sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mansikkatyrni -smoothie

Vekaralla meinaa nenä niiskututtaa ja itsellänikin on hieman kumma olo. Ihan varmanvarma en ole siitä, että voiko flunssaa todella mitenkään estää tulemasta, mutta ainakin itselle tulee parempi olo jo siitä ajatuksesta, että on edes yrittänyt. Ja minähän yritän. Pakurijuomat porisevat ja marjat ovat suurkulutuksessa. Tämänpäiväiseen smoothieen latasin ihanan kirpakoita tyrnimarjoja ja oman maan kesämuistoja herättäviä mansikoita...ja vähän muutakin terveyteen tähtäävää.




Flunssantorjunta -smoothie  3:lle

1 dl saksanpähkinöitä
1 dl tyrnimarjoja
2 dl vettä
n.7 dl mansikoita (vähän vajaa 0,9 l pakasterasiallinen)
3 banaania (kunnolla kypsiä!)
2 tl pellavaöljyä
1/2 tl vaniljajauhetta

Liotin saksanpähkinöitä yön yli. Huuhtelin ja valutin. Tehosekoitin tyrnien ja pienen vesimäärän kanssa, kunnes tyrnien siemenet rikkoontuivat > pyrkimyksenä saada myös siementen hyvät öljyt käyttöön. Lisäsin loput ainekset ja surautin tasaiseksi.

ps. pakastemarjat ovat raikkaimmillaan, kun ne käytetään vielä hieman kohmeisina.




Täytyy myöntää, että saksanpähkinöitä ostan vain ja ainoastaan niiden terveellisyyden vuoksi. Mikään makuelämys ne eivät mielestäni ole! Smoothiessa ne menevät kuitenkin aivan huomaamatta, samoin kuin myös katkeranmakuinen pellavaöljy.

Tämä smoothie sen sijaan on makuelämys. Sai kaikilta hörppijöiltä arvostusta. Tyrni ja mansikka ovat hyvä pari!

Kylläpäs tuntuukin jo olo paremmalta ;)


7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Toivottavasti ette saa flunssaa,minä nimittäin olen ollut flunssassa torstaista lähtien ja perjantaina olin puolikuollut,mutta nyt jo matkalla parempaan oloon.Ihana smoothie:)

Jael kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Paula kirjoitti...

Oi voi, pikkutonttukin alkoi yöllä röhisemään, joten ei tästä ihan vielä selvitty. Itse olen onneksi tolpillani. Toivottavasti Jael toivut pian kokonaan :)
Smoothie oli ihana!

Sanna kirjoitti...

Haa! tuota tehhään meillä het kun saan tyrnimehua, marjoja ei ole ny saatavilla. Teille toipumisia ja toivottavasti pikkutontun olo ei pahene.

Paula kirjoitti...

Sanna, meilläkin siirrytään siihen mehuversioon. Tyrnit on pakkasesta loppumaisillaan, nyyh. Mutta ensi syksynä mennäänkin sitten joukolla tyrnipuskaan! Tiedän paikan :)

Tonttu turisee, mutta onneksi antoi minun kuitenkin kohtuudella nukkua yön. Itsekäs äiti ;)

Unknown kirjoitti...

Nam, ihana smoothie. Toivottavasti voitte jo paremmin!

Paula kirjoitti...

Outi, kiitos parempi on jo olo ja mieli :)