torstai 18. kesäkuuta 2020

Hirmu helppo kukkakaaligratiini

Heipähei! Kesäisen raikkaitten reseptien sijaan tarjoilen ihanaa, pehmoista kukkakaaligratiinia. Tämä on jäänyt talvikiireiden jaloissa julkaisematta, mutta nyt lomalla vihdoin pääsee esittäytymään. Resepti on hirmuisen helppo, siihen tarvitsee vain kolmea ainesta ja hetkisen uuninlämpöä.
Mennäämpä jo ohjeen pariin, enempää tarinoimatta!



Vegaaninen kukkakaaligratiini  4:lle maltilliselle syöjälle

1 kukkakaali (n. 800 g)
1/2 pussia Ilo Vegaanin pizzamurua (tai muuta vegejuustomurua)
1 tlk eli 2 dl kaurakermaa

Kukkakaalista voi poistaa suojuslehdet jos ne näyttävät huonoilta, mutta hyvät voi  laittaa paistoksen sekaan tietysti. Pesaisin kukkiksen ja pilkoin suupaloiksi. Levitin palaset uunivuokaan ja ripottelin juustomurut päälle. Leikkasin kaurakermapurkkiin pienen kaatonokan ja valuttelin tasaisesti nuppujen päälle.
Paistetaan 225 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes kukkakaalit pehmenevät ja alkavat saada väriä.
 

Mustapippurin ystävät, joihin itsekin kuulun, rouhivat toki herkkuansa vuokaan mukaan, mutta omat jälkeläiseni toivovat kukkakaaligratiinin ilman mausteita. Hyvää se tällaisena simppelinäkin versiona on!




Ihanaa kesää muillekin! Mie olen kesälomalla ensimmäistä kertaa vuosikausiin ja nautin!

Ei kommentteja: