keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pikapulla

Piti saada pikaisesti kyläviemisiä ja pääsin testaamaan pikapullaa, jonka ohjeen löysin Kakun paikasta. Melko tunnollisesti noudatin ohjetta, joitain ihan pieniä muutoksia vain tein.


Puolukka-manteli-pikapulla

4 dl   vehnäjauhoja
1 dl   sokeria
2 tl    leivinjauhetta
1 1/2 tl kardemummaa
2 tl    vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1 dl   mantelilastuja
1 1/2 dl jäisiä puolukoita
2 dl   soijamaitoa
100 g sulatettua Keiju-margariinia
+ vuokaan margariinia ja mannaryynejä, päälle mantelilastuja, tomusokerivesiseosta

Sekoitin kuivat ainekset keskenään. Lisäsin sitten puolukat, soijamaidon ja rasvan ja sekoitin tasaiseksi. Voitelin vuoan ja leivitin mannaryyneillä. Levitin taikinan vuokaan ja ripottelin mantelilastuja päälle. Paistoin 175 asteessa reilun puoli tuntia. Koristeeksi valutin vielä tomusokerivesiseosta.

Tämä on mukavan pikainen leivonnainen ja voi tarjota lämpimänäkin. Hieman muutoksia kuitenkin tekisin seuraavalla kerralla niin olisi enemmän makuuni. Makeanystävänä laittaisin sokeria lisää ja suolaa vähemmän, jos ollenkaan. Näytti tuo silti maistuvan ihmisille.

2 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Oih, äitini tapasi ennen aina tehdä pikapullaa jos tuli akuutti herkkuhammaskolotus. Seassa oli useimmiten joko mustikoita tai rusinoita, hyvää niinkin! Voisin joku päivä jatkaa perinnettä ihan nostalgian vuoksi ;)

Paula kirjoitti...

Mustikat ja rusinat sopivat varmasti hyvin tähän. Varsinkin rusinoista tulisi oikein pullainen olo.