lauantai 19. maaliskuuta 2011

Suklaakakku


Työpaikan saamisen kunniaksi (ja muutenkin) piti pitkästä aikaa leipoa kakku. Minulla on selvästi taipumusta näihin suklaisiin juttuihin.
Tapani mukaan heittelin aineksia kulhoon ja sekoitin. Tuloksena oli pehmeä ja mehevä kakku, joka pysyi kuitenkin mukavasti koossa leikatessa. Leikkaus ei tosin näytä osuneen läheskään keskelle. Kakku maistuisi varmasti ilman täytteitäkin.


Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
2 dl soijajugurttia
1 1/4 dl vettä
3/4 dl rypsiöljyä
(ripsaus suolaa voisi olla kiva lisä)

Sekoita ensin kuivat aineet ja sitten kosteat vikkelästi joukkoon mukaan. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn (jos vuokasi sitä vaatii) 20 senttiseen vuokaan. Minä käytin irtopohjavuokaa. Paista 175 asteessa (tai hiven yli) kunnes on kypsä.
Tarkka aika jäi ottamatta ylös, mutta olisiko ollut 35 min. ja 45 min. väliltä.
Leikkaa jäähtynyt pohja kahtia.
Kostutukseen 1/2 dl nestettä. Tällä kertaa käytin vain vettä.

Täyte
n. 150 g kirsikkahilloa

sekä suklaakuorrute
1 pkt pehmeää tofua
150 g tummaa suklaata
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
Sulata suklaa pienellä teholla mikrossa, puoli minuuttia kerrallaan. Vatkaa tofun sekaan mausteet ja lisää sula suklaa. Vatkaa voimakkaasti kunnes massasta tulee sileää.

Kostuta alempi pohja ja levitä puolet hillosta sekä kuorrutteesta sen päälle. Nosta toinen pohjakerros päälle, kostuta ja levitä loput täytteet ja kuorrutteet. Anna vetäytyä jääkaapissa ainakin muutamia tunteja, mielellään seuraavaan päivään.

Idean tuohon tofu-suklaakuorrutteeseen sain Vegan Cupcakes Take Over The World-kirjasta. Täytyy sanoa, että tykkään kyllä enemmän soijakermavaahdosta tehdystä kuorrutuksesta. Tästä puuttui täyteläisyyttä. Luulenpa, että tulee silti syödyksi.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Näyttää aivan syntisen hyvältä! Onkin pitänyt testata jotain makeaa leivonnaista, jossa käytettäisiin pehmeää tofua. Tämä lähtee oitis testaukseen! :)

Paula kirjoitti...

Hei Tiina!
Tähän kakkuun sopisi varmasti myös appelsiinimarmeladi.
Kuten tekstissäni kirjoitin niin minulle maistuu paremmin esim. Go Green Vispistä tehty suklaakuorrute. Mietin tosin, että voisiko tuohon tofukuorrutteeseen saada sitä kaipaamaani täyteläisyyttä vatkaamalla joukkoon vähäsen margariinia.