maanantai 9. kesäkuuta 2014

Apinan eväät ja tarinaa Tontun ruokailusta

Kerran jo meinasin, että vauvanruokajuttuja on tässä blogissa jo riittävästi.  Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että siellä lukijoissa sittenkin on henkilöitä, joita tämä aihe kiinnostaa ja on ajankohtainen. Eli kerta (ainakin) kiellon päälle :D

Sitä paitsi nämä 'apinan eväät' nyt vain ovat niin ihana idea vauvallekin sopivasta leivonnaisesta, jota on mukava levittää muillekin. Idea ei suinkaan ole omani, vaan sormiruokailijoiden facebook -ryhmässä on näille summittainen resepti. Tarkkana tyttönä (tätinä?) minun täytyi kehittää niille kuitenkin tarkempi (ehkä myös hivenen herkumpi) resepti, sillä välillä tuli niin huonoja ja kuivia kikkareita, etteivät kelvanneet edes Tontulle. Tällä reseptillä onnistuu varmemmin. Ja maistuu myös isommille iltateen seurana.





Apinan eväät   koko pellillinen, n. 23 kpl

3 kunnolla kypsää banaania  (1 banaani on reilut 100 g, tällä kertaa painoivat yht. 340 g)
3 dl kaurahiutaleita
4 rkl oliiviöljyä
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
(1/2-1 tl ceylonkanelia)

Kaikki vain sauvasekoittimella sekaisin niin, että kaurahiutaleet menevät pieneksi muruksi. Taikinan kannattaa antaa jääkaapissa odotella hetken, niin jämäköityy helpommin muovailtavaksi. Minä otan taikinasta isoja ruokalusikallisia ja kumoan leivinpaperoidun uuninpellin päälle vieriviereen pötkylän malliin. Paistan 200 asteessa n. 14 minuuttia.
Itse tykkään ihan vain vaniljalla maustetuista, mutta kanelillekin löytyy kannattajansa.

Pakastelen näitä pötkylöitä, niin sieltä on helppo ottaa pari sulamaan esim. iltapalaa varten tai vauvavieraille tarjottavaksi.



Tonttu nauttii apinan evästä iltapalaksi


Vekarakin halusi näyttää, että hänkin osaa ;)


Jos vauvan sormiruokailu kiinnostaa, niin täältä voi lukea Tontun ruokailun vähän kehnoista alkuvaiheista. Jos aihe on ajankohtainen (tai vauvasi kenties syö huonosti soseita) kannattaa liittyä myös siihen sormiruokailijoiden facebook -ryhmään. Sieltä saa hyviä vinkkejä ja rohkaisua. Siellä on myös ah, aina niin kinkkisiä ja mielenkiintoisia rasva/proteiini/hiilihydraatti -keskusteluja ;)

Ilouutinen! Kaikkien hankalienkin vaiheiden jälkeen nyt 9 1/2 kk ikäinen Tonttu sormiruokailee hienosti. Tukehtumisen pelko minullakin on jo hellittänyt. Enää harvoin viitsin edes puuroja hänelle keitellä, koska se syöttämällä syöminen ei aina Tonttua innosta. Toki seuraava askel olisi omat lusikka/haarukka -harjoitukset, mutta en nyt sitä ole vielä saanut aikaiseksi, kun tämä sormiruokailu on niin kätevää.

Tonttu syö yleensä samaa ruokaa kuin muutkin. Otan vain hänen annoksensa syrjään ennen suolan lisäämistä. Lisäksi pakastimessa on hänelle tehtyjä pihvejä ja kypsennettyjä vihanneksia, joita annan Tontulle silloin, kun ruuaksi on jotain ihan sopimatonta.

Tämän hetken suosikkeja ovat parsa- ja kukkakaalit, tomaatti ja kurkku (josta annan vain pehmeää keskustaa, vaikka sormiruokailijoiden äidit vakuuttavatkin, että voi antaa kovaakin osaa), vesimeloni, banaani ja savutofu. Ja ne kaupan tuubismoothiet! Oi, miten ne kaupassa osaavatkin tehdä niin maistuvia, että voittavat kotitekoisetkin ;)


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta! Tein näitä tänään meidän 10kk ikäiselle ja 6-vuotiaalle, ja molemmat tykkäsi! Täytyy tehdä pian lisää... Vauvanruoka-jutut kiinnostaa kovasti :) joten niistä saa kyllä postailla!

Terv. Niina

Paula kirjoitti...

Mukavaa Niina kun kommentoit. Tiedän nyt, etten täällä ihan yksikseni näistä vauvajutuista höpöttele. Tämä elämänvaihe vain on niin nopea ja unohtuu hetkessä, joten yleisö on tietenkin näissä asioissa pienempi.
Kiva kun sinun muksuillesi maistui :)

Pipsa kirjoitti...

Ihania lapsukaiskuvia! Noista kuvista huokuu sellainen hauska ihmetys uusia herkkuja maistellessa :)

Banaani-kaurakeksit olisivat kyllä hyvä välipala/terveellisempi jälkkäri/kahvileipä muillekin kuin lapsille, ja helppo kuljettaa mukanakin. Miljoona kertaa parempaa ja terveellisempää kuin kaupan välipalapatukat jne.

Paula kirjoitti...

Pipsa, tätä kirjoittaessani ajattelinkin sinua ja banaanikaurakeksejäsi :D
Nämä apinan eväät ovat ihan aikuistenoikeasti minullekin maistuvia, keksimäisen sijaan pehmeitä patukoita. Tietenkin ne herkkuöverileivonnaiset ovat asia erikseen...

Unknown kirjoitti...

Kyllä nämä kakkuset kelpaisivat isommallekin ihmiselle :) Ihania naperoita!

Paula kirjoitti...

Kiitos Outi! Olenkin muutamia makustellut :)