tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vegaanin (ihme)marenki + pikku pavlovat

Vegaaninen marenki kuulostaa niin uskomattomalta jutulta, että sitä oli pakko kokeilla hetikohta kun ideaan facebookissa törmäsin. Täytyy myöntää, että olin "vähän" epäileväinen, mutta se TOIMII! Täällä ruudun takana nyt eräs tyyppi hykertelee innostuksesta...ja tyytyväisyydestä, sillä nämä ovat aivan täydellisiä marenkeja. Kevyitä, ilmavia ja rapeita...ja makeita.

Kananmunan valkuaisen näissä korvaa ihmeaines eli säilykekikherneiden liemi!


vaniljaiset marenkiruusukkeet


Marengit  2 pellillistä

1 dl ja 1 rkl kikhernesäilykkeen lientä (Gogreen 290 g:n purkista)
1 tl sitruunanmehua
hyppysellinen vaniljajauhetta
1 1/2 dl sokeria

+ 2 tl kaakaojauhetta puoleen taikinaan


Sähkövatkasin kikherneliemen vaahdoksi. Lisäsin sitruunamehun ja vaniljasokerin joukkoon sekä sokerin muutamassa erässä ja vatkasin täysillä kunnes tuloksena oli jämäkkä vaahto, joka ei tipahtanut ylösalaisin käännetystä kulhosta.
Jaoin taikinan kahtia ja lisäsin toiseen puolikkaaseen 2 tl kaakaojauhetta mausteeksi. Pursottelin molemmat taikinat leivinpaperoidulle uuninpellille. Perusmassasta tein hivenen isompia, noin 5 centtisiä ruusukkeita, kaakaolla maustetusta isolla pursottimella tuommoisia tupsauksia. Täysinäisiä peltejä tuli kaksi. Paistoin molempia yhtäaikaa 100 asteessa. Reilun tunnin jälkeen vaihdoin peltien paikkaa. Paistelin yhteensä noin 1h ja 45 minuuttia, jonka jälkeen sammutin uunin ja jätin marengit vielä jälkilämpöön kuivumaan uunin luukku hivenen raollaan.

Otin tuon paistoajan kanssa varman päälle, koska kahden pellillisen kanssa ei paistuminen ole tasaista. Saattaa kuitenkin olla, että hivenen lyhyempikin aika riittäisi, koska jälkilämpökin aika pitkään vielä marenkeja kuivattelee.


kaakaomarengit



Testiryhmämme sekasyöjämieskin kehui marengit korkeuksiin. Ovat kuulemma parempia kuin kaupan valkuaismarengit.

Eikä tässä vielä kaikki! Vegaanin taivas aukenee kun vaniljaisista marenkipohjista jatkojalostaa pikkuisia pavlova-leivoksia. Ne ovat täydellinen yhdistelmä rapeaa ja pehmeää, makeaa ja kirpeää!





Pikkupavlovat

vaniljaisia marenkiruusukkeita
soijakermavaahtoa (suosin Alproa) vaniljasokerilla maustettuna
punaherukoita ja vadelmia

Pursottelin marenkien päälle kermavaahtoa ja koristelin leivokset marjoilla.
Toki koristeluun voi käyttää muita marjoja tai hedelmiäkin. Itse valitsen mielellään kirpeää tällaisiin makeisiin herkkupaloihin.





Vegaanin marengeista on ehditty kirjoitella jo täällä, täällä ja täällä.

Tervetuloa lukemaan Pitko :)


18 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

En vain pääse yli siitä ihmetyksestä, että miten joku on keksinyt käyttää tuota kikhernelientä näin :D Ihan mahtavaa, että vegaanisten marenkien tekeminen on noin helppoa. Kun ensimmäisen kerran näin ohjeen, ajattelin itsekin pavlovaa. :) Näyttävät valloittavan hyviltä!

Pipsa kirjoitti...

Komppaan niin Anni Minervaa: en vaan ymmärrä millainen kemisti tämän on keksinyt :D Ihan mielettömän mahtava resepti, ja pakko testata! Tästä taitaa tulla tän kevään kovin (vegaanisten) ruokablogien villitys :)

Paula kirjoitti...

Anni, aivan ihme juttuhan tämä on. Vaikka toisaalta kikhernejauhoista tulee vegeomeletti niin sitten (jotenkin sinnepäin) loogisesti kikliemestä tulee marenki :D

Pipsa, joku on ollut todella ennakkoluuloton kokeilija. Mahtava keksintö kyllä! Ja minusta marenki on ainakin vuosikymmenen vegaanitapaus. Pieni kohu on ihan paikallaan!

Paula - Pidempi korsi kirjoitti...

Näitä pitää päästä kyllä testaamaan asap! Olen kai jäänyt kieriskelemään epäuskoisuuteeni kun en on vieläkään malttanut kokeilla. :-)

Paula kirjoitti...

Joo, kyllä sinunkin Paula pittää omat marengit pyöräyttää. Ja tietysti raporttia odotetaan!

Paha Kakku kirjoitti...

Eikä! Ihan mahtavaa! :D
Tällaista olen odottanut kuin kuuta taivaalta ja nyt se pomppasi eteen kuin lahjapussissa. Kiitän reseptistä jo valmiiksi! <3
En ole vegaani tai muna-allergikko, mutta erityisruokavalioihin kovasti erikoistumista yrittävä leipuri-kondiittori, joten tämä todellakin on tämän vuoden paras uutinen. :D

Maikki kirjoitti...

Kauniita marenkeja sinullakin :)

Maikki kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Paula kirjoitti...

Paha Kakku, erityisruokavaliot on minustakin tosi mielenkiintoisia. Ja taas aukesi uusia mahdollisuuksia näiden marenkien myötä! Kaiken lisäksi näiden tekeminen oli mahtavan helppoa. Eikun vatkailemaan!

Kiitos Maikki :)

Jael kirjoitti...

Minulla on tuo myös suunnitelmissa.Tuo on näköjään suuri hitti netissä ja täälläkin suurimmassa lehdessä oli siitä kirjoitettu.Mutta siinä käytettiin nimenomaan kikherneiden keitinlientä ja ihan hyvä tulos tuli silläkin.

Jael kirjoitti...

Sen keksikin mies Uudesta Guinesta,aika nerokas keksintö!

Paula kirjoitti...

Jael, täällä on viimeaikoina facebookin vegaaniryhmässä poristu marengeista. Tämä idea tuli minulle ihan uutena, aiemmin olen nähnyt kananmunankorvikkeita ja muita erikoisia aineksia tähän käytetyn.

Ensi kerralla otan kikherneiden keittoveden talteen ja kokeilen sillä. Tuo säilykeliemi on vain paljon sakeampaa.

Erittäin nerokas keksintö!

Mea Salo kirjoitti...

Tänään vihdoin lainasin äidiltä vispauskoneen, blenderillä ei taitaisi onnistua. Kikkari- ja papuliemissä on proteiinia ja muistaakseni tärkkelystä, joiden avulla onnistuu vaahtoutuminen.

Paula kirjoitti...

Mea, saattaa tosiaan olla, että vispari toimii tässä paremmin kuin tehari.
Jos alkaisi todelliseksi keittiökemistiksi niin voisi vaikka ohutta perunajauholiisteriä kokeilla marenkien pohjaksi.

Päivi-sisko kirjoitti...

nämä munattomat marengit ovat niin käsittämätön ihme, että pakkohan niitä on iteki kokeilla! Vaikka kyllä se tietty täytyy uskoa jo kun isosisko on kokeillut ja muutkin.

Paula kirjoitti...

Nyt se on kyllä ihan pakko uskoa, Päivi, kun kerta näin luotettavasta lähteestä sanoma tulee :D

Lotta / Syötävän hyvä kirjoitti...

Wow mikä idea! :D

Paula kirjoitti...

Olen samaa mieltä, Lotta :D