torstai 2. helmikuuta 2012

Kiinalaista.. jos ei aitoa, niin ainakin sinnepäin

Meillä ei nykyään laiteta ruokaa. Pieni syö hyvin papunsa ja parsakaalinsa, mutta menepä vähän näkemään vaivaa ja tekemään niistä jotain ruokaa, niin eipä kelpaakaan enää. Ei sitten yhtään. Ollaan siis syöty pavut papuina ja parsakaalit parsakaalina.
Nyt tein poikkeuksen ja kokkasin kiinalaista, en voinut vastustaa kun löysin suomalaista luomukiinankaalia. Pieni ei syönyt!


Kiinalaista  iso satsi, ehkä kuusi annosta

1 kiinankaali
1 iso pussi (300 g) pakastettuja vihreitä papuja (tai mitä vain mieleisiä vihannesta)
2 sipulia
iso loraus öljyä
1 pkt marinoitua tofua
1 prk ananasta paloina tai murskana
1 prk tomaattipyrettä
3 valkosipulin kynttä
1 tl inkivääritahnaa
2 rkl sweet chili -kastiketta
1 dl vettä
2 tl maizenaa
Lorauta öljyä isoon, kuumaan pannuun ja laita inkivääri ja chili tirisemään. Lisää pilkottu kiinankaali, sipuli ja hieman sulaneet vihreät pavut. Kypsennä hetken aikaa niin, että "lyyhistyvät" hieman. Sitten mukaan mahtuukin jo ananakset, tomaattipyreet ja pilkotut tofut. Purista valkosipuli sekaan. Sekoita desi vettä ja maizena ja kaada pannulle. Anna hetki lämmetä sekoittaen, että suurustuu. Kasvisten ei ole tarkoitus olla läpikypsiä.

Tämä syötiin meillä ohran ja jasmiiniriisin sekoituksen kanssa. Jasmiiniriisi on ihanaa, mutta ei oikein ilmastoystävällistä, tein siis kompromissin ja vedin hieman kotiinpäin tuon ohran kanssa.

Jos sinua ei rajoita epätoivoinen pyrkimys miellyttää pieniä makunystyröitä, niin laita ihmeessä enemmänkin mausteita.

Ei kommentteja: