sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mustikkainen spelttikakku

Spelttileivonnan hankaluuksista varoitellaan peräti myyntipakkauksissakin. Mitä turhia! Ihan hyvin täysjyväinenkin speltti tuntuu leivontaan soveltuvan. Mitään ongelmia ei ole minulla vastaan tullut. Rakenne on kenties mureampi ja paistoaika hieman pitempi. Maku speltissä toki on erilainen kuin vehnässä. Mielestäni maun puolesta yhteen soppii ainakin marjat, pähkinät ja mausteet, mutta ei niinkään kaakao.
Tässäpä viimeisin spelttileivonnaiseni.


Mustikka-jukurtti-spelttikakku 

Taikina
4 dl speltjauhoja (minulla oli puolikarkeita täysjyväisiä)
2 dl intiaanisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
hyppysellinen suolaa
1 dl öljyä
1 3/4 dl kaurajuomaa (toki muukin neste käy)

Sekoitin kuivat aineet ensin keskenään ja öljyn sekä nesteen niihin. Pingotin leivinpaperin 24 senttisen irtopohjavuoan pohjalle ja sivelin reunat öljyllä. Kaadoin taikinan vuokaan ja tasoitin.

Täyte
4 dl maustamatonta soijajukurttia
4 dl mustikoita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoitin kaikki ainekset yhteen. Täytteessä käytin ihan valkoista sokeria, sillä ruskea värjää täytteen hieman epäesteettisesti. Kaadoin pohjan päälle ja tasoitin. Paistoin 175 asteessa noin tunnin. Kypsyyttä voi tarkkailla ajan lähestyessä heiluttamalla uunia (tai sitten pelkästään vuokaa) kevyesti. Jos täytteen keskusta hytkyy kovinkin nestemäisesti, paistamista kannattaa hetki jatkaa.


6 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Olen myöskin aivan tyytyväisenä leiponut spelttijauhoista, ilman mitään ongelmia.

Varmasti maistuva kaakku! Tuoreita mustikoita saakin jo tässä vaiheessa kesää, jotain saman tyyppistä tekisi mieli kokeilla. Olisikohan kuitenkin niin, että kypsyyttä kokeillaan heiluttelemalla hieman vuokaa, ei suinkaan uunia? :)

Paula kirjoitti...

Meillä käytellään vielä mustikoita pakasteesta ja väijytään, että mikähän päivä ne lähimetsämme mustikat olisivat täydellisiä kerättäviksi. Ehkäpä jo huomenna, toivon. Ja ihan totta, minä heiluttelen sitä uunia :D

Päivi Ja isä kirjoitti...

hei! Rovaniemeltä terveiset että ainakin mustikoita maisteltavaksi ja piirakkaankin asti löytyy kypsiä!Hyvältä kuulosti tuo ohje! Ja edelliseen tabbouleh ohjeeseen sen verran, että niin on tilli kasvanut hurjasti, toisin kuin viime vuonna, jolloin joku ötökkä tai tauti söi kaiken ruskeaksi mössöksi.

Paula kirjoitti...

Haa, tekin siellä! Jep, huomenna lähetän tuon ukkosen metsälle :) Sama homma tillin kanssa. Viime vuonna ei tullut yhtään satoa ja nyt sitten hurjana.

Laura kirjoitti...

Tällä ohjeella tuli parasta mustikkapiirakkaa! Tää blogi on kyllä pelastus kun pitää usein leipoa munatonta ja maidotonta perheen allergioiden takia. kiitos ihanista resepteistä:)

Paula kirjoitti...

Ihana juttu Laura, että onnistui! Ja kiitos kehuista :)