keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Hämäävä hedelmäpulla

Näyttää aivan tavalliselta kahvikakulta...mutta onkin pulla.
Joulua odotellessa on mukava leipoa jouluisia makuja. Samoja perinteitä en kuitenkaan halua joka vuosi toistaa vaan jotain pientä uutta tai ekstraa kaipaan. Tässä siis, ei hedelmäkakku, vaan hedelmäpulla:


tällainen taikina tällä kertaa
Hedelmäpulla  1 iso kakku ja 10 pikku pyörylää

3 dl   kookoskermaa
2 dl   vettä
2 dl   sokeria
2 pussia kuivahiivaa
1 tl   suolaa
1,5 rkl vaniljasokeria
2 dl    soijajauhoja
2 dl   täysjyvävehnäjauhoja
n. 7 dl vehnäjauhoja
175 g Sin. Keiju-margariinia
lisäksi:
5 dl pilkottuja kuivahedelmiä (minulla aprikoosia, ananasta, papaijaa, melonia, rusinaa)
150 g  mantelimassaa
2 tl   raastettua appelsiininkuorta

Moni tekee varmasti pullan pätevämmin kuin minä, mutta jotenkin näin: Sekoita kuivahiiva, sokerit, suola ja osa jauhoista. Lisää 42 asteinen vesi ja sekoita. Lisää jauhot vaivaten ja lopussa margariini. Vaivaa kimmoisaksi (tässä kohtaa vähän saatan lintsata). Lisää kuivahedelmät, raastettu appelsiinin kuori ja paloiteltu mantelimassa ja vaivaa taikinan joukkoon. Anna taikinan kohota tunnin ajan peitettynä lämpimässä paikassa.

Vaivaa taikinasta kuplat pois jauhotetulla pöydällä. 
Minä laitoin n. 2/3 taikinasta voideltuun ja jauhotettuun isohkoon kahvikakkuvuokaan sekä pyörittelin 10 pikkupullaa. Paistoin 200 asteessa pikkupullia n.15 min ja kakkua n. 35 min.

Aika mukavan makuista tuli. Tokihan muhevin ja paras pulla syntyy pelkistä valkoisista vehnäjauhoista, mutta ajattelin, että tässä on kaikenlaista muuta makua, joten voin hieman "kätkeä" hyödyllisempiäkinkin jauhoja joukkoon.

Tämä pullakakku päätyi pakkaseen ja tarjotaan sitten jouluna koristeltuna appelsiinitomusokerikuorrutuksella ja kuivatuilla hedelmillä.

1 kommentti:

annika kirjoitti...

Pullakakku, onpa hauska idea :)