tiistai 6. maaliskuuta 2012

Minttusuklaisen raakakakun prototyyppi



Tässä kakkusessa on vielä kehittämisen varaa, mutta kyllä tämä silti ansaitsee muistiinkirjoittamisen. Varsinkin Pieni arvosti kakkua suuresti ja halusi monta kertaa lisää.

Minttusuklaakakku  n. 9 palaa

Pohja
2 dl manteleita
2 rkl kaakaojauhetta
1 ml (ruusu)suolaa
2 ml vaniljajauhetta
10 kuivattua pientä taatelia
2 1/2 rkl vettä taatelien liotukseen
Liotin taateleita muutaman tunnin. Hienonsin mantelit minileikkurissani ja lisäsin loput ainekset, myös taateleiden liotusveden. Annoin koneen käydä kunnes syntyi suht tasalaatuinen taikinapallo. Painelin taikinan 20 cm:n irtopohjavuokaan. Vuoan pohjalle laitoin toki ensin leivinpaperin ja reunoille sipaisin öljyä.

Täyte
vihreä mintturaita:
1 pieni avokado
1 1/2 rkl agavesiirappia
1 1/2 tl piparminttuaromia
20 g vesihauteessa sulatettua kaakaovoita
Soseutin avokadon ja maustoin agavella ja mintulla. Sitten sauvasekoitin mukaan myös kaakaovoin. Levitin pohjan päälle.

suklaamoussetäyte:
1 pieni avokado
2 banaania
1/2 dl kaakaojauhetta
2 ml vaniljajauhetta
1/2 rkl agavesiirappia
55 g sulatettua kaakaovoita
Ainekset sauvasekoittimella hienoksi ja sekaisin ja vihreän täytteen päälle. Kaakaovoi kannattaa sulattaa yhtäaikaa molempaan täytteeseen.
Annoin kakkusen jähmettyä jääkaapissa usean tunnin ajan.




kesken kuvauksien alkaa kakku kadota
Ja mitä kakussa sitten olisi parantamisen varaa? Täyte jäi turhan löysäksi, joten vaatisi enemmän kaakaovoita. Kaipaisin myös täyteläisempää suklaisuutta, joten ensi kerralla voisin käyttää suklaamoussekerrokseen enemmän kaakaojauhetta tai vaihtoehtoisesti kaakaomassaa. Myös cashewpähkinät toisivat täyteläisyyttä.
Tämä toimisi varmasti erittäin hyvin vadelmasuklaakakkuna tai sitten appelsiinilla maustettuna suklaakakkuna. Oi, nam! Siinäpä seuraavia testin paikkoja.


2 kommenttia:

Nonnis kirjoitti...

Ihana tuo toinen kuva :D Herkulliselta näyttää kyllä jo tämäkin kokeiluversio.

Paula kirjoitti...

Tässä näkyy syy siihen, miksi kuvaukset on joskus aika hankala toteuttaa :)
Ja kyllä tämäkin kakku tuli aika vikkelästi syödyksi, vaikkei ihan mahtiherkkuodotuksiani vastannutkaan.