torstai 17. lokakuuta 2013

Hampunsiemennäkkärit

Hampunsiemenet näyttävät ihan pikkuisilta koppakuoriaisilta. Kovakuorisia ne ovatkin, joten niiden käyttäminen on meillä tähän mennessä rajoittunut lähinnä nopeaan pannulla paahtamiseen ja sellaisenaan maustettuna napsimiseen.
Leivotaan -lehden nro 4/2013 sisälsi Lindan siemennäkki -reseptin, joka on inspiroinut minua omiin näkkärikokeiluihini. Ensimmäiset olivat kyllä hyviä, mutta kammottavan näköisiä sisältämänsä vihreänmustan hamppuproteiinin takia. Tässä siis se hemaisevampi näkkäriversio, josta hamppuproteiini tipahti pois. Nämä ovat raksahtavan rapeita ja paahtuneen hampun makuisia.



HampunsiemenNäkkärit   pellillinen

2 dl kaurajauhoja
1 dl hampunsiemeniä
1 dl mantelijauhetta
3/4 dl chiasiemeniä
1 rkl psylliumjauhetta
3/4 tl (ruusu)suolaa
3 rkl öljyä
2 dl vettä

Sekoitin ensin kuivat ainekset keskenään, sitten öljyn ja veden mukaan. Annoin taikinan hetken olla, jotta chia ja psyllium ehtivät geeliytyä. Kaulitsin kahden leivinpaperin välissä mahdollisimman ohueksi, koko uuninpellin kokoiseksi. Poistin ylemmän leivinpaperin ja vedin veitsellä taittourat. Paistoin 175 asteessa n. 40 minuuttia. Sitten sammutin uunin ja irrotin palat toisistaan ja käänsin ne. Jätin näkkärit jälkilämpöön ja uunin luukun raolleen.



Variaation mahdollisuudet ovat taasen lukuisat. Ainoastaan psyllium ja chia lienevät tähdelliset, ja näistäkin chian voi korvata pellavansiemenillä. Ainesten kokonaisdesimäärä kannattaa säilyttää samana, jotta saa täyden pellillisen näkkäriä. Hampun sijasta voi toki käyttää mitä tahansa omistamaansa siementä: auringonkukkaa, kurpitsaa, seesamia. Kaurajauhokaan ei ole pakollista!

Eikun rouskuttelemaan!


10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kivat kräkkerit! Raaskisinkohan käyttää harvat hampunsiemeneni tuohon...täällä kun niitä ei myydä ja Suomesta tuomani varasto on jo melkein loppu...

Larilyn kirjoitti...

Hei, hajotatko chia-siemenet ensin? Niistähän kaiketi tulee nopsammin geeliä ja vapautuu enemmän ravintoaineita näin. Oon itse tottunut surauttamaan ne tehosekoittimessa ennen nesteen lisäämistä.

Nämä näkkärireseptit ovat kyllä aina todella houkuttelevan näköisiä... Varmaan myös maku aika taivaallinen!

Paula kirjoitti...

jael, tuollainen onkin hankalaa. Että mihin raskisi käyttää vähät raaka-aineensa? Täällä on aika yltäkylläistä hampunsiementen suhteen :)

Larilyn, onpa kiva kun muistutit. Olen aiemmin vanhoilla härveleilläni yrittänyt hienontaa chiasiemeniä, mutta ei ole onnistunut. Pitääpä taas yrittää uudella teharillani, tottahan haluan kaiki ravintoaineet hyötykäyttöön!

Liisa kirjoitti...

Näitä voisi kyllä tehdä. Kaikki kräkkerit ovat ihania mutta niitä raw versioita pitää kuivattaa uuni auki ties kuinka monta tuntia. Ja nämähän ovat aikamoisen tervellisiä vielä!

Paula kirjoitti...

Totta tuo kuivattelu! nämä ovat kärsimättömän näkkäreitä, kun valmistuvat suht nopsasti. Ja aika huolettomasti voi soveltaa: mitä enemmän siemeniä sitä hauraampia, ja kun kaurajauhoa laittaa enempi, kuten tässä saa aikaiseksi kovempia näkkäreitä.

Unknown kirjoitti...

Nams, vaikuttavat tosi hyviltä! Rehellisesti sanottuna pidän enemmän hampunsiemenistä hieman paahdettuna kuin ihan raakoina. Kompromissi terveellisyyden suhteen ehkä, mutta maku on kuitenkin tärkein :)

Paula kirjoitti...

Outi, nämä alkoivat maistua sitä paremmilta, mitä useamman ehti rouskuttaa. Ensi kerralla taas ehkä vähemmällä kaurajauholla niin tulee hennompi rakenne. Noinhan se on, että paahtaminen tekee ihmeitä, vaikka terveysvaikutukset hitusen karisevatkin.

Päivi-sisko kirjoitti...

Heiii! olipa hauska kun pääsin kurkkaan taas pitkästä aikaa sun blogia, niin heti oli hampunsiemenreseptiikkaa...niin siis kun oon kaikille pettymyksissäni kertonu ettei ne siemenet kerkeä Roin korkeudella kypsyä, mutta hah tänään katsoin tarkemmin ja maistelin..jee jee. ens kesänä jatkan kokeiluja!!!ja kylläpäs saa olla taas ylpeä siskonsa koekokkailutaidoista!!!!

Nina kirjoitti...

Herkullista - ja olen jo kauan aikaa niitä chian sieminiä ajatellut hankkia - ja tuo phyllis-jauhekin tuli vastaan luontaistuotekaupassa. Jotta nyt vain leipomaan :-)

Paula kirjoitti...

Oho, siskoseni, enpä olisi uskonut itsekään, että ehtivät siemenet kypsyä. Ehkäpä minunkin pitäisi kokeilla ensi kesänä! Jonkinlainen aavistus olisi minulla, että ehkä lehtiäkin voisi jotenkin hyödyntää (enkä nyt tarkoita mitenkään polttelumielessä), mutta tämä vaatii vielä selvittelyä, jos vaikka hourailen vain.

Nina, nuo chiat ovat erittäin monikäyttöisiä ja helppojakin kun eivät maistu juuri miltään. Eniten käytän niitä varmasti raakahillojen tekoon. Psylliumia saa meillä ihan kaupasta, joten on sikäli helposti lähestyttävä tuote.
Täällä tuli muuten juuri hitusen lunta, joten talviset terveiset sinne :)