maanantai 6. toukokuuta 2013

Raaka jätskikakku

Tässäpä kakkunen, jonka luulin täysin epäonnistuneen. Maistoin täytettä ennen pakastusta ja se maistui aika pahalta, epämääräiseltä. Päätin, että syödäänpäs nyt äkkiä se paha kakku pois kotiväen voimin, niin ehdin tekemään tulevia vieraita varten uuden. Loppujen lopuksi kakusta tuli kuitenkin yllättävän houkuttavaa ja koukuttavaa. Edelleenkin maku oli jotenkin tunnistamaton, kuitenkin täyteläinen ja pehmeä, kuin jätskiä. Yhteistuumin päätimme, että hyvä kakkuhan tämä onkin!


Raaka jätskikakku  n. 8 palaa

Pohja
13 kuivaa taatelia
2 1/2 rkl vettä
2 dl cashewpähkinöitä
3/4 dl kaurahiutaleita  (voi olla raakoja tai ei)
pari hyppysellistä ruususuolaa
1/2 tl vaniljajauhetta
1 rkl kaakaojauhetta

Liotin pilkottuja taateleita 2,5 rkl:ssa vettä muutamia tunteja. Hienonsin pähkinät ja kaurahiutaleet pieneksi muruksi tehosekoittimessa. Lisäsin suolan, vaniljan ja kaakaojauheen, pyöräytin koneella sekaisin. Lisäsin vielä taatelit liemineen ja tesosekoitin tasaiseksi massaksi. Painelin 19 cm irtopohjavuokaan, jonka reunat olin sipaissut ensin öljyllä.

Jätskitäyte
85 g kaakaovoita
4 kypsää banaania (minulla oli keskikokoisia)
1 pieni kypsä avokado
1 ½ tl raastettua sitruunankuorta
¾ dl sitruunan mehua
2 tl soijalesitiiniä
½ tl vaniljajauhetta
3 rkl agavesiirappia

Laitoin kaakaovoin sulamaan vesihauteeseen. Soseutin kaikki ainekset tasaiseksi ja kaadoin pohjan päälle. Pakastin yön yli. 

Kakkua syötiin reilun tunnin huoneenlämmössä sulatuksen jälkeen sekä kokonaan sulaneena seuraavana päivänä. Parhaimmillaan se oli kohmeisena eli jätskikakkuna. Sulamisen jälkeenkin pysyi silti oikein hyvin kasassa.


Ensimmäistä kertaa käytin kaurahiutaleita raakakakun pohjaan. Ne antoivatkin mukavaa rakennetta. Tätä pohjaa käytän varmasti seuraavassakin raakakakussani.

Mansikat tai vadelmat olisivat luultavasti sopineet kakun päälle. Nyt en kuitenkaan panostanut enempää, koskapa ennakko-odotukset olivat niin matalalla. "Hätäpäissäni" vain ripsautin kuivattuja karpaloita kuvausta varten, kun tämä osoittautuikin kelpo kakuksi.


8 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Vaikea kuvitella, että noilla aineksilla voisi mennä pieleen! Mutta kaunis kakku ainakin on. Tykkään käyttää kaurahiutaleita raakakakun pohjassa. Myös idätetty tattari toimii hyvin.

Jael kirjoitti...

Komppaan Anni Minervaa,kakku on kaunis ja aineksetkin siinä hyviä.
Olen itsekin käyttänyt kauraa raakakakkupohjissa,toimii kivasti (tosin olen silloin jauhanut jauhon kokonaisista kauranjyvistä)

Unknown kirjoitti...

Aika (raaka-)jätskiset ainekset ainakin on täytteessä. Ehkä se puuttuva lenkki olikin juuri pakastaminen. Kiva ohje!

Pipsa kirjoitti...

Ihanaa - banaania siis täälläkin monin kerroin! Ja oon huomannu saman, että monet luonnollisesti makeutetut kakut maistuu paremmalta vasta makujen tasoituttua, esim. sunnuntaina leivoin banaani-kesäkurpitsa-kaakaokakkua (joka on parempaa miltä kuulostaa btw ;), jonka taikinasta en välittänyt kauheasti, uunista tullut tuotoskaan ei heti niin innostanut, mutta auta armias kun söin eilen töissä jälkkäriksi palan sitä jääkaapissa yön yli ollutta kakkua - nam!

Tässäkin kakussa avokado on hyvin hämmentämässä makua, ei ihmekään jos tarvii vähän sellaista "totuttelua" epämääräiseen makuun :D Ostatko kaakaovoita muuten netistä vai mistä ja tarvitseeko se jääkaappisäilytyksen? Tekisi mieli tehdä syrjähyppyä erikoisempien raaka-aineiden puolelle, kun tähän mennessä olen ollut hieman tylsän tavanomainen ja perinteinen raaka-aineiden suhteen...

Paula kirjoitti...

Anni ja Jael, kiitokset. Kaura antoikin mukavasti jämäkkyyttä pohjaan. Ja kuivatti sen sopivasti. Tattaria olen ennen suosinut, mutta kaura vei nyt kyllä voiton.

Outi, niinpä ovat jätskiset ainekset. Avokadokin hyppäsi mukaan lennossa. MInäkin uskon, että juuri pakastaminen tästä hyvän kakun teki.

Pipsa, juuri banaani on meillä SE raaka-aine, jonka loppumista vahdin koko ajan ja kauppaan riennän (tai lähetän miehen) jos alkaa uhata.
Hih tuota sinunkin kakkuasi!
Kaakaovoin tilaan yleensä täältä: http://www.ekosego.fi/ kuten muitakin erikoisempia aineksia, mutta myös esim. luomulaatuiset pähkinät.
Jääkaapissa tuota kaakaovoita säilytän varmuuden vuoksi.

Anni Minerva kirjoitti...

Sanon tähän vielä, että kaakaovoi ei tarvitse jääkaappisäilytystä. Sen sulamispiste on 35 celsiusastetta, joten (normaalissa) huoneenlämmössä se pysyy hyvin kiinteänä. Minä olen aina säilyttänyt kuiva-ainekaapissa, eikä koskaan ole käynyt mitään vahinkoja säilyvyyden suhteen. :)

Noira kirjoitti...

Ooh jäätelöä ja kakkua! Kerran olen vasta noiden yhdistelmää kokeillut, siinä versiossa oli banaanin lisäksi kookosmaitoa. Oli oikeastaan tosi helppoa ja herkullista, voisinkin tästä innostuneena kokeilla taas jotain uutta. :)

Paula kirjoitti...

Jäänkin Noira mielenkiinnolla seuraamaan uusia kehitelmiäsi. Pitää muutenkin koluta blogisi oikein kunnolla läpi, että mitäköhän ispiraatiota sieltä löydän.