Tällä kertaa innostuin erään kaverin myötä vauvan sormiruokailusta ja koska olen lukijatyyppi, hankin ihan kirjankin sitä varten:
 | ||
| kuva Tammelta |
Sormiruokailu tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että vauvaa ei syötetä vaan hän saa alusta (n. 6 kk:n ikäisestä) asti syödä itse. Ruoka tarjotaan tarpeeksi isoina paloina, jotta se pysyy nyrkissä ja pehmeässä olomuodossa, jotta sitä voi hampaatonkin hienontaa.
Minä syön itse -kirja on ihanan innostava ja antaa paljon vinkkejä sormiruokailuun, joita en ikinä olisi itse hoksannut. Kirja sisältää reseptejä, jotka sopivat niin vauvalle kuin vanhemmillekin, jolloin ei tarvitse kokkailla erillisiä ruokia vauvaa varten. Kätevää! Mukavaa on se, että meidät kasvistelijatkin on otettu aika kivasti resepteissä huomioon. Opus on myös ihanan epäfanaattinen, ja "sallii" myös vauvan perinteisemmän syöttämisen. (toisin kuin The Omin sormin suuhun -kirja, jonka olen myös mielissäni lukenut, mutta joka on metodin kanssa ehdoton)
Lisäksi kirja on vieläpä ihanan näköinen! Vähän retro. Sehän minua kai viehättää, kun itsekin olen jo vähän retro ;)
 |
| näin hän treenaa syömistä |
Sormiruokailu tuntuu minusta todella ihanteelliselta tavalta ruokkia vauva. Käytännössä tämä ei ole kuitenkaan meillä läheskään täysin toteutunut. Vaikka kuinka haluaisi uskoa oman jälkeläisensä muita mahtavampiin kykyihin, olen saanut huomata, ettei Tonttu todellakaan ole mikään luonnonlahjakkuus ruokailun suhteen. Ja koska Tonttumme on vauva mallia kukkakeppi, tuntui tarpeelliselta saada edes jotakin mahaan asti. Olemme siis harjoitelleet syömistä myös syöttämällä. Tarjoan sosemaista ruokaa lusikasta ja (sormiruokailun ideaali mielessäni) yritän tarjota sitä liikoja tyrkyttämättä.
Yllä olevassa kuvassa esiintyvä pehmeäksi höyrytetty parsakaali on menestyksekkäin sormiruoka mitä meillä on nähty. Sitä on (todistetusti) päätynyt jopa ruuansulatukseen asti. En nyt mene tarkempiin yksityiskohtiin ;)
Lopuksi: harjoittelu tekee mestarin ja loppujen lopuksi tärkeintä on saada vauva kasvatettua, oli tapa sitten minkälainen hyvänsä. Tosin taas näyttää siltä, että saan kasvatettua vain ruipeloita lapsia. Tällä kertaa olen päättänyt olla ottamatta asiasta stressiä :)
Tervetuloa lukijaksi Kirsikka ja Kevät (oi teidän ihania nimiänne), toivottavasti en heti alkuun onnistunut säikäyttämään teitä tiehenne näillä vauvajutuilla.
5 kommenttia:
Olen katsellut tätä kirjaa joskus kirjakaupassa ja ihastellut tuota vänkää kansikuvaa.
Varsin kätevää tulevaisuuden kannalta, jos sormiruokailu tulee täälläkin muotiin - Intiassahan aikuisetkin syövät sormin, joten tietty lapsetkin. Erojakin kyllä on, Intiassa saa syödä vain oikealla kädellä ja jos lapsi syö vanhemman makuun liian hitaasti, niin äiti kyllä tunkee ruokaa (itsekin sormin) jälkikasvun suuhun.
Eli ei ehkä menisi sormiruokailupedagogeilta läpi, mutta saahan ainakin vauvan oikea käsi tutustua ruokaan...
Oih, iski mieletön nostalgia! Meidän vaavi täyttää 18 parin kuukauden päästä, mutta muistan kuin eilisen päivän kun harkitsimme että syömään opettelu pitäisi siirtää kylppäriin - julmat vanhemmat! minä ite -valokuvassa tyyppi on täysin porkkanamuussin peitossa, suu, naama, tukka, silkkimyssy, vaatteet ja syöttötuoli... Nykyään hän kokkaa kavereitaan hämmennyksiin ihastuksesta ;)
Olki, voikin olla aika haasteellista opettaa vauvalle, ettei molempia käsiä saa käytellä syömiseen. Tosiaankin ne tiukemmat sormiruokailuintoilijat eivät lainkaan hyväksy vauvan ruokailuun puuttumista. Täytyy myöntää, että itsekin olen autellut Tonttua omine sormineni ja ihan mielissään tuo on siitä tuntunut olevan. Suu auki kuin linnun poikasella :D
Merja, hihi, onpa lohdullista kuulla (siis lukea), että onnettomistakin lähtökuopista lapsonen voi lopulta päätyä ruuan kanssa tuolle tasolle. Sama homma nukkumisen kanssa: alkaa varmasti sujua tuohon ikään mennessä ;)
Mukava kun kirjoitit tästä. Kas, kun se, niinkuin tiedät, on meilläkin ajankohtainen asia tämä ruan lappaminen suuhun, niin omin käsin, kuin äiteen tai iskänkin hennoin pikku kätösin. ;)
Meillä ollaan menty sekä-että linjalla. Soseita olen itse vääntänyt ja lähes joka päivä on soseita myös syöty. Mutta soseiden lisäksi lähes joka ruoalla olen tarjonnut kurkkutikkuja tai muuta vastaavaa. Silloin kun olen viitsinyt/ tehnyt miehelle ja itselleni jotain ruokaa höyryttelemällä tms, niin olen hyöryttänyt myös poikaselle sormiruokaa. Kesäkurpitsa on meidän jäbän suurinta herkkua. Parsakaalin koostumus vähän oudoksuttaa, mutta ensin kun yhden kukinnon on saanut pupeltaa pitkin pöytää, seuraava uppoo jo suuhun. Kurkku ja bataatti myös on pojan lemppareita.
Sori, sekalainen kommentti. En jaksa yhtään ajatella mitä, tai paremminkin miten kirjoitan, kunhan annan vain tulla. :D
Maria, maistiaisasteella tuntuu tuo meidän Tonttu vielä olevan. Harjoituksia tosin on sotkenut hirmuiset sairasteluputket ja kolmen hampaan ilmaantuminen. En kauheaa syömärimeininkiä kyllä Vekaran perusteella odotakaan. Alkoi oikeasti syömään vasta...kuinkahan monivuotiaana, eikä vieläkään mikään mättäjä ole.
Kesäkurpitsa ei saanut meillä ollenkaan innostunutta vastaanottoa, mutta uunissa tehtyä lohkoperunaa sentään natusteli. Bataatteja juuri ostinkin, saapa nähdä miten käy.
Kommenttisi meni ihan hyvin jakeluun. Taitaa meillä olle yhtä sekalainen mielentila ;)
Lähetä kommentti