sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Punajuurisalaatti

Tiedättehän ne kaupan valmiit punajuurisalaatit. Sellaista voi näköjään tehdä itsekin, kuten täällä huomasin. Kyllä tämä blogimaailma on mahtava ja niin tarpeen minulle. Täällä törmää kaikenlaiseen, mitä ei itse hoksaisi, vaikka kuinka tuntuisi näin jälkikäteen itsestäänselvyydeltä.
Tämä resepti sopii mainiosti missiooni monipuolistaa kotimaisten juuresten käyttöäni lähiruuan ja ekologisuuden nimissä.


Punajuurisalaatti   iso satsi, riittää aika monelle lisukkeeksi

1270 g punajuuria (minulla oli kilon pussi ja pari ylimääräistä pienehköä punajuurta)
1 dl maustamatonta soijajugurttia
1 rkl öljyä (tällä kertaa käytin kylmäpuristettua rypsiöljyä)
1 1/2 rkl sitruunan mehua
1 tl suolaa
1 valkosipulin kynsi puristettuna
1/3 tl mustapippurirouhetta

Keittelin punajuuret kuorineen napakan kypsiksi. Annoin jäähtyä, kuorin ja kuutioin. Sekoitin muut ainekset joukkoon. Annoin maustua jääkaapissa ennen syömistä.

Mausteeksi olisi sopinut varmasti myös sitruunankuoriraaste ja/tai jokin yrtti.

Vekara halusi heti maistiaiset. Kehitin hänen kärsivällisyyttään kuvaamalla ensin pikku annoksensa ;)




5 kommenttia:

merru kirjoitti...

Pitääpäs kokeilla, punajuuri nam.... Katotaanpa samalla tuleeko tämäkään kommentti perille?!

Paula kirjoitti...

Jee, tämä pääsi perille. Ehkäpä ei siis ollutkaan niin isoista kommentointiongelmista kyse :)

Nina kirjoitti...

Punajurisalaatti kuuluu just syksyyn ja talveen - tosi herkullinen! Sitruuna kuulostaa ihanan raikkaalta, sitä kokeilenkin seuraavan kerran! Joskus raastan hieman piparjuurta joukkoon, ja teelusikallisen sinappia, silloin tulee hieman "purua" ja makua (mies tykkää kovasti piparjuuresta, hän raastaa tupla-annoksen sitä omalle lautaselleen ;)

Nina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Paula kirjoitti...

Nina, sinappi ja piparjuuri kuulostavat oikein sopivilta tähän. Hmm, olen jotenkin onnistunut hävittämään piparjuuren puutarhastani. Meillä käydään jatkuvaa taistoa juolavehnän kanssa ja siinä tiimellyksessä on voinut tuo piparjuurikin mennä. Pitääpä alkaa etsiskelemään uutta taimea kesällä.