tiistai 3. huhtikuuta 2012

Viljaton ja sokeriton suklaakakku

...sekä munaton ja maidoton, kuten tapani on. Tavoitteenani oli kehitellä vegekarppi kakku, joka maistuisi mahdollisimman monelle. Tavoite saavutettu! Kaikki pöydän ympärillä tykkäsivät. Paitsi, että yhtään karppaajaa ei ollut kertomassa mielipidettään. Taateleista taitaa olla vähän eriäviä näkemyksiä heidän keskuudessaan.


Viljaton, sokeriton, munaton ja maidoton (mahdollisesti karppikin) suklaakakku      n. 6 palaa
70 g kuivattuja taateleita
+ 3 rkl vettä
80 g mantelijauhetta (pieni kaupan pussukka)
3/4 dl kaakaojauhetta
2 ml vaniljajauhetta
ripaus suolaa
1/2 tl soodaa
1/2 ml steviajauhetta (sitä valkoista)
2 dl soijajukurttia
3 rkl oliiviöljyä
Aloitin jo monta tuntia aiemmin laittamalla taatelit pilkottuina likoamaan 3 ruokalusikalliseen vettä. Soseutin lionneet taatelit sauvasekoittimella.
Sekoitin kuivat ainekset keskenään ja lisäsin taatelisoseen, jukurtin ja öljyn. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja kaadoin halkaisijaltaan 19 cm:seen irtopohjavuokaan ja tasoitin taikinan. Vuoan pohjalle olin laittanut ensin leivinpaperin ja reunan voidellut ja leivittänyt kookosjauheella. Paistoin kakun 175 asteessa noin puoli tuntia.


Seuraavana päivänä herkuttelimme jääkaapissa vetäytyneen kakun. Se ei ollut ollenkaan tiivis, kuten olin ennakkoon pelännyt vaan kostean kuohkean murea. Varmuuden vuoksi tein kakun kaveriksi tuollaisen simppelin taatelikastikkeen, jos kakku ei olisikaan ollut tarpeeksi makea. Makeutta oli kuitenkin ihan mukavasti, joten eipä kastiketta välttämättä olisi tarvittu. Kastike on yksinkertaisesti liotettua ja veden kanssa soseutettua taatelia.


2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Oih, tämä kuulostaa hyvältä! Mitäs tuossa suklaapäällyksessä on, ihan vain tummaa suklaatako?

Paula kirjoitti...

Yllätyin itsekin iloisesti! Kakussa ei ole päällä mitään, pinta vain on noin tumma :)