maanantai 7. lokakuuta 2013

Vekara 4v ja vinkkini juhlien järjestämiseen vauva kainalossa

Meidän pieni on jo niin iso, että täytti 4 vuotta! Juhlat hulinoitiin kolmenkymmenen ihmisen voimin ja vielä vauvaikäiset tähän päälle. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että äitini asuu vanhalla työväentalolla, joten tilaa juhlimiseen riittää. Varsinkin lapset käyttävät tilan hyväkseen ja riehaantuvat salin puolella vauhdikkaisiin leikkeihin. Rekvisiitaksi riittää muutama kymmentä ilmapalloa ja loput riehut keksitään ihan itse.

Ruoka-aiheiseen bloggaamiseenhan kuuluu raportoida juhlista, erityisesti niiden tarjoilusta. Täältä pesee siis :D
Tarjolla oli:

Ihanainen ja ihanan helppo suklaamoussekakku

Minttuinen suklaamoussekakku   

pohja
300 g Digestive-keksejä
130 g margariinia

Hurautin keksit muruiksi teholeikkurilla ja sekoitin sulatetun margariinin joukkoon. Asetin pelkän irtopohjavuoan reunuksen tarjoiluastian päälle ja painelin taikinan pohjalle ja reunoille. (kannattanee öljytä reuna tai vuorata leivinpaperilla, sillä toinen kakuistani oli vähän epäonnekas ja reuna kärsi vuoan irrotuksesta.)

täyte
2 tlk Alpron Airy&Creamy -kasvikermavaahtoa
360 g tummaa suklaata
1 dl tomusokeria
n. 17 tippaa piparminttuöljyä
+ rasia pakastevadelmia
+ kookoslastuja

Sulatin suklaan mikrossa ja annoin jäähtyä. Vaahdotin kermat sähkövatkaimella. Kaadoin mukaan sulan suklaan, sokerin ja minttutipat ja vatkasin sekaisin. Painelin moussen keksipohjan täytteeksi.
Tein kaiken tähän asti valmiiksi edellisenä iltana. Ennen juhlia kaadoin jäiset vadelmat ja kourallisen kookoslastuja kakun päälle. Ja ekstrana tökkäsin nuo Vekaran kanssa aikaisemmin askartelemani viirit kakkuun.

Tein kaksi kakkua ja puolikas jäi vielä rääppiäisiin. Näitä rääppiäisiä en jätä väliin! Namskuti nams!

Vikkelästi valmistettavat pursotettavat kanelikeksit
Keksien resepti löytyy jo blogista, mutta laitetaanpa uudelleen, sillä nämä ovat parhaita keksejä silloin kun haluaa hoitaa homman vikkelästi. Ja ihan nättejäkin ovat.

Kanelikeksit  n. 26 kpl

3 dl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoja
1 3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g Keijua
2 rkl vettä

Sekoitin kuivat ainekset keskenään. Sekoitin margariinin käsin joukkoon ja lopuksi vielä veden. Pursottelin 8 mm:n pursotinterällä ruusukkeita pellille leivinpaperin päälle. Ripottelin päälle kanelisokeria (suhde 0,5 dl sokeria/1 tl kanelia, ei tosin tarvitse koko määrää) ja paistoin 200 asteessa 10-12 min.

Näitä tein kolminkertaisen satsin ja aika paljon jäi jäljelle. Kaksi annosta olisi riittänyt.


makoisa kookosherukkapiirakka

Piirakan ohje löytyy täältä. Kaksi annosta riitti juuri sopivasti.


Kilotolkulla salaatteja eli vihreä perunasalaatti ja tabbouleh.

Näitä en tehnyt reseptien mukaan, ihan näppituntumalla ja maistellen, mutta esikuvat löytyvät täältä ja täältä. Tabboulehista tein tosin sellaisen perinteisemmän version. Perunoita kului noin. 3 kg ja bulguria 500g. Molempia salaatteja jäi vielä jäljelle sen verran, ettei tänään tarvitse kokkailla.


ja vielä kaupan naksuja sekä kuvista puuttuvaa vesimelonia


Jotta juhlien järjestäminen ja vauvaelämä ei käy liian raskaaksi, tässä joitakin ajatuksiani. Toimivat ilmankin vauvaa.

- Varaudu ajoissa. Minä leivoin keksit ja piirakat pakasteeseen jo liki kaksi kuukautta sitten, eli ennen vauvan syntymää. Salaatit ja kakut tein avustettuna edellisenä päivänä.
- Tee helppoa, nopeaa liukuhihnatuotantoa tutuilla resepteillä.
- Työllistä avuksesi ainakin yksi sukulainen/kaveri.

- Älä valvo öitä koristeita väkertäen, vaan nuku (vauvan salliessa) niin jaksat nauttia juhlista.
- Osta valmista kaupasta.
- Tee työlään täytekakun sijaan yllä oleva suklaamoussekakku!
- Seisova pöytä ja itsepalvelu on helpompi vaihtoehto kuin perinteinen passaus ja santsikahvikupposten kaatelu. Pääset itsekin seurustelemaan ja herkuttelemaan.
- Jos mahdollista, järjestä juhlat muualla kuin kotona niin säästyt siltä kaikista kamalimmalta eli siivoamiselta. Juhlien järjestämisessä leipominen on nautinto, mutta siivoaminen karmea lieveilmiö ;D
- Stressittömiin juhliin tarvitaan myös hitunen tuuria. Jos vauva kituaa, kaikki on hankalaa. Meidän sintti ymmärsi tahdikkaasti nukkua koko juhlien ohi.

Saa antaa lisävinkkejä! Varmasti en läheskään kaikkia nyt tähän hätään hoksannut.



Juhlat olivat mukavat, vaikka varsinkin salin puolella meluisat. Ihan kaikkien kanssa en ehtinyt juttelemaan, mutta melkein. Minulta kysyttiin jälkeenpäin, että olenko väsynyt. En lainkaan, minusta juhliminen on vain mukavaa ja omien ipanoiden myötä tuota möykettäkin on oppinut kestämään. Se on vain merkki siitä, että pienillä on hauskaa! Aina ei tarvitse rajoittaa riehakkaitakaan leikkejä, varsinkin kun tilaa juoksemiseen on tarpeeksi.
Kiitokset kaikille synttärivieraille!


Toivotan teidät tervetulleeksi lukemaan blogiani Larilyn, Anna ja Hanne :)





6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnea Vekaralle ja Äidille upeista juhlista ja varsinkin tarjoiluista! Ja tosiaankin hyviä vinkkejä, vaikka omat vekarat olisivat jo venähtäneet pituudessa sinun ohitsesi :D

Jael kirjoitti...

Paljon onnea vekaralle ja onpa ihanat tarjottavat:)

Anni Minerva kirjoitti...

Onnittelut täältäkin! Kylläpä siellä on juhlapöytä notkunut kaikenlaisia herkkuja. :)

Paula kirjoitti...

Kiitos leidit! Etukäteen hieman surin sitä, että nyt en ehdi (tai ehdi ja samalla pysy järjissäni) tekemään hienompia ja useampia sortteja tarjolle. Mutta oikeasti tässä oli ihan tarpeeksi sortteja. Tärkeintä on kuitenkin, että tekeminen pysyy mukavana ja elämä suht rentona.
Vaikka vielä joskus olisi kyllä mukava järjestää kunnon lastenjuhlat, eläinhahmoisine kakkuineen ja muffareineen jne. Sitten joskus...

may-aa kirjoitti...

Niin hirveän harvoin muistan kommentoida vaikka useamminkin olisiki aihetta. Ihania reseptejä, jatka samaan malliin. Salaatteja pitää kokeilla!

Paula kirjoitti...

may-aa, minäkin nykyisin jätän kommentoinnit helpommin tekemättä. Surffikierrokseni pyrin tekemään, mutta aika ei välttämättä kommentointiin asti riitä.

Tabbouleh variaatioineen on minun ja Vekaran lemppariruokaa, joten kannattaa kokeilla, ehkä sinäkin tykkäät. Synttäreillä sai myös monelta kehuja. Sitruunamehua ja oliiviöljyä vaan kunnolla, että on mehevää ja maukasta. No, on ne muutkin mausteet tärkeitä :)