torstai 28. toukokuuta 2015

Nokkossipsit +haaste

Kaikkihan tietävät lehtikaalisipsit? Seuraava askel onkin sitten paistella sipsit nokkosista. Tämä alkaakin olla jo jonkinasteinen villitys, ainakin hortoilijoiden joukoissa.

Valmistus on helppoa! Mutta reseptiksi taivuttaminen vaikeaa. Pieni pikkutarkka tyyppi minussa häiriintyy, kun reseptiin ei voi merkitä kappale, desi- tai edes grammamääriä. Nämä sipsit on tehtävä summittain ja silmämääräisesti. Aaargh!




näin siis:

Nokkossipsit  

nokkosen lehtiä
(oliivi)öljyä
(ruusu)suolaa

Valikoin sipsejä varten isommanpuoleisia nokkosenlehtiä (loput nokkoset menivätkin sitten muuhun kokkailuun). Huuhtelin, koska olivat vähän multaisia ja kuivasin. Lorottelin leivinpaperoidulle uuninpellille reilusti oliiviöljyä ja hieroin nokkosen lehdet kauttaaltaan öljyyn. Ripsottelin suolaa joukkoon ja möyhensin vielä vähäsen. Asettelin lehdet yhteen kerrokseen, vieriviereen (kutistuvat reilusti paiston aikana) ja paistelin 175 asteessa noin 7 minuuttia, kunnes olivat rapeita.




Sipsit katosivat hirmu vauhtia pelliltä. Lapsetkin olivat ahnaasti taistelemassa viimeisistä muruista, vaikka oletinkin sipsien kuivankarhean suutuntuman heitä karkottavan. Rapeita herkkupaloja nämä olivatkin!





Sitten siihen haasteeseen. Sain Puolitiessä-blogin Annilta yhdentoista kysymyksen haasteen. Kiitokset! Tässä hänen kysymyksensä ja minun vastaukseni:

1. Mistä haaveilet?
Julkisesti kehtaan vain tunnustaa haaveilevani samoista asioista, mitä kesältä odotan. Ks. siis seur. kys. 


2. Mitä odotat kesässä?
Mahottomasti omaa satoa, aurinkoista seuraelämää, ihan vähän lisää vapautta ja omaa aikaakin.

3. Lemppari jäätelömaku?

no, ihan oikiasti, mikä voisi olla parempaa kuin minttu (no ehkä minttusuklaa), mutta sitähän ei vegenä ole saatavilla. Harminkenkutus ja kehitysehdotuksen paikka!

4. Ketä ihailet?
Ihmisiä, jotka toteuttavat oman tiensä, vaikka se ei valtaväyliä kulkisikaan, ja vielä onnistuvat menestymäänkin (=tulemaan toimeen)!

5. Mitä sinun tekee mieli nyt?
Helmeilevän kylmää ja kuivaa valkoviiniä

6. Tämän hetkinen lempparibiisi?
Nyt täytyy tunnustaa, että olen ihan mahottoman epämusikaalinen. En edes osaa vastata.

7. Mistä haluaisit kiittää juuri nyt, ketä/mitä ja miksi? 

Kiitos kesä kun tulit! (mutta saisiko hieman lisää lämpöä?)

8. Tämän hetken suosikkisi ruokarintamalta?

Tällä hetkellä suosiossani ovat villit vihreät. Ja kaikki valkosipuli/sitruuna/mustapippuri/(kurkuma) -kombolla maustetut jutut.

9. Mitä tarjoaisit vieraille, jotka tulevat lyhyellä varoitusajalla?
Ensinnäkin saisin pienen (no, okei ehkä vähän isommankin) hepulin! En tykkää lyhyistä varoajoista yhtään! Eihän meillä ole mitään tarjottavaakaan ja etenkin talo on ihan hirmu kaaoksessa! Sen jälkeen kun olisin vähän rauhoittunut, ja ensin raivoisasti  raivannut tilaa eli sullonut tavaroita kaappeihin ja sänkyjen alle ja vilkaissut epätoivoisena peiliin (kotiäitiluukki!) ja komennellut talon muuta väkeä ja.....no..ehkä sittenkin keksin jotakin pientä tarjottavaa. Keksejä saattaisi löytyä ja soijakermavaahtoa, marjoja ja suklaata, niistä saa tehtyä nopeasti näyttävät hätävaratyyppiset lasiannokset.

10. Miten mainostaisit asuinpaikkakuntaasi sinne muuttavalle?
Kehuisin meidän lähiruokamahdollisuuksia, hortoilua, marjoja, sieniä ja isojen tonttien mahdollistamaa viljelyä. Tarjoutuisin esittelemään "seurapiireille". Pieni kylä, pienet ympyrät!

11. Joko olet heittänyt talviturkin ja jos et, milloin aiot?
No, en!!! Enkä välttämättä aiokaan koko kesänä.

Ja nyt meinaan olla kamala ja jättää haastamatta eteenpäin.

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

KIvat sipsit sekä vastaukset:)

Anni Minerva kirjoitti...

Noi sipsit on kyllä ehdottomasti kokeilulistalla! :) Ja mukavia vastauksia!

Paula kirjoitti...

Kiitos Jael ja Anni! Tekin olette mukavia :)

Päivi-sisko kirjoitti...

Ha haa aika rehellisiä vastauksia, hyvä! Tuo on hauska haaste, laita vain se eteenpäin isosisko(kauhean iso...)!!!
Kesä tulee jee

Jatta kirjoitti...

Kiva että meidän villivihanneksista keksitään uusia ja joskus "jänniäkin" reseptejä, joista toivonmukaan moni innostuu niitä kokeilemaan. Tämän reseptin suosion toivoisi nuoriakin innostavan.:))

Paula kirjoitti...

Päivi, nyt se kesä kuule alko! Täällä on jo ties monesko nokkossatsi kerättynä. Äläpä hättyyttele sen haastamisen kanssa, tai haastan sinut :D t. jättisisko

Jatta, tosiaan, tämä on hyvinkin "katu-uskottava" resepti. Luulisi nuorisoon uppoavan. Ainakin meidän mininuoriso, 1vee ja 5vee, tykkäsivät kovasti.

V kirjoitti...

Näitä on kokeiltava, kiitos. :)