perjantai 11. huhtikuuta 2014

Porkkanaiset tofupihvit - vauvalle ja vanhemmille

Tonttu on ohittanut 7 kuukauden iän ja kasviproteiinien maistelu on aloitettu. Punaiset linssit ja tofu ovat ensimmäisten joukossa meidän tapauksessamme, toki Tontun suosikki kaurapuuro ja quinoakin proteiinia sisältävät. Olen jo useasti yrittänyt kehittää vauvallekin sopivaa pyöryköiden tai pihvien ohjetta, mutta koostumus eikä makukaan ole tätä ennen osunut kohdalleen. Luottopihviainekseni kikhernejauho ei nimittäin ole vielä vauvan ruokalistalla. Sen avulla osaan homman, mutta nyt piti kehittää muita keinoja.

Jee, nämä pihvit maistuivat kaikille! Maustaminen on hillittyä, sillä tämä oli samalla Tonttumme siirtymä mausteiden maailmaan.


Isoilla pihviensä seurana parsakaalia ja äitini tekemää pinaatti-peruna-hässäkkää (joka on rumaa, mutta yllättävän makoisaa).

VauvaTontun pihviannokseen kuului perunaa ja parsakaalta.

PorkkanaTofu-pihvit  2-3:lle isolle ja kahdelle pienelle

1 iiiso porkkana (reilut 140 g)
300 g paketti pehmeää tofua
1 iso valkosipulin kynsi
1 dl täysjyväriisijauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 ml kurkumaa
1 ml mustapippurirouhetta
1 ml kuivattua, murskattua tilliä
2 ml leivinjauhetta
1 rkl vettä

+ 1/2 tl suolaa
+ 2 rkl ravintohiivahiutaleita

öljyä paistamiseen

Kuorin ja raastoin porkkanan hienoksi. Sauvasekoitin kaikki ainekset sekaisin suolaan asti. Ja lisäsin tuon äsken raastetun porkkanan lusikalla sekoittaen. Paistoin runsaassa öljyssä pannullisen pikkuriikkisiä pihvejä Tontulle.
Lisäsin taikinaan suolan ja hiivahiutaleet ja paistoin pihvit isoille. Tiputin pannulle lusikalla taikinaa ja levittelin melkein lettumaisen litteäksi. Paistoin kunnes taikina alkoi pinnalta hyytyä. Käänsin ja paistoin toisenkin puolen rapsakaksi.


Tältä näytti Tontun pöytä ruokailun jäljiltä. Lattialla oli vielä enemmän rippeitä, mutta ainakin pihvit ja parsakaalit päätyivät osittain suuhunkin. Tämä on siis suorastaan menestystarina!


7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kivat tofupihvit sinullakin;ja kiva että vauvalle maistuu:)

Paula kirjoitti...

Sain vauhtia suunnitelmiini kun näin ne sinun pyörykkäsi, Jael. Jes, oli kyllä kiva juttu kun kaikki söivät sulassa sovussa :)

Unknown kirjoitti...

Ihanaa seurata teidän Tonttuliinin kasvua. Ajatella, jo 7 kuukautta! Mukavaa, että ruokavalio laajenee.

Anni Minerva kirjoitti...

Oikein maukkaan näköisiä pihvejä! :) Mulla on jokin motivaatiopula nyt keittiössä, enkä oikein jaksa tehdä mitään uusia ruokia. Ehkä tämä ohje olisi riittävän matalakynnyksinen taas terävöittämään sitä kokkailuintoa.

Paula kirjoitti...

Outi, näin intosyömärin mielestä myös vauvan ruokavalio on jotenkin kiinnostava, vaikka eihän nämä vauvajutut voisi (ymmärettävästikään) kaikkia vähempää kiinnostaa. Aivan mahtavaa kyllä minustakin, että kohta tuo Tonttunen syö jo kaikkea mitä me muutkin, jos ei nyt kauhean nirsoliiniksi keksi alkaa.

Anni, kyllä minäkin enimmäkseen toistan niitä tiettyjä varmoja ruokia ja sitten kun saan inspiraation/viitseliäisyyden puuskan, saattaa syntyä jotain uuttakin. KOkkailuinto tulee puuskissa.

Malitsu kirjoitti...

Onpas hauskaa, kun meillä on noin samanikäiset jälkeläiset! Täällä tulee juuri puoli vuotta täyttänyt ruokailija kovaa vauhtia perässä. Tuntuu ihmeelliseltä, kun kotona onkin yhtäkkiä joku tyyppi joka osaa itse istua, paukuttaa parsakaalta pöytään ja nappaa kiinni kaikesta mihin vain kurkottelemalla ylettyy. Tofua ja porkkanaa se on myös jo sormiruokina maistellut, joten tämän voisi varmaan ihan piakkoinkin ottaa kokeiluun.

Paula kirjoitti...

Malitsu, enpä tosiaan tajunnut, että nämä meidän pienet ovat niin samanikäisiä. Pikkuvauva-aika on vierähtänyt vauhdilla ja on kyllä kiva kun ruokailuikä on saavutettu. Eipä aikaakaan kun koko vauvaikä on takana. Sitä vähän odottelenkin, että pääsisi taas itsekin välillä nukkumaan ;)