maanantai 30. joulukuuta 2013

Arkileipää speltistä

Jos edellinen leipä oli helppo ja hyvä juhlaleipä, niin tämänkertainen on helppo ja terveellinen arkileipä (ja aika hyväkin). Täysjyväistä spelttileipää maustaa vienosti, muttei makeudeksi asti, banaani sekä saksanpähkinä.


Spelttileipä 

250 g kypsää banaania (1 1/2 isoa ilman kuoria punnittuna)
4 1/2 dl vettä
1 rkl viinietikkaa
7 dl täysjyväspelttijauhoja (hienoksi jauhettua)
2 dl saksanpähkinää karkeasti pilkottuna
1 1/2 tl suolaa
2 tl soodaa

Soseutin banaanin sauvasekoittimella taikinakulhossa, mittasin mukaan veden ja viinietikan. Sekoitin kuivat aineet ensin keskenään ja sitten nopeasti nestemäisten kanssa sekaisin. Lusikoin taikinan voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan (jee, sain sellaisen joululahjaksi) ja paistoin 175 asteessa tunnin.



Uusi vuosi ja uusi elämä lähestyy ;D Pientä korjausliikettä ajattelin ruokavalioon. (Liikuntaa alan harrastaa sitten ensi vuonna, eihän sitä kaikkea voi kerralla korjata, eihän.) Tavoitteenani on minimoida valkoisen sokerin ja vehnän käyttöä. Ja nyt kun olen hoksannut nämä helpot soodalla kohotetut leivät, aion entistä enemmän leipoa leivät itse ja välttää samalla turhat lisä- ja säilöntäaineet, joita niistä kaupan leipäpusseista löytyy.


ps. Tammikuun vegaanihaaste starttaa kohta! Jos joku innostuu asiasta ja haluaa lähteä mukaan, autan mielelläni sen minkä osaan. Eli tarpeen mukaan neuvon esimerkiksi sähköpostitse, annan kauppavinkkejä tai kutsun vaikka henkilökohtaisesti meidän (arki)ruokapöytäämme. Siis jos satut asumaan Oulun seudulla ja pystyt/viitsit ajelelemaan hieman syrjäkylille. Itse en pienen vauvan äitinä kovin kauas kotoa aio liikahtaa :)

Toivotan oikein mukavaa alkavaa vuotta niin ihmiseille kuin otuksillekin!


12 kommenttia:

Pipsa kirjoitti...

Aivan tajuttoman hyvän kuuloinen resepti - tämä piti heti pinnata talteen! Kunhan pääsen lomilta omaan keittiöön, pitääkin vihdoin hankkia spelttijauhopussi kaappiin ja laittaa tämä työn alle. Tällaisia itsetehtyjä leipiä kun voisin pitkästä aikaa alkaa taas väsäämään, jossain vaiheessa leivoin limpun tai sämpyläsatsin joka sunnuntai mutta sittemmin on jäänyt.

Onnellista uutta vuotta 2014 sinullekin Paula! :)

Pipsa kirjoitti...

Ai niin, ja nuo suolakurkut jotenkin epäilyttävät minua banaanisella leivällä, vaikkei banaani maistuisikaan :D Musta tuntuisi silti jotenkin oudolta parittaa banaania ja suolakurkkua, hehe...

Ja totta tosiaan, yksi asia kerrallaan mieluummin maaliin kuin liian monta tavoitetta, kuulostaa siis hyvältä nuo pienet ruokavalion korjausliikkeet :) Itsekin pitäisi jotain tavoitteita (niitä ns. lupauksia) uudelle vuodelle kehitellä, ettei mene ihan tavoitteettomaksi koko touhu :)

Paula kirjoitti...

Pipsa, olisi houkutellut heittää tähänkin leipään kuivahedelmiä sekaan,m utta jouluajan makeudessa marinoituneena ajattelin jättää tällä kertaa väliin. Ja oi kyllä suolakurkut sopivat leivän päälle ja VARSINKIN makean leivän päälle!!
Kannattaa kyllä hankkia spelttiä, siitä saa kaikenlaista kivaa aikaiseksi. Kulutan nyt hulluna spelttijauhoja kun sain ison säkin siskoltani! Muista ostaa hienoksi jauhettuja jauhoja!
Olen nyt tosissani intoutunut leivän tekoon, vaikka Vekara ei yhtään innostu näistä omatekoisista. Ostan sille kiittämättömälle lurjukselle sitten kaupan luomunäkkäriä! Nakertakoon sitä :) Seuraava operaatio olisikin kehitellä leivänpäällisiä margariinia korvaamaan..

Kiitos toivotuksista. eikä niitä tavoitteita nyt ihan välttämättä tarvisi itselleen asettaa. rentoilu on myös tärkeää :)

Pipsa kirjoitti...

Haha, hyvä että suolakurkuilla on uskollinen puolustaja! :)

Pitääkin metsästää sitten noita hienoksi jauhettuja spelttijauhoja. Kiitos vinkistä! Aikamoista kyllä että Vekaralle maistuu näkkäri paremmin kuin tällaiset herkkuleivät, ehkäpä pienet sitten arvostavat niin yksinkertaisia makuja... tai sitä, että se tulee kaupan paketissa heh.

Paula kirjoitti...

Kannattaa tosiaan tarkistaa se jauhojen hienous. Olen vähän pettynyt kun monet merkit on karkeita. Ja se maistumisen salaisuus taitaa tosiaan olla kaupan paketissa. Nytkin kun puhuin, että tästä lähtien tehhään itte omat herkut niin Vekara itki, että eiku haluaa ostaa kaupan herkkuja.

Pipsa kirjoitti...

Nam, tulipas hyvää leipää! Kiitos erinomaisen helposta ja nopeasta reseptistä! Pahastutko, jos bloggaan todistusaineistoa linkittäen toki alkuperäiseen reseptiisi? :)

Paula kirjoitti...

Pipsa, en millään muotoa pahastu :) Olen muutaman päivän välein tehnyt aina vähän erilaisia versioita spelttileivästä ja onnistunut välillä tosi hyvin ja välillä tosi huonosti. Aivan karmea tuli kun laitoin mukaan vähän tattarijauhoja, huh! Banaania ei silloin mukana ollutkaan.

Paula kirjoitti...

Ai niin, muista suolakurkut ;)

Paula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pipsa kirjoitti...

Hehe tietenkin ;) kiitos! Postailen tässä piakkoin :) Banaani lienee siis olennainen mehevyydelle ja maulle! Tattarissa on musta joskus ihmeellinen sivumaku...

Paula kirjoitti...

Oikeastaan kaikkein paras leipä makuuni tuli, kun käytin speltin ohella myös vähäsen soijajauhoja ja muistaakseni myös soijajugua, enkä ollenkaan banaania. Ja nyt sain tosiaan kammon tuohon tattariin! en uskalla vähään aikaan harkitakaan, oli niin kamalaa.

Pipsa kirjoitti...

Kiitos tästäkin vinkistä, kuulostaa herkulliselta :-) harmi tuota tattarikokeilua!