lauantai 4. elokuuta 2012

Kesäkaali on ihanaa ja niin myös coleslaw

Elämäni ensimmäistä kertaa ostin majoneesia! Täytyihän minun päästä testaamaan blogimaailmassakin kovasti kehuttua coleslaw:ta, eli kaalisalaattia Ameriikan malliin. Varsinkin, kun on ihanien kesäkaalien aika.


Coleslaw  3-4:lle

450 g kaalia
2 porkkanaa
3/4 dl majoneesia (mm. X-tra kevyt majoneesi on vege)
3/4 dl maustamatonta soijajugurttia
vajaa 1 rkl sitruunamehua
1/2 rkl mietoa sinappia
n. 1/2 tl (ruusu)suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria

Suikaloin kaalin ja juustohöyläsin kuoritun porkkanan. (nämä kait kuuluisi suikaloida ihan hengettömän ohuiksi siivuiksi, mutta olen laiska ja tein vähän reilumpia suikaleita. Kesäkaali on kuitenkin rapeaa ja mehevää.)
Sekoitin loput ainekset vihanneksiin ja annoin vähän aikaa maustua jääkaapissa ennen syömistä.


Ja olihan se ihanaa! Öljykastikkeisiin kaalisalaatteihin tottuneena tämä maistui kyllä vaihtelun vuoksi tosi hyvältä, täyteläisemmältä. Pikku Viikarikin tykkäsi kovasti, hänelle kaali maistuu yleensäkin oikein hyvin.

Myöskin valkosipulilla ja/tai chilillä maustamista voisi kokeilla. Tuota majoneesia nyt kuitenkin jääkaapista löytyy iso purkillinen.

Löysin muuten mielenkiintoisen postauksen Vegaaninen versio -blogista itse tehdystä vegemajoneesista. Kokeilemisen arvoinen juttu tämäkin. Välttyisi noilta säilöntäaineilta, joita valmis majoneesi sisältää.
Yaelian kertoi myös tehneensä  tofumajoneesia, joka kuulostaakin loistavalta reseptiltä. Kiitos kun kerroit tästä!

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kaali on ihanaa ja etenkin just coleslawissa ,joka on ollut iät ja ajat suosikkejani.
Vegemajoneesikin on hyvää,itse olen tehnyt sitä tofusta:
http://appelsiinejahunajaa.blogspot.fi/2009/01/tofumajoneesi.html

Paula kirjoitti...

Kiitos Yaelian, kun kerroit tuosta tofumajoneesista. Kuulosti oikein mainioilta! Lisäsin kirjoitukseen linkin reseptiisi.

Pipsa kirjoitti...

Coleslaw on niin parasta! Omaan versiooni laitan aina kastikkeeksi vain maustamatonta jogurttia, sitruunamehua, vähän sinappia ja hunajaa, joten en tiedä onko se sitten enää ehtaa coleslaw'ta, mutta hyvää ainakin :-) Itse en niin majoneesista välitä. Omena muuten käy tosi namisti coleslaw'hun porkkanan ja kaalin lisäksi tuoden kivasti mehukkuutta ja hapokkuutta, ja ite tykkään kans laittaa sekään vielä saksanpähkinää rouhittuna ja kuivattuja karpaloita/rusinoita, niin Tosi Herkku on valmis ;)

Luumukakku alla näyttää ihanalta ja suloisen pinkiltä! En oo koskaan leiponut luumuista mitään enkä kokeillut keikauskakkua, joten nyt olisi mahdollisuus poistaa kaksi asiaa tekemättömien listalta!

Paula kirjoitti...

Pipsa, on se kaalisalaatti hyvää jugurtillakin, ennen tätä majoneesituttavuuttani olen kokeillut sitäkin. Tosin NYT tuntuu, että tykkäsin enemmän tästä, missä on myös majoneesia. Saapa nähdä onko vain uutuuden viehätystä. Ja nuo mainitsemasi lisukkeet sopivat varmasti hyvin joukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

X-traa sun muita lisäainemössöjä huomattavasti parempaa on Plamil organics -vegemajoneesi. Täydellistä itse tehtyjen hamppareiden tai täytetyn patongin välissä!
http://www.plamilfoods.co.uk/egg-free-mayo/

Anonyymi kirjoitti...

Ps. Sitä saa siis esim. Ruohonjuuresta. Voi löytyä myös luontaistuotekaupoista tai joskus oon nähnyt joissain citymarketeissakin.

Paula kirjoitti...

Kiitokset vinkistä :) Täytyypä pitää mielessä jos olen sopivassa paikassa liikenteessä tai tilausta tekemässä. Myös nuo linkkivinkkijeni itsetehdyn majoneesin ohjeet kuulostavat kokeiltavilta ja helpoiltakin.