keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Cashewjuusto ja paahdetut punajuuret

Ensimmäistä kertaa kokeilin pähkinäjuuston tekoa, eikä se varmastikaan viimeiseksi jää. Sen verran maistuvaisia nämä "juustopallerot" olivat. Helpon ja hyvän ohjeen löysin Puolitiessä- blogista.


Cashewjuusto  20 pientä palleroa

2 dl cashewpähkinöitä
1 1/2 rkl sitruunan mehua
1 1/2 maustemittaa suolaa
1/2 dl ravintohiivahiutaleita

Liotin pähkinöitä tuntikausia ja valutin veden pois. Soseutin kaikki ainekset ihanalla uudella koneellani ja muotoilin pikkupallosiksi.
Näitä voisi varioida lisäämällä massaan valkosipulia tai vaikka kierittämällä palloset rouhitussa mustapippurissa.

Pallosten seurana lautasella oli tällä kertaa itujen lisäksi vain:

Paahdetut punajuuret

600 g kuorittuja punajuuria
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl öljyä (itsehän käytän melkein aina kylmäpuristettua rypsiöljyä)
n. 1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/3 tl suolaa (maun mukaan suolaa voi laittaa enemmänkin, mutta suolaisten juustopalleroiden kanssa riitti mielestäni vähempikin suola)
3 valkosipulin kynttä puristettuna

Punajuuret kannattaa pilkkoa suht pieniksi niin kypsyminen ei kestä mahdottoman kauaa. Muut ainekset sekoitetaan punajuuriin ja paistetaan laakeassa vuoassa 200 asteessa 20-40 min riippuen palasten koosta. Ei haittaa vaikka punajuuret vähän kuivahtavat, maut vain tiivistyvät silloin. Sekoittelin välillä punajuuria mausteliemessä.

Nämähän suorastaan huutavat pedikseen herkkusalaattiani, joka sisältää seuraavaa:

- rukolaa (kostutettuna sitruunalla ja öljyllä)
- paahdettuja punajuuria
- päärynää
- rouhittua saksanpähkinää (tai pinjansiemeniä)

"Juustopallerot" maistuisivat varmasti myös tomaattisen salaatin kanssa, esimerkiksi tämän.




Ei kommentteja: