perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pikakakku

Vinkin tähän hauskaan, pikaiseen ja uunittomaan kakkuun sain jokunen vuosi sitten siskoltani, joka puolestaan sai tietää asiasta tädiltämme, joka taisi lukea siitä jostakin lehdestä.
Tähän sopisi erinomaisesti tuoreet mansikat, mutta minä vain edelleen tyhjentelen pakastintani.


Pikakakku

1 pkt Digestive -keksejä (tai vaikka Marie, miksei muutkin sopisi)
vettä kostutukseen
hilloa (minulla vadelmaa)
marjoja (minulla mustikkaa)
1 pkt  soijakermavaahtoa (käytin taas Alpron Airy& Creamy)
2 tl vaniljasokeria

Otin ihan kuvasarjan valmistuksesta :)

1. Keksit kastetaan veteen ja ladotaan kahdeksi limittäin olevaksi kerrokseksi tarjoilulautaselle. Tässä minulla on kahta eri kokoa Digestive-keksejä, koska niitä molempia sattui olemaan kaapissa puoli pakettia. (tunnustan, että itse kiiruksessa unohdin kastaa keksit veteen ja tuloksena oli aika rapea kakku)



2. Hilloa levitetään keksien päälle.


3. Ja marjat hillon päälle.



4. Vaahdotetusta ja vaniljasokerilla maustetusta soijakermavaahdosta puolet (tai hieman vajaa) pursotetaan tai levitetään marjojen päälle.



5. Taas kastetaan keksejä veteen ja painetaan kermavaahtokerroksen päälle.



6.  Toisen keksikerroksen päälle levitetään jälleen hilloa ja marjoja kerros.



7.  Ja loput kermavaahdosta pursotetaan tai levitetään päällimmäiseksi.




 Nyt on kakku valmis, ellei sitä sitten halua vielä koristella. Kakun voi herkutella vaikka heti, mutta parhaimmillaan se on, jos saa vähäsen tekeytyä jääkaapissa.








12 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Onpa kiva idea! Vähän kuin pappilan hätävara kakkumuodossa :)

Nina kirjoitti...

Tosi mukava ja näppärä kakku - poikani kyseli joku aika sitten "keksikakkua" (Kiksekage) - ja tässähän se nyt on! Siihen voisi vaikka tuoreita mansikoitakin laittaa nyt kesällä ... :)

Fairly Frivolous kirjoitti...

Haa, mullakin on menossa pakastimen tyhjennys! Tuollainen uuniton kakku olisikin mukava tehdä kuumalla ilmalla.

Paula kirjoitti...

Anni Minerva, tämä on sitten ehkä pakanalan hätävara, hih hih hii!

Nina, minäkin ajattelin, että mansikoista olisi kiva tehdä tätä :)

Nimenomaan Fairly Frivolous, ei tähän helteeseen enää lisälämmitystä tarvita. KOhta alkaa mansikka- aika, joten tilaa täytyy pakkaseen saada. ja mielellään sulattaakin.

kte kirjoitti...

Ouvau! Näyttävä - ja tarpeeksi helpon kuuloinen ;) Itse en koskaan osaa täytekakkuja tehdä ja lapsiparkojen synttäreillä ei sellaisia sitten oo nähtykään, paitsi ehkä tästä lähtien tässä muodossa!

Pehmeneekö nuo keksit sitten niin, että kakun saa ihan leikattua?

Paula kirjoitti...

Helppo tosiaan, ei tarvi jännätä lässähtääkö kakkupohja tai jääkö sisältä raa'aksi. Kakku on hyvin leikattava. Varsinkin jos muistaa kastaa keksit ennen kokoamista. Eikä leikkaaminen nytkään mitenkään epätoivoista ollut, vaikka unohdin kastamisen.

Tusla kirjoitti...

Loistoidis mökkikakuksi kesähelteille. Tai miksei sadepäivällekin. :)

Paula kirjoitti...

Tusla, tosiaan tällä voisi herkutella helteillä ja myös lohduttautua sadepäivänä. Sähköttömälläkin mökillä saattaisi onnistua jos vain käsin jaksaa vatkata.

Kotiharmi kirjoitti...

Meillä ei pahemmin kekseillä herkutella, mutta nyt taidan ostaa paketin digestivejä kaappiin. Tässähän on ihan mahtava tarjottava yllärivieraille! Meillä on melkein aina joku kermapurkki jääkaapissa ja hilloa löytyy aina, samoin marjoja, joten kakun saisi pykättyä kasaan tosi nopeasti. Kiva vinkki!

Paula kirjoitti...

Kotiharmi, Meilläkään ei juuri keksejä ostella. "Juusto"kakkuja ja tätä varten taidan kuitenkin laittaa välillä ostoslistalle.
Yllätysvieraille saa tosiaan vikkelästi tarjottavaa aikaiseksi ja tämä keksikakku monesti herättää keskusteluakin.

Kaisu kirjoitti...

Voi hitsi, tämä kakku on juuri minun mieleen helppoudessaan:) Taidanpa laittaa ohjeen jemmaan, kun Amerikan vieraat pian saapuvat.

Paula kirjoitti...

Tässä ei juurikaan ole epäonnistumisen mahdollisuutta, Kaisu. Mukavia hetkiä Ameriikan vieraiden seurassa!