sunnuntai 19. elokuuta 2012

Vaaleanpunainen hattara ja muita elokuun ihanuuksia (suklaata unohtamatta)

Sokerihattaran sijaan luvassa on kuvia puutarhasta:

Preeriamesiangervon kukinta on kuin vaaleanpunaista hattaraa, nami!


 Se on myös aikamoinen hujoppi. Ja tämänhetkinen kukkasuosikkini!

Jokin näissä vaaleanpunaisissa söpöliineissä viehättää. Vaikka muuten tykkään kirkkaista väreistä ja pukeudunkin useimmiten punaiseen, niin puutarhassa heittäydyn hempeäksi.

harmaamalvikki

kirjoukonhattu, kirvojen suosikki

 Tarhasarjalilja 'Aelita'. Aika hailakka, mutta niinpä vain lähti jokunen vuosi sitten mukaani Särkän perennataimistosta. Tuo taimisto on yleensä aina kesäretkeni kohteena mahtavan perennavalikoimansa ansiosta. Tänä vuonna tyydyin tilaamaan paketin kotiin.

Tämän vuotinen uutukaiseni 'Landini'. Luonnossa vieläkin tummempi, suorastaan mustanpuhuva.


Elokuu on myös sadonkorjuun aikaa.
 
Valtava kesäkurpitsan kukka. Kurpitsoita tulee kovasti ja muutamia olen muillekin jakanut. Saapa nähdä tuleeko kohta kesäkurpitsareseptejä.

Olin laittavinani matalan, vain 70 cm:n korkuisen hernelajikkeen siemeniä maahan. Nämä ovat ainakin 170 cm. Ja retkottavat kasvettuaan aikoja sitten tukiväkerrykseni yli. Meinaavat vyöryä kesäkurpitsojenkin päälle :D

Herukkapensaat notkuvat marjoja. Myös karviaisia tulee paljon. Kunhan vain välttyisivät Vekaran maisteluilta. Malttamattomana meinaa maistella marjat jo raakana.

kyssäkaali olisi jo valmis syötäväksi

Elokuun hämärtyvinä iltoina suklaa maistuu liiankin hyvin. Piti siis tehdä sitä itsekkin. Aika pitkän aasinsillan jälkeen pääsen siis reseptiäkin kirjoittamaan ;) Ja tämän suklaan kanssa hieman hifistelin. Käytin lisäaineena soijalesitiiniä, jonka pitäisi olla jopa oikein terveellistäkin. Se antaa kermaisuutta ja täyteläisyyttä suklaaseen ja vaikka pirtelöihin. Mutta ilmankin lesitiiniä suklaata pystyy toki tekemään.


MulberiRaakaSuklaa

100g kaakaovoita
80g kaakaomassaa
1/3 tl vaniljajauhetta
3 rkl agavesiirappia
2/3 ml ruususuolaa
(reilu) 1tl soijalesitiiniä
2 dl mulberinmarjoja
Sulatin kaakaovoin ja -massan vesihauteessa hiljalleen. Lisäsin vaniljan, agaven, suolan ja lesitiinin ja vatkasin reippaasti käsin, jotta sekoittuvat kunnolla. Sekoitin vielä mulberin marjat joukkoon ja kaadoin suklaasulan leivinpaperoituun vuokaan. Annoin jähmettyä jääkaapissa ennen paloiksi leikkaamista.

ps. aioin myöhemmin keskittyä  ja ottaa hienomman kuvan suklaateista, mutta se olikin jo liian myöhäistä. Suklaat olivat mystisesti kadonneet :D
 

15 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihana puutarha ja hieno sato:)
Ja herkullisen näköinen suklaa;ei ihmekään että se katosi;D Lähelläni kasvaa mulperipuu mutta olen kytännyt ,että onko siinä marjoja enkä ainakaan tänän kesänä huomannut tai sitten marja-aika meni jo ohi...

Nonnis kirjoitti...

Mullakin oli tommonen mustanlila lilja keväällä ruukussa. Sain yhden sipulin kaverilta ja kokeilin pitää sisällä. Tuli komia, mutta aika lyhytaikaiseksi jäi kukka, oisko toi nelisen päivää ollut auki kun jo alkoi pudotella terälehtiä. Liljat ovat ihania :)

Paula kirjoitti...

Kiitokset Yaelian. Ai sellainenkin ihme siellä kasvaa! Olisipa vain jännä päästä maistamaan tuoreeltaan mulperin marjoja. Toivottavasti kyttäys vielä palkitaan :)

nonnis, komeita nuo liljat tosiaan ovat. Tänä vuonna saivat näköjään kasvaa ihan rauhassakin. Yleensä liljakukot (hieno punainen koppis, jonka toukat syö liljat) ovat popsineet ne suihinsa.
Ulkona kukat kestää onneksi pitempään. Toivottavasti liljasi pääsee ulos maahan talvehtimaan.

Pipsa kirjoitti...

Törkeän hyvän näköistä! Menin lähes sanattomaksi tosta ihanan näköisestä suklaasta näes :D Kukkaset ja sato (kyssäkaalia nam!) aiheuttavat myös vakavaa kateutta täällä päässä!

Paula kirjoitti...

Pipsa, tuo ensimmäinen kyssäkaali on nyt rouskutettu ja se oli TÄYDELLINEN. Rapsakka ja mehevä, eikä yhtään kuituinen, kuten kyssäkaalit saattavat olla. Ja maistuihan se suklaakin :)

Nina kirjoitti...

Tosi kauniita kuvia puutarhastasi - etenkin se hempeä mesiangervo! En ole aiemmin nähnyt sitä vasleanpunaisena - onko siinä hieman hunajainen tuoksu?
Oi mikä suklaakiusaus - nam nam! Mörberin marjat onkin aivan uusi tuttavuus: Siinäpä olisikin hyvä syy päästä maistelemaan suklaa-unelmaa :-)

Paula kirjoitti...

Kiitos Nina! Preeriamesiangervo on jostain maailmalta meidän puutarhoihimme kotiutunut, mutta ei ole kovin yleinen, joten ei ihme jos et ole nähnyt. Se on siis eri laji kuin kotoinen mesiangervomme (Filipendula ulmaria). Preeriamesiangervon tieteellinen nimi on Filipendula rubra.
Tuosta tuoksusta en niin tiedäkään. On sen verran pitempi hujoppi ainakin tänä vuonna puutarhassani, ettei kukka ole ihan nenän korkeudella :)
Ihan mukava tuttavuus nuo mulperin marjat ovat, mutta minusta näyttävät hassuilta paksuilta toukilta :D Makuasia sitten on, mitkä ovat parhaat suklaan sattumat. Omat suosikkini ovat pähkinät ja kuivattu luomuaprikoosi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo raakasuklaa resepti on kokeiltava. Olen jo pitkään harkinnut :) seuraavan kerran kun teen ruokatilauksen niin koetan hommata ainekset. Kuule, sellainen kysymys, olisiko joku sellainen palleroresepti, jossa olisi proteiinit kohdallaan? Töissä syön usein iltapäivisin omenan tai päärynän ja vähän pähkinöitä ja sitten onkin kamala nälkä. Pitäisi varmaan saada proteiinia... Olisi mukava piilottaa se tuommoiseen palleroon??! Terv. ingrid

Pipsa kirjoitti...

Oi voi, kyssäkaali on parhaimmillaan kyllä nimenomaan ihanan rapea ja raikas. Sellaisia ei-puisevia yksilöitä ei vaan valitettavasti usein löydä, ellei sitten kasvata itse!

Paula kirjoitti...

Ingrid, harkinnasta tekoihin! Suklaan tekeminen on helppoa ja palkitsevaa :)
Proteiinipalleroista tuli ensimmäisenä mieleen nämä: http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/05/maapahkinapallukat.html
,mutta kyllähän kaikki pähkinäpohjaiset pallerot sisältävät hyviä rasvoja ja proteiineja. Ja ovat lisäksi aika herkkuja!
Tämänhetkinen suosikkini, jota olen jo monesti toistanut, ovat nämä: http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/07/maapahkinavoiset-pallerot-ii.html

Heh Pipsa, minä olen onnistunut kasvattamaan myös niitä puisevampia kyssiksiä. Aiheutuu kai siitä jos pääse kasvaessaan kärsimään kuivuudesta. Nyt kaikki on kuitenkin mennyt niin kuin pitääkin :)

Jael kirjoitti...

Hei Paula,huomasin vasta nyt kommenttisi tofumajoneesipostaukseeni.Tein siis majoneesin pehmeästä tofusta;täällä ei jostain syystä ole silken tofua mutta pehmeää kyllä on.

nelli kirjoitti...

voi apua miten hieno puutarha sulla varmaan on! aivan superhienoja liljoja ja tuo mesiangervo on kyllä ihan todella kaunis!

Paula kirjoitti...

Nelli, on tämä omalla tavallaan "hieno" puutarha, muttei varmastikaan kaikkien makuun. On nimittäin sen verran villi ja rehevä :)

Selina kirjoitti...

Vastavierailulla! Ihana puutarha sinulla, kademielin kuvia katselen. :) Ihania kuvia muutenkin ja hyvän tuntuisia reseptejä!

Paula kirjoitti...

Mukavaa, kun tulit käymään Selina. Ja kiitokset kehuista. Puutarhani on sekä ilon ja ylpeyden aihe, mutta myös loputon työleiri :D