Hortoilijan puutarhassa osa 2: villi ruokapäiväni

Näyttäisi siltä, että yhä useampi on kiinnostunut villikasvien keräämisestä ja käytöstä. Hyvä juttu! Mutta alkuun voi olla vaikeuksia keksiä, että miten niitä keräämiään kasveja kokkaisi. Vinkiksi kuvasin yhden melko villin ruokapäiväni ateriat. Kiireettömän sunnuntain keräilyt ja kokkailut.

Aamun pihakierrokselta nappasin mukaan pihlajaa, musteherukanlehteä, voikukkaa, koivua ja vähäsen apilaankin, jotka päätyivät tehosekoittimeen....

Vastakerätyistä vihreistä hurautin smoothien kera saksan- ja parapähkinän, banaanin, puolukan ja mustikan. Päälle vielä kaakaonibsejä ja tahinia.

pieneksi herkkuvälipalaksi paistoin nokkossipsejä

Ruuaksi oli kaurakermaista nokkoskastiketta kera perunoiden, porkkanatofu-pihvien ja belugalinssien. Pahoittelut epäesteettisestä kuvasta, jonka muistin napata vastakun annos oli melkein ahmaistu.

Iltapalaksi tein salaatin, joka sisälsi pihlajaa, voikukkaa, mustaherukkaa, suolaheinää, siankärsämöä, vähän maahumalaa, pienen lehtisalaatin, pari tomaattia vastaväriksi ja mehevöitykseksi, belugalinssejä, oliiveja. Kastikkeeksi sovelsin tätä ohjetta, ilman chiliä tosin.

Ja sitten vielä pienet esittelyt hortoilijan puutarhastaan keräilemistä kasveista:

Koivu

Koivujen lehdet ovat nyt hiirenkorva-asteella. Niitä voi nappailla maisteltavaksi sellaisenaan, tai käyttää esimerkiksi salaatin seassa tai smoothien vihreyttäjänä tai teeaineksena. Pienten lehtien ravintoarvot ovat paremmat, mutta koivuteetä voi tehdä myös isoiksi ehtineistä ja kuivatuista lehdistä. Koivulla on nestettä poistava vaikutus. Tuoreiden lehtien maku on aika voimakas, joten kannattaa käyttää mieluummin juuri salaatin osasena kuin salaattipohjana.
Puiden lehtien kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten pysytellään omalla tontilla!

Voikukka

Voikukan nuoret lehdet ovat mukavan katkeran makuista salaattiainesta. Jos nyt sattuu tykkäämään pienestä katkerasta makuvivahteesta. Mielestäni sille sopii yksinkertainen, kirpakka sitruuna-öljy-kastike paahdettujen siemenien/pähkinöiden kera. Nuoret ja varjossa kasvavat lehdet ovat luultavimmin miedomman makuisia, kun taas isot voimakkaasti sahalaitaiset lehdet kitkerimpiä.
Toki voikukkaa voi käyttää myös lämpimissä ruuissa!
Kukinta-aikana aurinkoisenkeltaisia terälehtiä voi käyttää salaattien ja ruokien koristeena, tai tehdä voikukkasimaa- tai hilloa. Nuputkin ovat käyttökelpoisia ja niitä voi myös säilöä kapriksen tapaan.
Voikukan kukkavartta voi käyttä vaikka pillinä, kuten täällä on vinkattu :)
Kannattaa kurkata myös Pidempi Korsi -blogista ihanan, hunajattoman voikukkahunajan ohje.

Suolaheinät

Suolaheinät lehdet ovat ihanan kirpakoita pikku namupaloja! Sekä aho- että niittysyuolaheinää voi käyttää. Varsinkin pienempi ahosuolaheinä on näyttävän tyylikäs ja maistuva koristus ruuissa ja salaateissa.
Sisältämänsä oksaalihapon vuoksi suolaheinää ei suositella käytettäväksi suuria määriä. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä pienemmätkin suolaheinämäärät riittävät antamaan mukavan säväyksen. Oksaalihappopitoisuus on alhaisimmillaan nyt nuorena ja ennen kukintaa.

ahosuolaheinän oik. puolella niittysuolaheinän lehti

Siankärsämö

Siankärsämön pippurinen maku ja vaikutukset ovat senkaltaisia, että sitä kannattaa käyttää ennemminkin mausteena kuin vihanneksena. Itse käytän sitä sekasalaateissa ja ruuanlaitossa muiden vihreiden joukossa esim. piirakkaan ja pestoon olen siankärsämöä sujauttanut muiden kasvien ohella. Teeksikin jotkut siankärsämöä kuivaavat, mutta itse en kauhean ihastunut teen makuun ole.
Siankärsämöstä on mahdollista saada allergisia reaktioita. Ja saattaapa sen tunnistuksessa sekoittua esimerkiksi pietaryrttiin. Tarkkuutta siis! Kaikessa villikasvien keräilyssä toki täytyy olla varma tunnistuksesta.



Loppuun vielä kuva meidän juniorihortoilijasta keräämässä suolaheinän lehtiä.

Villivihreiden kerääminen on mukava yhteisharrastus lasten kanssa. Pienet ovat innokkaita kerääjiä ja taitavia oppimaan ja tunnistamaan kasveja. Vekara on 2-vuotiaasta asti kerännyt kasveja kanssani. Tietenkin lajintunnistaminen täytyy valvoa ja varmistaa sekä tähdentää, ettei mitään kasvia saa mennä syömään ilman äitin (tai iskän) lupaa.

Villiyrttien maistuminen lapsille saattaa epäilyttää. Niin minuakin (etenkin ennakkoluuloisen Tontun kohdalla), mutta tässä asiassa saattaa myös iloisesti yllättyä. Ainakin tämän ruokapäivän tarjoilut maistuivat molemmille hyvin. Etenkin nokkossipsit katosivat suoraan pelliltä hujauksessa. Ainoastaan iltapalasalaatti ei ollut kovin lasten mieleen. Minun mieleeni sitäkin enemmän!


Kiitokset Päiville kasvien kuvaamisesta!