keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vegejuustokakkua ja pientä suolaista

Vieraita varten (ja itseäni, hihii) tein juustokakkua, vaikka siihen pieni jännitysmomentti liittyykin. Eli hyytyäkö vai ei? Edellisen onnistumisen perusteella uskalsin kuitenkin taas kokeilla.


Sitruunainen hyydykekakku vadelmilla

pohja
200 g Digestive -keksejä
70 g margariinia
Murskasin keksit, sulatin margariinin ja sekoitin ne keskenään. Pingotin leivinpaperin 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Ja öljysin reunat kevyesti. Painelin keksi-margariini-seoksen pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

täyte
500 g maustamatonta soijajugurttia
1 prk Alpron Airy & Creamy -soijakermaa
1 prk eli 225 g soija"tuorejuustoa"
1 1/2 dl sokeria
3 rkl sitruunamehua
3 tl raastettua sitruunan kuorta (luomua!)
1/3 tl vaniljajauhetta
2dl soijajuomaa
3 pss Vegegeliä (Dr. Oetker, ihan marketista löytyy)
+ rasia tuoreita vadelmia

Valutin soijajugurttia siivilässä, jonka olin vuorannut kahvinsuodatinpusseilla. Laitoin pienen lautasen ja kevyen painon päälle ja annoin valuttaa ylimääräiset nesteet pois useita tunteja. Nestettä lähti 1 1/2 dl. Sähkövatkasin soijakerman vaahdoksi ja vatkasin sekaan valutetun soijajugun, "tuorejuuston, sokerin, sitruunat ja vaniljajauheen.
Sekoitin 3 pussukkaa vegegeliä kahteen desiin soijajuomaa. Lämmitin varovasti kattilassa vähän väliä käsikäyttöisellä vispilällä vispaten. Seos jämähti aika paksuksi ja vatkasin sen hirmuisella vauhdilla jugurtti-kerma-tuorejuusto-seokseen. Kaadoin massan vuokaan ja tasoittelin. Laitoin jääkaappiin ja annoin hyytyä seuraavaan päivään. Irrotin reunan ja ujutin kakun tarjoilulautaselle. Vielä vadelmat päälle ja avot!


Tuli aika mukava kakku :) Tosin tällä kertaa jäi pehmeämmäksi (ja täyte oli ilmavan kuohkea). Pysyi kyllä koossa, mutta ei hirmuisesti tehnyt mieli mennä kakkua heiluttelemaan, ettei lötsähdä. Ihan ihanaa silti! Ja siirto tarjoilulautaselle onnistui ilman haavereita, joten voin kai laskea tämänkin onnistuneeksi hyydykekakkuharjoitukseksi?



Hätäpäissäni tein vielä tällaisia pikaisia tomaattipiiraita. Idea oli jäänyt mieleeni jostain ruokablogiseikkailuistani. Helppoa, nopeaa ja aika kivan näköistäkin.


Eli lehtitaikinaneliön päälle tomaattisiivu, pirskaus oliiviöljyä, ripaukset suolaa ja mustapippurirouhetta. Paisto 225 asteessa, kunnes reunat saavat väriä. Valmiiden piiraiden päälle basilikan lehdet koristeeksi.

9 kommenttia:

nonnis kirjoitti...

Hyydykekakkuja pitää aina vähän heilutella ja hytkytellä ;) Hyvännäköistä, molemmat tarjottavat!

Nina Bille kirjoitti...

Suussasulava Vadelmajuustokakku- mmm!
Ja todella luovat tomaattipiiraat - paistettu tomaatti on todella herkullista, ja vielä rapean pohjan päällä! Vierasvaraksi aivan omiaan, koska ne voi nopsaan valmistaa :-)

Paula kirjoitti...

HytkynKytkyn nonnis :D No, ei tämä kovin hytkyvä kakku ollut, kunhan vain kasassa pysyi.

Nina, ainakin minulle kakku maistui. Näköjään jokuselle muullekkin. Nämä piiraat oli kyllä näppäriä tehdä. Tosin seuraavana päivänä tein maultaan parempia,mutta ulkonäöltään paljon tylsempiä piiraita. Paistelin täytteeksi öljyssä herkkusieniä, sipulia ja kaalta. Oli hyviä, mutta tosiaan vaisun näköisiä, niin etten viitsinyt edes kuvata. Siis ei se maku vaan se näkö ;)

Ranja kirjoitti...

Täytynee ottaa mallia tuossa Vegegel-liivatteen määrässä. En ole uskaltanut käyttää sitä, kun olen pelännyt kakun menevän pilalle...

Paula kirjoitti...

Hei Ranja! Viime kerralla sain kiinteämmän juustiksen tällä samalla vegegelin määrällä ja nyt jäi pehmeämmäksi. Mutta siltikin jos tekisin tämän uudellen, en varmaankaan lisäisi vegegelin määrää. Oli oikeastaan ihanan pehmoinen. Kun lisää kiehautetun vegegelin täytemassaan, täytyy muistaa vatkata vimmatusti, jotta se sekoittuu hyvin.

Karoliina kirjoitti...

Nyt on tästä limeversio hyytymässä, saas nähdä millasta tulee. Oli samalla ensimmäinen kokeilu tuon Vegegelin kanssa. Täyte ainakin maistui tosi hyvälle! :)

Paula kirjoitti...

Karoliina, toivottavasti tuli onnistunut ja maistuvainen kakku. Lime kuulostaa hyvältä :)

Karoliina kirjoitti...

Oli kyllä tosi hyvää, tosin ei hyytynyt lähes ollenkaan. En ilmeisesti kuumentanut vegegeliä tarpeeksi..

Paula kirjoitti...

Voi harmistus! Mietin, että tämän teossa on varmasti paikallaan omistaa ärhäkkä vatkainkin. Laiska vatkain jättäisi seoksen kokkareiseksi ja osin hyytymättä. Kyllä tämä hyydykkeiden teko on aina pientä jännitysnäytelmää..