tiistai 25. kesäkuuta 2013

Keksien ja ruusujen aika

Juhannuksena juhlittiin kaksia synttäreitä yhtä aikaa ja hitusen tarjouduin auttelemaan. Tein viemisiksi kauraisia suklaakeksejä. Nämä ovat sellaisia rapean rouskahtavia peruskeksejä, joille kaura antaa rouheutta.


Kauraiset suklaakeksit   yli 60 kpl

200g suklaata
4 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
3 dl sokeria  (omaan makuuni vähempikin riittäisi)
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 hyppysellistä suolaa
220 g sin. Keiju-margariinia
3 rkl vettä

Rouhin suklaat odottelemaan valmiiksi. Sekoitin keksien muut kuivat aineet kulhossa ja sekoitin niihin margariinin haarukan ja käsienkin avulla. Sekoitin joukkoon myös veden sekä viimeiseksi, vikkelästi suklaarouheen. Jaoin taikinan kahteen osaan ja muotoilin leivinpapereiden sisälle pötkylän muotoon. Pötkylöistä tuli ihan yhtä pitkiä kuin leivinpaperin pidempi sivu, eli mahtuivat juuri ja juuri paperin suojaan. Nopeuden ja tehokkuuden nimissä jähmetin taikinapötkylät pakastimessa niin, että ne pystyi terävällä veitsellä pikavauhtia siivuttamaan. Paistoin keksit 200 asteessa n. 12 minuuttia kunnes reunat saivat vähän väriä. Keksit levisivät aikalailla, joten niiden väliin kannattaa jättää tilaa. Annoin jäähtyä kunnolla ennen pakkaamista.



Syreenien lopetellessa kukintaansa, alkoivat ruusut jo levittää omaa huumavaa tuoksuaan. Ah ja oh!
Aitoina kukkaistyttöinä olemme Vekaran kanssa niitä haistelleet ja maistelleet. Minä lähinnä haistellut, mutta Vekara ihan kunnolla myös rouskuttanut. Mikäpä sen hauskempaa kuin syötävät kukat! Onneksi kukkia riittää.






5 kommenttia:

Outi Rinne kirjoitti...

Ihastuttavia ruusukuvia! Ja keksiresepti myös :) Kukat ovat kyllä suloista ruokaa.

Paula kirjoitti...

Kiitos Outi. Poden muuten parhaillaan päättämättömyyttä (kiitos edellisen kirjoituksesi) siitä, että sisältääkö tämänpäiväinen smoothieni erittäin rehevästi kasvaneita vesiheiniä vaiko erittäin rehevästi kasvaneita mustaherukan lehtiä. Isot on siis pulmat ;)

PassionLeivos kirjoitti...

Aina oon ajatellu et on vaan viljaisia keksejä ja sitten suklaakeksejä. Miksipä ei voisi yhdistää niitä! Varmasti hyviä.. ;)

Paula kirjoitti...

PassionLeivos, minun makuuni kaura ja suklaa natsaavat aika hyvin. Olen tehnyt aiemmin keksejä ihan pelkästä kaurasta ja yhdistänyt siihen suklaan: http://veikeaverso.blogspot.fi/2012/10/suklaakaurakeksit-gluteeniton.html

PassionLeivos kirjoitti...

Kokeiltavien listalle siis! On kyllä aikamoista taiteilua tuo gluteeniton leivonta. Niinpä hatunnosto kaikille siihen ryhtyville! ;D