perjantai 17. toukokuuta 2013

Nokkoslättyjä kikhernejauhoista kera raakalaisen puolukkahillon

Meidän pihassa kevään ensimmäinen sato korjataan kukkapenkkini muhkeasta nokkoskasvustosta. Sitten vain vuoronperään nokkonen pistelee meitä ja me pistelemme nokkosta ;D
Yleisimmin nautimme nokkoset smoothiena, mutta nyt olin vireä ja paistelin vihreitä lättysiä. Nämä sopivat gluteenia karttelevallekin.


Nokkoslätyt  6 kpl tuollaista puoli-isoa

n. 1/2 l nuoria nokkosen latvoja
4 dl soijajuomaa
2 dl kikhernejauhoja
1/3 tl suolaa
2 tl intiaanisokeria
huiskaus musta- tai valkopippuria
1 tl psylliumjauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
 + margariinia paistamiseen

Huuhtelin nokkoset ja kiehautin hetken verran niin, että rakenne hieman pehmeni. Valutin siivilässä. Laitoin kaikki ainekset samaan kulhoon ja sauvasekoitin niin, että nokkoset samalla muhentuivat ja taikina sekoittui. Annoin tekeytyä jääkaapissa ehkäpä puoli tuntia tai tunnin.
Paistoin lätyiksi pannulla margariinissa.
vink! tässähän voi käyttää nokkosen sijaan pinaattia


Puolukkahillo raakana ja sokerittomana, tästä tulee pieni kulhollinen, ihan sopivassa suhteessa pieneen lättypinoon

12 kuivattua taatelia
1/2 dl vettä
3 dl puolukkaa
1 rkl chiasiemeniä

Pilkoin taatelit ja liotin puolessa desissä vettä pari tuntia. Soseutin taatelit loppujen ainesten kanssa paitsi, että otin desin puolukoita syrjään ja lisäsin ne lopuksi ehjinä soseeseen. Annoin tämänkin tekeytyä ja jähmettyä jääkaapissa tunnin.

 lätty ja hillo ne yhteen soppii

Minä pistelin ihan mielissäni! Vekarakin pisteli toivuttuaan pettymysitkustaan, kun ei saanutkaan tavallisia lättyjä eikä mansikkahilloa.

Täytyypä linkittää tähän vielä pari muutakin sokeritonta hilloani, jos siellä on muitakin pakastemarjojen kuluttajia. Sen jälkeen kun hurahdin raakahilloihin, en ole ollenkaan kokenut tarvetta ostaa tai keitellä hillosokerisia hilloja. Nämä kun ovat niin maistuvaisia, marjojen ravintoarvot hyvin tallella, eikä se sokeri edelleenkään kenellekään kovin hyvää tee.

En muuten millään osannut päättää kuuluko tämä herkkujen vai ruuan kategoriaan, joten kompromissina valitsin molemmat. Kyllähän nokkos- ja pinaattilättyjä ihan yleisesti syödään ruokana, vaikka lätyt ja hillo herkkuun viittaavatkin. Eikös vain.

9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Meillä nokkoset ovat jo kuivuneet pois...
Kikhernelättyjä pitäisi yrittää uudelleen;yritin kerran ja ne hajosivat...

Jael kirjoitti...

Ai niin piti vielä sanoa että nuo raakahillot ovatkin tosi ihania:)

Paula kirjoitti...

Mutta muuta ihanaa satoa siellä riittää aina vaan!
Hieman tarkempi näiden lättyjen paistamisessa täytyykin olla. Huomasin, että taikina saa olla hivenen paksumpaa kuin normaalisti ja kannattaa antaa lätyn rauhassa paistua ennen kääntely-yritystä. Muuten meni ihan mukavasti ja kaikki lätyt selvisivät ehjinä.

Elina kirjoitti...

Olen seuraillut sun blogia jonkin aikaa (alunperin tulin, kun guugletin jotain, olisiko se ollut villiyrttipestoa) ja ah, mitä kivoja ohjeita täällä onkaan! Saisinpa vain aikaiseksi kokeilla, nuo hillot kuulostaa herkullisilta.
Mistä noita taateleita ja chia-siemeniä kannattaa hankkia? Pienessä kaupungissa kun asun, mitään erikoisliikkeitä ei ole. Tokihan taateleita saa ainakin joulun alla marketeista, mutta mites muulloin?

Paula kirjoitti...

Oi, mukava kuulla Elina!
Minäkin asustan pienellä maalaiskylällä, joten netissä hoidan monet hankintani. Suosikkikauppani on tämä: http://www.ekosego.fi/
mutta muitakin nettikauppoja toki löytyy. Tilaaminen on helppoa ja nopeaa, vieläpä kohtuuhintaista.

Kannattaa kokeilla hilloja, ovat tosi helppoja. kunhan vain saa chiat hankittua :)

Jenni kirjoitti...

Mietin juuri tänään, että miltähän kikhernejauhot maistuvat ja missä sitä käyttäisin. Tähän siis näyttänee sopivan hyvin! :)

Paula kirjoitti...

jennny, mukava kun kommentoit ja liityit seuraan :)
Kikhernejauhojen maku on onneksi aika mieto, tosin hieman herneinen. Ihan hyvin menee tämän tyyppisissä jutuissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tekee pinaatilla niin paljonko pakastepinaattia tulis? Onko toi psylliumjauhe ihan pakollinen? :)

Paula kirjoitti...

Ei se määrä varmaan niin tarkkaa ole. Saattaisin itse laittaa vaikka koko pussillisen pinaattia, tulisi kunnolla vihreitä lättysiä. Tai sitten vähemmän... Ilman psylliumia en ole kokeillut, mutta saattaisi onnistua ilmankin.