perjantai 3. elokuuta 2012

Heikun keikun luumuja

Kaupasta tarttui mukaan rasiallinen pieniä punaisia luumuja. Ja keikauttaminen tuli taas mieleeni. Siispä leipomaan!



Luumut olivat tällaisia pieniä ja pyöreitä. Ja hieman pääsivät yllättämään kirpeydellään. Harvinaisen hitaasti ovat kadonneet suihin sellaisenaan, joten sopivat hyvin leivontaan.



LuumuKeikausKakku   n.10 palasta

taikina
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl quinoajauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
vajaa 3 tl leivinjauhetta
1 dl oliiviöljyä
2 dl soijamaitoa

vuokaan:
40 g margariinia
1/2 dl sokeria (tai enemmänkin jos on kirpeitä luumuja)
8 1/2 luumua (tai niin monta kuin vuoan pohjalle mukavasti sopii)

Sekoitin taikinan kuivat ainekset ensin keskenään ja sitten joukkoon kosteat ainekset.
Voitelin 24 cm:n kakkuvuoan pohjan 40 g:lla margariinia. Sitä tulee siis paksusti. Ruokalusikka oli oikein hyvä väline margariinin levittämiseen. Vuokan reunoille sivelin myös ohuemmin margariinia. Ripottelin sokerin tasaisesti vuokaan, myös reunoille. Halkaisin luumut ja poistin siemenet ja asettelin puolikkaat luumut pienin välein vuoan pohjalle. Kaadoin taikinan päälle ja levitin tasaiseksi.
Paistoin 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Annoin kakun jäähtyä, kunnes vuokaa oli helpompi käsitellä ja kumosin kakun tarjoilulautaselle. Kakku syötiin vasta jäähtyneenä.


Kakun kanssa tarjosin vaniljasokerilla maustettua soijakermavaahtoa. Luumujen kirpeys jakoi hieman mielipiteitä. Omasta mielestäni sokeria olisi voinut käyttää enemmänkin, mutta osa raadista juuri tykkäsi kun kirpeyttä oli jäänyt jäljelle.
On suorastaan historiallista, etten tällä kertaa käyttänyt taikinassa soijajugurttia! Yleensä toistan aikalailla itseäni näiden taikinapohjien kanssa ;)  Poikkeus johtui siitä, että kaapissa ollut soijamaito piti saada äkkiä käytettyä. Kuvittelenko, mutta mielestäni kakusta tulee mehevämpää sen soijajugurtin kanssa? No, ei tässäkään vikaa ollut, vaan pehmeää ja kuohkeaa kakkua oli, ja luumujen mehevöittämää.



6 kommenttia:

Kotiharmi kirjoitti...

Niin on hyvän näköinen! Minäkin mietiskelin tuommoisen keikauskakun tekemistä, mutta mantelimassa voitti. Laitanpa tämänkin kokeiltavien listalle, sillä luumut piirakassa olivat hyviä. Kvinoajauhoja vai pitää käydä ostamassa. Vai voisko ne korvata jollain muulla? Grahamjauhoilla? Leseillä?

Yaelian kirjoitti...

Onpa hyvän näköinen! Olen tehnyt keikauskakkua vain omenaisena ja ananaksisena,mutta luumuversoakin voisi kokeilla..

Paula kirjoitti...

Kotiharmi, sinun luumuleivonnaisesi kuulostaa oikeasti paremmalta. Onhan siinä rasvaa ja sokeria hieman reilummin ;)
Quinoajauhoja ei tosiaan kannata pelkästään tämän takia ostaa, sen voi korvata vaikka millä muulla, vaikkapa enemmällä vehnäjauholla tai mantelijauholla. Käytän tuota quinoaa ihan terveysvinkkelin huomioidakseni, ei se välttämättä maultaan niin ihmeellinen ole.

Yaelian, minulla onkin se perinteinen ananaskeikaus tekemättä. Tähän luumukeikaukseen tuli kyllä hyvä väri. Punainen on lempparini!

Tany kirjoitti...

Nam, hyvältä näyttää :) Meidän cittarista löytyi pluot-nimisiä "luumuja". Uutuuksia, luumun ja aprikoosin risteytyksiä, hyvän makuisia vaikken aprikoosista tykkääkään.

Nina Bille kirjoitti...

Herkullisia ja tosi mukavia nämä sinun keikauskakut! Tekee mieli ihan kokeilla - millaisessa vuoassa sinä paistat keikauskakun? Olen miettinyt sellaisen vuoan hankintaa, jossa voisi sen pohjaosan irroittaa sivuista - se olisi varmaan kätevä (lähinnä jos kakku ei "keikahdakaan"?)
Ihania puutarhakuvia viime postauksessasi!

Paula kirjoitti...

Tany, tuollaisia uutuuksia ei meidän kyläseen ole eksynytkään. Aprikoosi ei ole minunkaan suosikkeja, paitsi kuivattuna ihan eri juttu.

Nina, sellainen irtopohjavuoka on muuten ihan mahtava (minulla on 3 eri kokoa), mutta ei sovi tähän tarkoitukseen. Liemi saattaa valuttaa uunin pohjalle, koska pohja ei ole niin tiivis. Keikauskakun voi paistaa aivan tavallisessa kakkuvuoassa, sellaisessa missä tehdään kakkupohjakin.