lauantai 1. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakka, ihan perus sellainen

Tässä eräänä varhaisena aamuna uskaltauduin uunin äärelle, ennen kuin hellelukemat taas nousivat huippuunsa. Hirveästi ei ole tullut keittiössä näinä tuskaisen kuumina päivinä viihdyttyä, mutta nyt yhtäkkiä venähtäneet raparperit suorastaan pakottivat leipomaan. Tässäpä siis se alkukesän pakollinen eka ja ehkä viimeinenkin raparperipiirakka, sillä jo monena vuotena raparperini on käynyt nauttimassa joku varsiyökkönen. Eikä ole meille mitään jättänyt!

Kun mitään ihmeempää ei kaapeista löytynyt, tein ihan perustavispiirakan, joka ehdottomasti haluaa päällensä kunnon keon vaniljajätskiä, -kastiketta tai -kermavaahtoa.


Perustavis Raparperipiirakka

Pohja
125 g margariinia
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl (intiaani)sokeria
3 dl soijajuomaa

päälle
4 keskikokoista raparperin vartta (= reilu 1/2 l pilkottuna)
3/4 dl (intiaani)sokeria
1 tl (ceylon)kanelia

Sulatin margariinin. Sekoitin pohjan kuivat ainekset ja niihin margariinisulan sekä soijajuoman. Kaadoin taikinan voideltuun ja leivitettyyn vuokaan (22 x 30 cm). Pesin ja kuorin raparperin varret. Pilkoin ne ja sekoitin sokerin ja kanelin kanssa. Ripottelin taikinan päälle. Paistoin 175 asteessa n. 35 min.



4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nami,raparperi on ihanaa!

Paula kirjoitti...

meillä Vekarakin on nyt alkanut raparperia arvostaa. Vielä viime vuonna se oli yökyök, mutta nyt on jo monta vartta rouskuttanut suoraan kasvimaalta. Mahtavaa kun makumaailma laajenee ja taas on yksi rajoitin vähempänä :)

Nina kirjoitti...

Olen kierrellyt raparperien ympärillä kaupoissa, hurjasti on mieli tehnyt jotain leipoa, nyt tuli sitten se ohje :) Meidän poille on vielä yök yök - jospa ne nyt vaikka t¨tä maistaisivat vaniljajätskin kera?! Kiitos ohje-inspiraatiosta - näyttää muhevan herkulliselta ...

Paula kirjoitti...

Voi Nina, muista ruokavaliosi! :D
Miten olisi vaikka raparperikiisseli, jossa makeutuksena taatelia?