sitten joukkoon kosteat ainekset. Mahdollisimman vähällä sekoituksella tasaiseksi taikinaksi. Paistoin leivinpaperoidussa ja voidellussa irtopohjavuoassa (24 cm) 175 asteessa, kunnes keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei tarttunut taikinaa. Ehkä 40-50 minuuttia arvelisin, koska paistoaika jäi kirjaamatta paperille.

Kostutus
1/2 dl sitruunamehua
1/4 dl vettä
reilu 1/3 dl  tomusokeria
Kaikki sekaisin.
Kostutusta olisi voinut olla vähän enemmänkin, vaikka olenkin aika kuivien täytekakkujen ystävä.

Täyte
2 dl kookosmaitoa
1/2 dl sitruunanmehua
2 1/2 rkl maizenaa
125 g margariinia
1 3/4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
Sekoitin kookosmaidon, sitruunamehun ja maizenan pienessä kattilassa. Kiehautin samalla vispaten, kunnes kiisseli sakeni. Annoin jäähtyä jääkaappikylmäksi. Vaahdotin margariinin ja tomusokerin ensin ja kiisselin muutamassa osassa mukaan.

+ 1 1/2 rasiaa suomalaisia pakastevadelmia kakun sisään ja päälle
+ 1 purkki Alpron airy & creamya vaahdotettuna ja vaniljasokerilla maustettuna kakun kuorrutteeksi




Tervetuloa Ansku :)


torstai 17. lokakuuta 2013

Hampunsiemennäkkärit

Hampunsiemenet näyttävät ihan pikkuisilta koppakuoriaisilta. Kovakuorisia ne ovatkin, joten niiden käyttäminen on meillä tähän mennessä rajoittunut lähinnä nopeaan pannulla paahtamiseen ja sellaisenaan maustettuna napsimiseen.
Leivotaan -lehden nro 4/2013 sisälsi Lindan siemennäkki -reseptin, joka on inspiroinut minua omiin näkkärikokeiluihini. Ensimmäiset olivat kyllä hyviä, mutta kammottavan näköisiä sisältämänsä vihreänmustan hamppuproteiinin takia. Tässä siis se hemaisevampi näkkäriversio, josta hamppuproteiini tipahti pois. Nämä ovat raksahtavan rapeita ja paahtuneen hampun makuisia.



HampunsiemenNäkkärit   pellillinen

2 dl kaurajauhoja
1 dl hampunsiemeniä
1 dl mantelijauhetta
3/4 dl chiasiemeniä
1 rkl psylliumjauhetta
3/4 tl (ruusu)suolaa
3 rkl öljyä
2 dl vettä

Sekoitin ensin kuivat ainekset keskenään, sitten öljyn ja veden mukaan. Annoin taikinan hetken olla, jotta chia ja psyllium ehtivät geeliytyä. Kaulitsin kahden leivinpaperin välissä mahdollisimman ohueksi, koko uuninpellin kokoiseksi. Poistin ylemmän leivinpaperin ja vedin veitsellä taittourat. Paistoin 175 asteessa n. 40 minuuttia. Sitten sammutin uunin ja irrotin palat toisistaan ja käänsin ne. Jätin näkkärit jälkilämpöön ja uunin luukun raolleen.



Variaation mahdollisuudet ovat taasen lukuisat. Ainoastaan psyllium ja chia lienevät tähdelliset, ja näistäkin chian voi korvata pellavansiemenillä. Ainesten kokonaisdesimäärä kannattaa säilyttää samana, jotta saa täyden pellillisen näkkäriä. Hampun sijasta voi toki käyttää mitä tahansa omistamaansa siementä: auringonkukkaa, kurpitsaa, seesamia. Kaurajauhokaan ei ole pakollista!

Eikun rouskuttelemaan!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hampulla terästetty kaakaosmoothie

Kun haluan tarjota herkun välipalan Vekaralle (ja tietenkin itselleni) niin teen esimerkiksi tällaisen kaakaosmoothien, pirtelöksikin tätä voisi kutsua. Nämä raakaravinnon jutut ovat erityisihania, koska ovat sekä herkullisia että terveellisiä. Ei tarvitse valita joko -tai.



Kaakaosmoothie  3:lle

1 dl cashewpähkinöitä
3 kypsää banaania
4 rkl (raaka)kaakaojauhetta
3 rkl hamppuproteiinijauhetta
1 tl ceylonkanelia
1/2 tl vaniljajauhetta
3-4 dl vettä
(2 tl pellavaöljyä)

Liotin cashewpähkinöitä muutaman tunnin. Huuhtelin ja valutin ne. Tehosekoitin kaikki ainekset sileäksi pirtelöksi. Vettä laitetaan sen mukaan kuinka paksua tai ohutta juomaa haluaa.
Parasta tulee kun ainekset ovat jääkaappikylmiä. Taikka jos haluaa oikein kunnon pirtelöisen voi banaanit tai osan pakastaakin etukäteen.

Pellavaöljy esiintyy tuolla suluissa, sillä ei ole lainkaan pakollinen aines. Olenpa vain keksinyt alkaa ujuttaa hyviä omegoja smoothieihin. Menevät alas ihan huomaamatta!


Taustalla näkyy Vekaran askartelemia lumihiutaleita. Niitä on ikkunat täynnä, kun niin innostui. Sopii näköjään hyvin  4v:n (oikeastaan oli alle 4v kun nämä teimme) askartelutuokioon, kun viimein tajusin kokeilla. Paperin vain täytyy olla ohutta sillkipaperia, että pikku käsi jaksaa leikata taiteltua arkkia.


Hamppuproteiinia voi toki piilotella kaikenlaisiin smoothieihin ja se onkin helppo tapa käyttää sitä. Esteettinen silmäni tosin kärsii, kun se värjää vaaleita smoothieita ikävästi, jauhe on nimittäin sellaista vihertävän mustaa. Parhaiten hamppuproteiini sopii siis tällaisiin kaakaojuomiin tai sitten mustikan tai mustaherukan kanssa, jolloin niiden voimakas väri peittää sen.


Kovasti tervetuloa lukijaksi Kanelituuli!


perjantai 11. lokakuuta 2013

Pikkuiset PunajuuriHärkäpapuPihveröiset

Seikkailuni kotimaisten proteiininlähteiden kanssa jatkuu. Olen aikaisemmin tehnyt härkäpavuista pihvejä samaan tyyliin kuin näitä linssipihvejä, ja herkullisia ne olivatkin. Nyt kokeilin tehdä pihvejä ilman luottoainestani kikhernejauhoja. Kikhernejauhoilla pihveistä tulee erittäin hyvin koossa pysyviä, kovempia ja jämäköitä. Näitten koossapysymistä edistin psylliumjauheella, jota usein gluteenittomassa leivonnassakin käytetään. Sitten jänskätin, että miten käy. No, ihan hyvin. Pihveröisten rakenne on pehmeä ja mehevä ja ne pysyvät kuin pysyvätkin koossa. Varmuuden maksimoimiseksi kannattanee pysytellä tällaisessa söpöisen pienessä muodossa, ettei käy vahinkoa.



PunajuuriHärkäpapuPihvit   27 pientä

2 punajuurta  = 280 g kuorittuna
n. 1/2 l keitettyjä härkäpapuja
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl balsamicoa
1/2 dl ravintohiivahiutaleita
1 tl suolaa
1/3 tl mustapippurirouhetta
2 rkl psylliumjauhetta
 + öljyä paistamiseen

Punajuuret voisi tietenkin raastaa, mutta minä laiskuuttani surautin ne muruiksi teharilla, kun siinä sellainenkin toiminto on. Härkäpavut muussasin sauvasekoittimella. Pilkoin sipulin ja puristin valkosipulit, kuorittuna tietenkin. Sekoitin kaikki ainekset yhteen. Annoin psylliumille hetkisen aikaa jähmettää massaa ja pyörittelin kostein käsin pallosiksi, jotka litistin. Paistoin öljyssä molemmin puolin.



Kaikenlaisten pihvien kanssa on saatava tätä raikasta ja helppoa kastiketta! Sitten on kokonaisuus kunnossa.



maanantai 7. lokakuuta 2013

Vekara 4v ja vinkkini juhlien järjestämiseen vauva kainalossa

Meidän pieni on jo niin iso, että täytti 4 vuotta! Juhlat hulinoitiin kolmenkymmenen ihmisen voimin ja vielä vauvaikäiset tähän päälle. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että äitini asuu vanhalla työväentalolla, joten tilaa juhlimiseen riittää. Varsinkin lapset käyttävät tilan hyväkseen ja riehaantuvat salin puolella vauhdikkaisiin leikkeihin. Rekvisiitaksi riittää muutama kymmentä ilmapalloa ja loput riehut keksitään ihan itse.

Ruoka-aiheiseen bloggaamiseenhan kuuluu raportoida juhlista, erityisesti niiden tarjoilusta. Täältä pesee siis :D
Tarjolla oli:

Ihanainen ja ihanan helppo suklaamoussekakku

Minttuinen suklaamoussekakku   

pohja
300 g Digestive-keksejä
130 g margariinia

Hurautin keksit muruiksi teholeikkurilla ja sekoitin sulatetun margariinin joukkoon. Asetin pelkän irtopohjavuoan reunuksen tarjoiluastian päälle ja painelin taikinan pohjalle ja reunoille. (kannattanee öljytä reuna tai vuorata leivinpaperilla, sillä toinen kakuistani oli vähän epäonnekas ja reuna kärsi vuoan irrotuksesta.)

täyte
2 tlk Alpron Airy&Creamy -kasvikermavaahtoa
360 g tummaa suklaata
1 dl tomusokeria
n. 17 tippaa piparminttuöljyä
+ rasia pakastevadelmia
+ kookoslastuja

Sulatin suklaan mikrossa ja annoin jäähtyä. Vaahdotin kermat sähkövatkaimella. Kaadoin mukaan sulan suklaan, sokerin ja minttutipat ja vatkasin sekaisin. Painelin moussen keksipohjan täytteeksi.
Tein kaiken tähän asti valmiiksi edellisenä iltana. Ennen juhlia kaadoin jäiset vadelmat ja kourallisen kookoslastuja kakun päälle. Ja ekstrana tökkäsin nuo Vekaran kanssa aikaisemmin askartelemani viirit kakkuun.

Tein kaksi kakkua ja puolikas jäi vielä rääppiäisiin. Näitä rääppiäisiä en jätä väliin! Namskuti nams!

Vikkelästi valmistettavat pursotettavat kanelikeksit
Keksien resepti löytyy jo blogista, mutta laitetaanpa uudelleen, sillä nämä ovat parhaita keksejä silloin kun haluaa hoitaa homman vikkelästi. Ja ihan nättejäkin ovat.

Kanelikeksit  n. 26 kpl

3 dl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoja
1 3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g Keijua
2 rkl vettä

Sekoitin kuivat ainekset keskenään. Sekoitin margariinin käsin joukkoon ja lopuksi vielä veden. Pursottelin 8 mm:n pursotinterällä ruusukkeita pellille leivinpaperin päälle. Ripottelin päälle kanelisokeria (suhde 0,5 dl sokeria/1 tl kanelia, ei tosin tarvitse koko määrää) ja paistoin 200 asteessa 10-12 min.

Näitä tein kolminkertaisen satsin ja aika paljon jäi jäljelle. Kaksi annosta olisi riittänyt.


makoisa kookosherukkapiirakka

Piirakan ohje löytyy täältä. Kaksi annosta riitti juuri sopivasti.


Kilotolkulla salaatteja eli vihreä perunasalaatti ja tabbouleh.

Näitä en tehnyt reseptien mukaan, ihan näppituntumalla ja maistellen, mutta esikuvat löytyvät täältä ja täältä. Tabboulehista tein tosin sellaisen perinteisemmän version. Perunoita kului noin. 3 kg ja bulguria 500g. Molempia salaatteja jäi vielä jäljelle sen verran, ettei tänään tarvitse kokkailla.


ja vielä kaupan naksuja sekä kuvista puuttuvaa vesimelonia


Jotta juhlien järjestäminen ja vauvaelämä ei käy liian raskaaksi, tässä joitakin ajatuksiani. Toimivat ilmankin vauvaa.

- Varaudu ajoissa. Minä leivoin keksit ja piirakat pakasteeseen jo liki kaksi kuukautta sitten, eli ennen vauvan syntymää. Salaatit ja kakut tein avustettuna edellisenä päivänä.
- Tee helppoa, nopeaa liukuhihnatuotantoa tutuilla resepteillä.
- Työllistä avuksesi ainakin yksi sukulainen/kaveri.

- Älä valvo öitä koristeita väkertäen, vaan nuku (vauvan salliessa) niin jaksat nauttia juhlista.
- Osta valmista kaupasta.
- Tee työlään täytekakun sijaan yllä oleva suklaamoussekakku!
- Seisova pöytä ja itsepalvelu on helpompi vaihtoehto kuin perinteinen passaus ja santsikahvikupposten kaatelu. Pääset itsekin seurustelemaan ja herkuttelemaan.
- Jos mahdollista, järjestä juhlat muualla kuin kotona niin säästyt siltä kaikista kamalimmalta eli siivoamiselta. Juhlien järjestämisessä leipominen on nautinto, mutta siivoaminen karmea lieveilmiö ;D
- Stressittömiin juhliin tarvitaan myös hitunen tuuria. Jos vauva kituaa, kaikki on hankalaa. Meidän sintti ymmärsi tahdikkaasti nukkua koko juhlien ohi.

Saa antaa lisävinkkejä! Varmasti en läheskään kaikkia nyt tähän hätään hoksannut.



Juhlat olivat mukavat, vaikka varsinkin salin puolella meluisat. Ihan kaikkien kanssa en ehtinyt juttelemaan, mutta melkein. Minulta kysyttiin jälkeenpäin, että olenko väsynyt. En lainkaan, minusta juhliminen on vain mukavaa ja omien ipanoiden myötä tuota möykettäkin on oppinut kestämään. Se on vain merkki siitä, että pienillä on hauskaa! Aina ei tarvitse rajoittaa riehakkaitakaan leikkejä, varsinkin kun tilaa juoksemiseen on tarpeeksi.
Kiitokset kaikille synttärivieraille!


Toivotan teidät tervetulleeksi lukemaan blogiani Larilyn, Anna ja Hanne :)





lauantai 28. syyskuuta 2013

BanaaniSuklaaLeivokset raakana

Olihan se taas pitkästä aikaa raakaleivontaakin harrastettava. Miten se ajatuksena tuntuukin etukäteen niin vaivalloiselta, mutta todellisuudessa on kuitenkin helppoa ja vikkelää. Ei tarvitse uunin luukun takanakaan päivystää, kuten normileivonnassa. Eikä omatunto nalkuta, kun näitä tarjoaa Vekaralleen :)

Huom! Nämä leivokset eivät sovellu banaaninvihaajille.
Minä puolestani rakastan banaania monipuolisena raaka-aineena ja makeuttajana. Sellaisenaan sitä tulee tosin harvoin syötyä.



BanaaniSuklaaLeivokset  6 kpl

Pohja
10 kuivattua taatelia
3 rkl vettä
2 dl mantelijauhetta
1 dl kaurahiutaleita
1 kypsä banaani
2 rkl (raaka)kaakaojauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
1 rkl psylliumjauhetta
 hyppysellinen (ruusu)suolaa

Pilkoin taatelit ja liotin vedessä pehmeiksi. Tehosekoitin kaikki ainekset sekaisin ja levitin leivinpaperilla suojattuun n.19x12 cm purkkiin. Laitoin jääkaappiin odottamaan kuorrutetta.

Kuorrute   
20 g kaakaovoita
20 g kaakaomassaa
1 pienehkö kypsä banaani
1/2 tl vaniljajauhetta
1 tl soijalesitiiniä

+ puolukoita
+ (ceylon)kanelia

Sulatin kaakaot vesihauteessa. Sauvasekoitin kaikki ainekset tasaiseksi ja kaadoin pohjan päälle. Tasoitin ja laitoin pakastimeen muutamaksi tunniksi. Kohmeisena oli helppo leikata leivospaloiksi. Koristelin puolukoilla ja ripsottelin pinnalle vielä kanelia.



Pohjan rakenne on kostean tahmainen ja kuorrute taas on ihanan silkkisen sileää. Niin ihanan silkkistä, että sitä kannattaa ehdottomasti tehdä isompi satsi! Vaikka puolitoista tai jopa kaksinkertainen määrä.


Tervetuloa lukijoiksi Aintsu ja J. Takiainen!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kotimaista kasviproteiinia: härkäpapuminestrone

Täten julistan itselleni uuden haasteen! Tavoitteenani on keksiä ja kehitellä reseptejä, joissa käytetään kotimaisia proteiininlähteitä. Tarkoitukseni ei ole millään lailla hylätä nykyisiä proteiininlähteitäni tölkkipapuja, tofua tai pähkinöitä vaan ottaa niiden rinnalle ahkerammin ja toivottavasti myös kekseliäämmin näitä kotimaisiakin. Mielenkiintoni suuntautuu varsinkin härkäpapuun, hamppuun ja herneeseen.


HärkäpapuMinestrone  n. 6 annosta

2 sipulia
2 dl tummaa pastaa
1 iso parsakaali
1 pieni kesäkurpitsa (koska sitä satoa on johonkin käytettävä)
4 valkosipulin kynttä
500 g tomaattimurskaa
1/2 l keitettyjä härkäpapuja
1 1/2 tl suoaa
1 ml jauhettua pippuria
hippunen chiliä
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl paprikajauhetta
 kourallinen persiljasilppua (tai basilikaa, mäkimeiramia...)
iso lorautus kylmäpuristettua rypsiöljyä

Pilkoin sipulin ja laitoin isoon kattilaan veteen kiehumaan. Vettä käytetään sen verran, että loputkin vihannekset siihen juuri peittyvät. Laitoin pastatkin mukaan kiehumaan. Pilkoin parsakaalin (myös varret pieniksi paloiksi) ja kuutioin kesäkurpitsan ja puristin valkosipulin. Lisäsin nekin kattilaan kun sipulit olivat melkein kypsiä. Lisäsin myös mausteet. Kiehuttelin vielä hetken, kunnes parsakaali oli kypsää, mutta napakkaa. Kaadoin sekaan tomaattimurskan, härkäpavut ja viimeistelin vielä persiljasilpulla sekä lorauksella öljyä. Keitto sai hetken tekeytyä, jotta maut kehittyvät.

Minestronehan on sellainen keitto, johon voi käyttää melkein mitä vain kaapista löytyy. Tässä käytetyt vihannekset voi korvata vaikkapa kukkakaalilla, kaalilla, herneillä, vihreillä pavuilla, perunalla, porkkanalla.... Omassa mielessäni minestronen tekee punainen tomaattinen liemi ja muutamat pastasattumat. Mikä sitten lieneekään se aito ja alkuperäinen keitto?


Härkäpapu on oikeastaan tosi maukas papu. Suosikkejani nyt, kun olen asian suhteen kunnostautunut ja sitä keitellyt. Laiskiaista vain hieman rajoitti se, ettei härkäpapua saa valmiiksi keitettynä tölkistä. Mutta nytpä löytyy pakasteesta kun sain paketillisen keitettyä! Positiivista oli se, että keittoaika ei liotuksen jälkeen ollutkaan pitkä, kuten monilla muilla pavuilla. Taisi alle puoli tuntia tuntia riittää.

Ja hei, tämän henkilökohteisen haasteeni saa napata muutkin kiinnostuneet!


Toivotan Jennin tervetulleeksi seuraan :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mustaherukka-banaani-raakapuuro

Ilmojen viilennyttyä kevyemmät smoothiet alkavat meillä korvautua tuhdimmilla raakapuuroilla. Tällä kertaa puuron maustajaksi pääsi menneen kesän marjasuosikkini mustaherukka.


Tavallisin kaava miten raakapuuron teen = tattari+pähkinä+banaani+marja. Nyt olen bonuksena ottanut käyttöön kotimaisen hamppuproteiinin. Jatkossa yritän saada blogiin enemmänkin esille kotimaisia proteiininlähteitä.

Mustaherukka-banaani-raakapuuro 3:lle

1 1/4 dl tattarisuurimoita eli kuorittuja siemeniä
1 dl parapähkinöitä
3 isoa kypsää banaania
n. 4 dl mustaherukkaa
2 rkl hamppuproteiinia
1/2 tl vaniljajauhetta

Liotin tattarin ja parapähkinät yön yli vedessä. Huuhtelin ne huolellisesti ja tehosekoitin banaanin kanssa hienoksi. Tehosekoitin joukkoon myös marjat, hamppuproteiinin ja vaniljan. Annoin koneen käydä kunnes puuro oli hienontunut tasaiseksi.




Vanha ja uskollinen sauvasekoittimeni pääsee nykyisin vähän helpommalla sillä uusi tehosekoitin on saapunut meille tekemään järeämmän työn. Sekoittaahan se toki tehokkaammin ja helpommin tällaisia isompia annoksia. Lopputuloskin on sileämpi. Ja onhan se nätti!

kuva Verkkokaupasta

torstai 19. syyskuuta 2013

Gluteenittomia keksejä jälleen ja haastetta myös

Gluteeniton vegaanileivonta on vähän haasteellista, mutta mukavalla tavalla. Kommelluksia tämän haasteen selättämisessä on riittänyt ja vieläkin ollaan vähän vaiheessa. Keksien tekeminen alkaa jo kuitenkin sujua, jee!

Nämä tämänkertaiset keksit ovat sellaisia hyviä perustavis keksejä rusinoineen ja suklaarouheineen. Rapeita ja mureita, mureneviakin kuten gluteenittomat keksit usein ovat.


Mureat rusinasuklaakeksit  n. 30 kpl

2 dl quinoahiutaleita (ihan kaurahiutaleetkin käynevät mainiosti, keliaakikoille tietenkin puhdaskauraa)
1 dl tattarijauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
150 g margariinia
1 1/2 dl rusinoita
100 g rouhittua tummaa suklaata

Ensin ainekset listalta margariiniin asti sekaisin keskenään. Sitten nypin margariinin joukkoon ja sekoitin käsin mukaan myös rusinat ja suklaan. Annoin taikinan vähän aikaa levätä jääkaapissa. Pyörittelin pallosiksi ja litistin kämmenten välissä. Taikina on mukavaa ja helposti käsiteltävää. Paistoin 175 asteessa 15-17 minuuttia niin, että keksien reunat saivat vähäsen väriä.
 


Sitten vähän toisenlaiseen haasteeseen!

Haasteen heitti Laiskiainen riippukeinussa -blogin Ninni. Kiitän ja vastaan!

Tässä haasteen säännöt / The rules of the challenge:
1. Thank the person who gave you this challenge.
2. Answer the 11 questions proposed for you.
3. Make up 11 questions.
4. Share the acknowledgement for 11 blogs with under 200 readers.

Elikä vastailen Ninnin kysymyksiin:

1. Minkä ruoan valmistat parhaiten?
Öhöm.. heti alkuun paha.. En pidä itseäni kauhean mainiona kokkina. Mutta kokemusta on kovasti ainakin seuraavista maukkaista ruuista: linssikeitosta, tabboulehista, borssikeitosta ja erilaisista kasvispihveistä.

2. Mitä elintarvikkeita ottaisit mukaan yli 10 tunnin junamatkalle?
Ainakin pähkinöitä ja kuivattuja luomuaprikooseja, suklaatakin ja sitten jotakin raikasta. Kävisin myös kurkkimassa ravintolavaunun tarjonnan.

3. Mitä ruokaa tarjoat seuraavissa juhlissasi?
Seuraavat juhlat ovatkin kohta tulossa, nimittäin Vekara täyttää 4v. Ja menu on valmis! Nopeita, helppoja ja liukuhihnalla valmistuvia juttuja valmistuu näihin juhliin, kun on pieni vauvakin menossa mukana. Eli keksejä, marjapiirakkaa, suklaamoussekakut, pari erilaista salaattia (joista toinen tuo edellä mainittu tabbouleh).

4. Oletko pettynyt jonkun maan ruokatarjontaan? Miksi?
Aivan karmeaa kasvisruokaa söin melkein koko Prahan reissumme ajan joskus vuosia sitten. Koostui lähinnä pakastevihanneksista tönkkösuolattuna! Olen kyllä sittemmin kuullut/lukenut, että edistystä siellä olisi tapahtunut.

5. Miten parantaisit Suomen ravintolatarjontaa?
Hyvää kasvisruokaa haluaisin tarjolle. Siinä on meilläkin vielä paljon kehittymisen varaa. Ainakin täällä pohjoisemmassa.

6. Minkälainen olisi unelmiesi ravintolakokemus?
Sellainen, että siellä saisi hyvää vegaaniruokaa.  Jotenkin tuntuu, että nyt toistan itseäni :D Ja rento, letkeä tunnelma.

7. Suosikki ruokajuomasi?
Vesi, kokis, vissy kunnon poreilla, kylmä ja raikas valkoviini, olut...eli kaikki melkein käy. En ole nirso.

8. Oletko yllättynyt joistain ruokatavoista tai -rituaaleista ulkomailla?
No, nyt ei tule mieleen. Enkä toisaalta ole nyt vuosiin Ruotsia kauempana käynytkään.

9. Oletko ruokahifistelijä?
En taida olla. Pidän aika simppelistäkin ruuasta. Toisaalta kaikenlaisia erikoisuuksiakin löytyy kaapeistani.

10. Minkälainen olisi unelmiesi piknik?
Ruoka on hyvää ja sitä riittää. Juoma on hyvää ja sitä riittää. Rentoa ja kiireetöntä meininkiä, jota ei nykyelämässäni niinkään riitä ;) Ja seuraa!

11. Oletko ruoan suhteen helppo vai hankala matkailija? 
Kohtuullisen helppo, koska reissussa tingin sekä vegaanisuudesta (eläimiä en sentään popsi), enkä niin terveellisyydenkään kanssa pingota. Reissussa ollaan enempi hunningolla!

Mukavahan näihin kysymyksiin oli vastauksia näpytellä. En nyt tällä kertaa taida kuitenkaan laittaa haastetta eteenpäin, koska parikin kertaa olen sen jo tehnyt.


Tervetuloa seuraan Päivän heittokeitto!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Gluteenittomat mantelikaurakeksit

Syksy on tullut. Mutta lämmin ja ihana syksy se on, ja värikäs. Ennen tunsin luopumisen haikeutta ja hivenen masennustakin syksyisin, nyt toivotan sen tervetulleeksi vuodenaikojen vaihteluksi. Kohta on taas enemmän aikaa laiskottelulle, kun sato ja marjatkin on kerätty.
Syksyllä myös leivontavimma kasvaa ja uuni lämpenee lähes päivittäin. Tällä kertaa tein helppoja ja yksinkertaisia, mutta maukkaita, hivenen karamellimaisia pikkuleipiä. Sisäinen terveysintoilija on myös puoliksi tyytyväinen kätkettyään herkkukekseihin terveellisiäkin aineksia eli kauraa ja mantelia.



Manteliset kaurakeksit  n. 20 kpl

2 1/2 dl kaurajauhoja (puhdaskaura)
2 dl mantelijauhetta
1 1/2 dl palmusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g sinistä Keiju-margariinia
vajaa 1 rkl vettä
+ rouhittua mantelia koristeeksi

Sekoitin kuivat aineet keskenään. Sitten nypin margariinin joukkoon ja lopulta vähäsen vettäkin. Annoin taikinan olla jääkaapissa reilun tunnin.  Muotoilin pehmeästä taikinasta kaksi pötköä pellille ja litistelin ne haarukalla. Ripottelin päälle mantelirouhetta. Paistoin 175 asteessa n. 18 minuuttia, kunnes reunoihin tuli hieman väriä. Annoin jäähtyä muutaman minuutin ja leikkasin paloiksi ennen keksin kovettumista.
Myönnettäköön ettei tällainen pitkän kolmion muoto ole parhaita mahdollisia melko hauraille kekseille, mutta kivan näköinen se vaihteeksi on. Mikään ei tietenkään estä tekemästä ihan vain pyöreitä pikkuleipiä, joissa ei ole helposti hajoavia kulmia.


Vielä riittää lämpöä pation teehetkelle. Kesäkuuman jääteet vain ovat vaihtuneet mausteisen lämpimäksi pakurijuomaksi.