perjantai 3. toukokuuta 2013

Raakaruoka-aika!

Innostuin heti kun huomasin, että suosikkikokkaaja-bloggaajaltani on tullut kirja ja tilasin sen itselleni välittömästi. Kyseessä on Keittiökameleontti Outi Rinteen uutukainen kirja nimeltänsä Raakaruoka-aika! Herkkuja ilman hellaa ja uunia.

Kirja sisältää inspiroivia ja idearikkaita raakareseptejä ilman tiukkisterveysvalistusta. Ohjeet höystetään vinkeillä ja mukavalla tarinoinnilla raakakeittiön maailmaan sukeltamisesta.

Tänään herkuttelin kesäisen raikkaalla mansikkagazpacholla. Keitosta tuli maukasta vaikka unohdin chilin  kokonaan ja jouduin muutenkin ihan vähäsen muokkaamaan alkuperäistä ohjetta.


 Tässä resepti niin kuin minä gazpachon tein:

Mansikkagazpacho  2-3:lle

6 kypsää tomaattia
1/2 kurkku kuorittuna
125 g jäisiä pakastemansikoita
1/4 oikein pienestä sipulista
2 valkosipulin kynttä
2 tl balsamiviinietikkaa
1/2 tl ruususuolaa
1 tl agavesiirappia
1 rkl hiivahiutaleita
1 tl sinappia
huiskaus mustapippuritouhetta
1/2 dl oliiviöljyä
(alkuperäisessä ohjeessa myös chiliä, itse unohdin sen)

+ basilikaa
+ cashewmajoneesia kirjan ohjeen mukaan

Valmistus oli helppoa: Soseutin pilkotut vihannekset ja mansikat sekä loputkin ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi. Basilikat ja majoneesi päälle. Sitten päästiinkin jo syömään :)

Minä ja äitiliini tykkäsimme kovasti. Vekara heittäytyi ennakkoluuloiseksi ja söi sitten vain basilikaa ja mungpavun ituja. Eipä tiedä mitä menetti!


tässä itse kirja

Ensikokeiluni kirjasta oli itseasiassa Omenakanelipuuro, jonka pääraaka-aineena on mantelimaito, omenamehu ja chiasiemenet. Maistuvaista!

Mutta eipä paljasteta enempää! Hankkikaa kirja ja lukekaa loput :)

Outin omenakanelipuuro

Suosittelen!

3 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Sama ohje kyllä kuumottelee itseänikin, vielä en ole raaskinut vain kotimaisia tomaatteja ostaa. Kunhan ne vielä hieman halpuvat, niin opiskelijabudjettinikaan ei mene nurin! :D

Outi Rinne kirjoitti...

Kiitos kehuista ja kiva kun soppa maistui! En millään itse enää malttaisi odottaa kotimaisten mansikoiden ja kesämehevien tomaattien kypsymistä. Kaikenlaiset mansikkaherkut ovat jo mielessä... :P

Paula kirjoitti...

Anni, tosiaan nuo tomaatit ovat vielä hintavia. Itse olen nyt ihan täysin antanut mielitekojeni johdattaa. Ostetaan mitä tämä keittiöhirmu haluaa, hinnasta viis ;D
Mutta älä huoli,kohta ne hinnat laskevat!

Outi, eipä kestä. Kiitos itsellesi ihanista resepteistä. Ja innoituksesta! Minäkään en millään jaksaisi odottaa oman maan mansikoita. Luulenpa, ettei niistä edes mitään tehdä, vaan käyn niiden kimppuun ihan sellaisenaan.