tiistai 1. maaliskuuta 2011

Laskiainen lautasella

Lähestyin laskiaista hieman perinteestä poiketen. Ja niinkuin monesti käy, uusi idea ei ollutkaan enää ihan uusi. Mietiskelin mielessäni, että minkähänlaista olisi kaakaolla maustettu pulla ja sitten jo törmäilinkin samaan ajatukseen muiden toteuttamana.

En ole mikään pulla-expertti, joten ohjetta tavailin ihan jauhopussin kyljestä ja sitten soveltelin.


Suklaiset laskiaispullat n. 15 söpöä pientä pullaa


2,5 dl vettä (42 C-asteista)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
1 ps kuivahiiva
n. 6 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
85 g Keiju-margariinia

Sekoita kuumaan veteen sokeri, mausteet ja osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini. Vaivaa kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa 40 min. Vaivaa ilmakuplat pois taikinasta ja jaa 15 osaan. Pyörittele palloiksi ja anna kohota peitettynä n. 30 min. Paista 225 asteessa kymmenisen minuuttia. Jäähdytä hyvin. Leikkaa hattu irti ja täytä. Paina hattu takaisin päähän ja viimeistele tomusokerilla ripotellen.

Täyte
1 tl vadelmahilloa/pulla
sekä
1 kpl GoGreen Vispi tai soijakermavaahto purkki
100 g tummaa suklaata

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa pienellä teholla puoli minuuttia kerrallaan välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetkisen. Vatkaa Vispiä hieman ja vispaa sitten sula suklaa joukkoon. Vaahdota kovasti.
Tämä on helppo ja hyvä pursotettava täyte/kuorrute.


ps. Tuula-täti jos luet tätä: kookosmaito veden sijasta toimisi näissä pullissa varmasti tosi hyvin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos laskiaispullasta, oli hyvää.:)
Pohdiskeltiin, että sopisikohan tähän minttu lisämausteeksi...
Minttu ja suklaahan perinteisesti sopii yhteen. :)

Paula kirjoitti...

Ole hyvä! Itsekin olen minttusuklaan suuri ystävä, joten kokeilemisen arvoinen ehdotus tuo on. Muffareissa tuttu juttu.