torstai 1. maaliskuuta 2012

Muffareita ja keksejä

Vieraita tulossa ja sehän tarkoitti sitä, että - Jipii - pääsin taas leipomaan! Tällä kertaa varastin leipomishetket ihan itselleni ja leivoin salaa, kun pikkuapuri oli nukkumassa. Vikkelä tosin pitää olla, sillä Pieni ei ole mikään unelias tyyppi.


Mustaherukkakookos -muffarit  13 kpl

Taikina
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g Keiju-margariinia sulatettuna
2 dl maustamatonta soijajugurttia
1 dl vettä
+ mustaherukkahilloa n.1 tl/muffari
 Ainekset sekaisin ja taikina on valmis. Laitoin ehkäpä 2/3 taikinasta silikonivuokien pohjalle ja muotoilin lusikalla kuopan keskelle. Kuoppaan tipautin varovaisen teelusikallisen mustaherukkahilloa ja loput taikinat päälle. Paistoin 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Kuorrute
2 dl kookosmaitoa
3 rkl mustaherukkamehutiivistettä
2 1/2 rkl maizenaa
Näistä kiehautin tiiviin kiisselin ja jäähdytin jääkaappikylmäksi. Sitten sähkövatkasin
115 g margariinia ja
1 1/2 dl tomusokeria
keskenään kuohkeaksi ja muutamassa erässä kiisselin sekaan. Koska kuorrutteen väri ei ollut ihan toiveideni mukainen, vaan aivan haalea liila, lisäsin vielä ruokalusikallisen mustaherukkahilloa. Aika vaaleaksi tuo silti jäi.
Pursottelin muffareiden päälle ja asettelin vielä koristeeksi vadelmat.

Omaan makuuni tällainen kookoskuorrute (ilman mustaherukkalisukkeita) on parhaimmillaan kunnon suklaisten muffareiden kanssa. Toimii erittäin hyvin myös kakun täytteenä ja kuorrutteena.


Pikkuvieraita varten tein kaurakeksejä, joissa oli maltillisesti sokeria ja vehnäjauhoja.

Rapsakat kaurakeksit  n. 20 kpl

2 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelilastuja
1 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl täysruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua margariinia
Sekoitin ainekset ja otin massaa lusikalla leivinpaperoidulla uuninpellille. Taputtelin käsin tiiviimmäksi ja littanaksi.
Tein pienen testin paistolämpötilasta. Ensimmäisen erän paistoin 200 asteessa. Keksit levisivät vähän enemmän, mutta reunat meinasivat kärventyä jo 5 minuutissa. 175 asteessa paistamani keksit olivat valmiita 10 minuutissa. Ensi kerralla aion lämmittää uunin vain 175 asteeseen, sillä paistaminen on huolettomampaa. Korkeammassa lämpötilassa keksit palavat erittäin helposti ja jos Pieni viivästys sattuu kriittiseen hetkeen niin keksit ovat mennyttä!

Tervetuloa seuraan Nelli :)

3 kommenttia:

Tanye Y kirjoitti...

Voi nam, kyllä sun vierailla kelpaa :)

Paula kirjoitti...

Jos täälläpäin liikuksit niin tulethan meille syöpöttelemään. Varoita vain etukäteen, että pöytä ehtii koreutua, mulla ei koskaan ole mitään kunnollista yllätysvieraiden varalle.

Tanye Y kirjoitti...

Kiitos kutsusta, eihän sitä koskaan tiedä ;)