sunnuntai 18. elokuuta 2013

Paluu saippuapajalle

Toiset valmistautuu vauvan tuloon siivoamalla. Minä en. Jätän sen suosiolla miehen harkittavaksi ja ehkä mahdollisesti toteutettavaksi ;) Sen sijaan olen vimmatusti harrastanut varastoon, koska harrastamiselle mitä todennäköisimmin tulee vauvan myötä jonkin pituinen tauko. (aika alkaakin olla vähissä, sillä laskettu aika meni jo, iik) Olen kokannut, blogannut ja selannut ahkerasti muiden blogeja. Sekä palannut pitkästä aikaa saippuapajalle! Saippuavarastot kaipasivat täyttämistä (meillähän EI saippuaa kaupasta osteta) ja samalla sain tehtyä käytännölliset joululahjukset koko suvulle valmiiksi odottelemaan. Siispä koko suku, jotka tätä luette ja muutkin, joita ruukaan lahjoa, älkäähän enää pidemmälle lukeko, ettei mene "yllätys" pilalle.

Koska voimani ovat olleet vähissä ja aikani kallista, päätin olla nopea ja tehokas ja tehdä iiisot satsit leikattavia perussaippuoita kaikenlaisen hienostelun ja pipertelyn sijaan. No, kaikki ei siltikään mennyt niin kuin toivoin ja tuloksena on iiiso kasa rumia saippuoita.


Vanhaa kunnon merisuolasaippuaa tein vanhalla ohjeellani tuplaten määrän ja tuoksuttaen eucalyptuksella. Halusin värjätä saippuan luonteelleen sopivasti merellisen vihreäksi ja käytin spirulinaa. Höh! Lopputulos on pikemminkin harmaa kuin vihreä.



Sitten pieni näpertelyn halu kuitenkin iski ja suunnitelmissa oli tehdä eksoottista tiikerisaippuaa samaan tapaan kuin leivontablogeissa esillä ollutta seeprakakkua. Täällä esimerkki. Ja höh taas! Tuoksun lisäämisen jälkeen saippuamassa jähmettyi niin, että hyvä kun sain sen jotenkin muottiinsa tungettua.


Reseptin tähän näpyttelen sitten joskus kun se mystisesti kadonnut paperilappunen löytyy.
Sisältävät perusainesten lisäksi kahvinpuruja sekä tuoksuna kanelinlehti ja appelsiini.



Tähän saippuapajailun piti loppuman, mutta mies halusi kuitenkin vielä sileää saippuaa, jota tykkää käyttää päänsä ja partansa sheivaukseen. Pääsinpä siis käyttämään kuivaamiani kehäkukan terälehtiä. Niillä ainakin pitäisi varmuudella tulla nätti tulos ja vielä kun jätän tuoksut pois, niin varmuus on maksimoitu. Avot!
Kuvauspäivänä vielä aurinko tuli hehkuttamaan kehäkukkasaippuat, kun taas edellisten kanssa harmaatakin harmaampi päivä oikein korosti ankeutta.


Kehäkukkasaippua

150 g kookosrasvaa
100 g kaakaovoita
35 g karitevoita
450 g rypsiöljyä
30 g risiiniöljyä
106 g lipeää
212 g vettä
n. 1 rkl silputtuja kuivattuja kehäkukan terälehtiä (kehäkukka on niitä harvoja kasviaineksia, jotka säilyttävät värinsä saippuassa)


Ja saippuatulevaisuus on turvattu!


9 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania saippuoita:) Yksi tuttavani täällä myoös tekee omia saippuoita ja olenkin käyttänyt sellaisia.Teen itse huulirasvat ja kuivan ihon salvan,mutta saippuan tekoa en olekaan vielä koskaan kokeillut!
Ja toivottavasti vauveli pian tulee maailmaan;toivon helppoa synnytystä!

merru kirjoitti...

Ai ai, hienoja ovat:) Paljon oletkin saanut aikaseksi.

Paula kirjoitti...

Kiitos Jael. Saippuan tekeminen on kauhean mielenkiintoista hommaa ja jännittävääkin välillä kun yllätyksiä sattuu. Rasvojen teko kiinnostaisi myös, mutta siihen en ole vielä saanut paneuduttua. Äitini on tosin jonkun verran tehnyt niitäkin.

Kiitos merru. Aika vähän kyllä saan aikaiseksi, mutta voimiini suhteutettuna ehkä paljonkin.

Ninni kirjoitti...

Heippa Paula, heitän sinulle haasteen! :) http://laiskiainen-riippukeinussa.blogspot.fi/2013/08/tartun-haasteeseen.html

Paula kirjoitti...

Kiitos Ninni, käynpä kurkkimassa.

Pipsa kirjoitti...

Nuo kahvinpuruja sisältävät, kanelinlehdeltä ja appelsiiniltä tuoksuvat tiikerikakkusaippuat - nami! En mä raaskisi enkä voisi tuollaisia edes käyttää kun näyttävät niin herkullisilta, erehtyisin varmasti joskus unissani haukkaamaan sitä :D

Paula kirjoitti...

Hih! Suunnitelmat saippuan suhteen olivat vain niin toisenlaiset, että hieman petyin kun ne eivät toteutuneetkaan. Mutta ihan kivaltahan nuo näyttävät jos ei vertaa ennakko-odotuksiin :)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Ihania saippuoita !

Paula kirjoitti...

Kiitos Minna!