maanantai 5. joulukuuta 2011

Juurevaa purtavaa

Tehosi tuo Uuden Mustan juureshaaste ainakin minuun! Nytkin on lanttua rieskassa ja porkkanaa keitossa. Lantturieskan ohjeeseen törmäsin Ruokapirkka-lehdessä ja tein tietenkin oman sovellukseni.


Lantturieska    9 palaa

400 g keitettyä ja soseutettua lanttua
2 dl    ruisjauhoja
2 dl    täysjyvävehnäjauhoja
1 tl     intiaanisokeria
1/2 tl  suolaa
Sekoita ainekset taikinaksi. Ripottele leivinpaperoidulle uuninpellille jauhoja ja kumoa taikina siihen. Levittele taikinaa ensin lusikalla ja ripottele sitten runsaasti jauhoja päälle ja taputtele ohueksi neliörieskaksi. Pistele haarukalla ja jaa taikinapyörällä yhdeksään osaan. Paista 225 asteessa 12-13 min. Pinoa lämpimänä ja kiedo liinaan jotta sailyy pehmeänä.

Ja kokeilin karpimpaakin versiota. En ole hirveästi karppaajien ruokavalioon perehtynyt, joten huomauttakaa vain jos tämä ei heille sovikaan.

Pieni lanttuinen karppirieska

100 g lanttua keitettynä ja soseutettuna
1 dl soijajauhoja
maustemitta suolaa
Aineet sekaisin, lätyksi ja uuniin. ks. eo. ohje

Ihan mukavia rieskoja jos tykkää lantusta. Tuo karppirieska oli makeampaa ja maistui itselleni paremmin, miehelle taas ei-karpit. Yritin samalla keksiä Pienellekin maistuvaa paputahnaa, kun ei ole niistä aiemmin ollenkaan innostunut. Ja tulin vahingossa tehneeksi munavoita muistuttavan papuvoin! Kyllähän kylmäpuristetut öljyt tietenkin terveellisyydessä margariinin voittavat, mutta mitäpä sitä ei tekisi miellyttääkseen Pienen makunystyröitä.

Papuvoi  

130 g pehmeäksi keitettyjä valkopapuja
50 g  sinistä Keiju-margariinia
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
Soseuta tai vaikka haarukoi ainekset tahnaksi. Laita paksu kerros leivälle (tai karjalanpiirakalle).

Ja kaiken kaiken aherruksen ja vaivannäön lopuksi Pieni ei kuitenkaan kelpuuttanut tuotoksiani. Kiittämätön pikku lurjus!

Keittoa maistoi sentään muutaman lusikallisen. Tarkkaa ohjetta en merkinnyt ylös, mutta jotenkin näin se meni:


Porkkanalinssikeitto 

3 dl punaisia linssejä
4 isoa porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
vettä
suolaa
kurkumaa
cayennepippuria
inkivääriä
(2 rkl soijajauhoja)
(öljyä)
rouhittua mustapippuria (nykyinen suosikkini)
Huuhtele linssit. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Valkosipuleille riittää kuoriminen. Keitä vedessä mausteiden kanssa kypsäksi. Soijajauhoja voi lisätä vähän suurusteeksi. Itse myös lisään lorauksen kylmäpuristettua rypsiöljyä lopuksi sekä rouhittua mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Ja huomatkaa kattauksen isänmaalliset värit :) Mukavaa huomista itsenäisyyspäivää siis!

Ei kommentteja: