Tillinen tabbouleh ohrasta

Viime kesän ehdoton suosikkihittiruoka meillä oli tabbouleh. Valtavat persiljasadot innostivat tekemään sitä uudelleen ja uudelleen. Yleensä käytän pohjana paahdettua ja keitettyä quinoaa, mutta laiskoina hetkinä esikäsitelty ohra on vikkelä ratkaisu. Koska tabboulehia syödään meillä näin kesäaikaan usein (jep, levy jäänyt ikäänkuin paikalleen pyörimään), monenlaisia variaatioita on tullut kokeiltua. Tällä kertaa persilja vaihtui tilliksi, se onkin tänä kesänä kasvanut kohisten.

Tilli-ohra -tabbouleh  3-4:lle

2 dl esikäsiteltyä ohraa (esim. Torino)
3 dl vettä
1 iso valkosipulin kynsi
1 tl suolaa
3 rkl sitruunan mehua
3 rkl oliiviöljyä
1/3 tl mustapippurirouhetta
kunnon nippu tilliä
1/2 isohkosta kurkusta
5 tomaattia
1 tlk kidneypapuja

Keitin ohran kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kaksi desiä ohraa kiehui kolmessa desissä vettä kypsäksi kahdeksassa minuutissa. Puristin valkosipulin joukkoon ja sekoitin myös suolan, pippurin, sitruunan ja öljyn vielä lämpimän ohran sekaan. Jätin jäähtymään. Silppusin tillin ja kuutioin kurkun ja tomaatin melko pieniksi paloiksi. Huuhtelin ja valutin pavut ja sekoitin kaikki ainekset sekaisin. Annoin vielä hetkisen maustua jääkaapissa.

Ihan täydellistä kesäruokaa!

Vink:

- Tabboulehin pohjana voi käyttää kiinnostuksen ja vaihtelun nimissä ainakin bulguria, quinoaa (suosikki!), ohraa tai kauraa.

- vihanneksista kurkun ja tomaatin lisäksi voi laittaa vaikka paprikaa, sipulia, avokadoa

- yrteistä hyvin käyvät niin persilja, tilli, minttu, ruohosipuli kuin monenmoiset villivihreätkin tai vaikka kaikkien näiden sekoitus

- aterian täydentämiseen voi käyttää erilaisia papuja tai kikherneitä

Joskus tuo variointi saattaa lipsahtaa niinkin pitkälle, että lopputulos muistuttaa enää hyvin etäisesti tabboulehia jos lainkaan :D

Kikherneleipäset (gluteeniton) persiljapestolla

Saimme ihanan, sokeritonta ja gluteenitonta ruokavaliota noudattavan vieraan. Täytyy myöntää, että jotenkin ihan innostun erilaisista ruokarajoitteista ;D Tarjoilun miettiminen on silloin sopivan mukava pieni haaste ja saattaa johtaa uusiin löytöihin.
Heti keksin, että haluan tarjota tätä jo ennestään koeteltua suklaakakkua. Gluteeniton suolainen puoli olikin sitten melko vierasta aluetta. Pian kuitenkin hoksasin Sivumaku -blogista mielenkiintoisen italialaisen farinata -leivän. Ja eikun toteuttamaan. Juomaksi sekoittelin appelsiinikaneli-rooibos/ minttu/ sitruuna/ stevia -jääteen ja raikastukseksi leikkelin tarjolle vesimelonia.

 

Farinata - kikherneleipä   uuninpellillinen

6 dl kikhernejauhoja

7 1/2 dl vettä  (alkuperäisessä ohjeessa 9 dl, mutta en uskaltautunut, koska tuli jo tällä määrällä niin ohut taikina)

1/2 dl oliiviöljyä

2 tl suolaa

+ rouhittua mustapippuria

Mittasin kikhernejauhot kulhoon. Kaadoin vajaan puolet vedestä sekaan ja vispasin jauhojen paakut tasaiseksi. Lisäsin loput vedet, oliiviöljyn ja suolan, sekoitin. Annoin muhia muutaman tunnin. Suojasin uunin pellin leivinpaperilla ja kaadoin taikinan sille. Ripsottelin pinnalle mustapippuria. Paistoin 200 asteessa, kunnes leivän pintaan alkoi muodostua läikkiä. Leipä oli uunissa noin 35 minuuttia.

Leikkelin leivän kolmioiksi kun se oli jäähtynyt haaleaksi.

Leivän päälle levitettäväksi suristelin persiljapeston ja ne mielestäni sopivatkin mainiosti yhteen. Ja vielä tomaattisiivuja mehevyyttä antamaan! Tällä ohjeella tulee jämäkkä levitteeksi sopiva pesto, joten vetreämpää pestoa halajava voi lisätä öljyn määrää.

Persiljapesto   ihan pikku kipollinen

50 g persiljaa (on muuten yllättävän iso kimppu, kaupan ruukullinen tuskin riittää)

1 dl cashewpähkinöitä

3/4 dl oliiviöljyä

1 iso valkosipulin kynsi

reilu 1 rkl sitruunamehua

1/2 tl suolaa

1 ml mustapippurirouhetta

Hurautin kaikki ainekset tahnaksi sauvasekoittimella.

Pikku piknikki Oulun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla

Oulun kasvitieteellinen puutarha on minulle tuttu paikka opiskeluajoilta, mutta vasta nyt retkeilimme siellä Vekarankin kanssa. Monen vuoden vierailutauko ehti jo itsellenikin tulla.
Kasvihuoneiden kokoelmissa on mm. sellaisia keittiöstäkin tuttuja kasveja kuin banaani, kaneli, kardemumma ja kaakaopuu. On mielenkiintoista nähdä nuo kasvit kokonaisuudessaan.
Puutarha on oikein mukava retkikohde, näköjään myös muiden mielestä, sillä huomasimme muutaman muunkin kylmälaukun raahaajan suuntaavan sinne. Ulkoalueet ovat todella laajat, joten muista vierailijoista huolimatta saimme aivan rauhassa ja melkein yksin kipitellä pitkin puutarhaa. Vekarakin viihtyi oikein hyvin, oli innoissaan etenkin puiston keinotekoisista kukkuloista, vesilammista ja yksinäisestä sorsasta. Ja eväshetkestä.

Komeat kasvihuoneet on nimetty Romeoksi ja Juliaksi.

Retki ei ole mikään retki ilman eväitä! Aamusella tein ja pakkasin mukaan salaatit, jotka sisälsivät:
- perunaa
- kikherneitä
- kurkkua
- vihreitä oliiveja
- ruohosipulia
- kastikkeena: oliiviöljy, sitruunamehu, ravintohiivahiutaleet, suola, mustapippuri

- toisena salaattina oli yksinkertaisesti siivutettua raakaa kukkakaalia samassa liemessä, kuin tuo perunainenkin salaatti

Nam. Kaikki syötiin viimeistä murua myöten.

Jälkkärit askartelimme paikanpäällä. Digestive-keksien päälle soijakermavaahtoa ja mansikoita.

Kasviharrastajalle riittää tähyiltävää puiston kasvialueissa. Itsekin tapasin pari outoa lajia, vaikka kohtuullisesti kasveja tunnenkin. Nimilappuja löytyy myös mukavasti.

Tässä on se kasvi, jota tuolla aina ihailen:

keltakatkero

Ja ihmettelen, miksi oma vuosia vaalimani keltakatkero on paljon rääpäleempi eikä ole vielä koskaan kukkinut? No, totuushan on se, että hellän vaalimisen sijaan se on saanut aika lailla kaveerata juolavehnien kanssa ;D 

niin ihana isotähtiputki

pillisipuli. Tämä minulta puuttuukin, huomasin juuri eli pannaanpa hankintalistalle.

mukuraleppä taitaapi olla tämä

Kasvitieteellisen puutarhan retkelle kannattaa varata runsaasti aikaa, sillä alue on hehtaarien kokoinen. Tällä kertaa emme edes yrittäneet joka kolkkaa koluta läpi, vaan seurailimme lähinnä Vekaran perässä ja tutkailimme minua eniten kiinnostavia perennoja. Ja tietenkin keskityimme tärkeimpään eli syömiseen!

Raakapasta kesäkurpitsasta kera tomaattisen pähkinäkastikkeen

Haa! Pääsin korkkaamaan oman maan kesäkurpitsakauden jo heinäkuun alussa. On aina yhtä mahtava tunne, kun pääsee sadonkorjuuseen ja omavaraisuusaste edes hitusen nousee. Näitäkin kesäkurpitsoita väijyin päiväkausia ja viimein päätin, että nyt on aika.

Mutta siihen pastaan...Viime kesäinen raakapastakokeiluni oli aika lannistava. Siitä tuli suorastaan syömäkelvotonta. Tällä kertaa pyrin varmistamaan syömäkelpoisuuden tavaamalla Outi Rinteen kirjaa Raakaruoka-aika!, josta aiemmin kirjoittelin täällä. Innoitusta sain myös Elman vastikään kokkaamasta kesäkurpitsapastasta.


Raakapasta   2-3:lle

2 keskikokoista kesäkurpitsaa (minulla oli keltainen ja vihreä)

Pesin kesäkurpitsat ja leikkelin "spagetiksi" uutukaisella julienne -leikkurillani. Jätin keskusta hohkaisemman osuuden käyttämättä. Keskustat eivät suinkaan joutuneet bioroskikseen vaan mies rouskutteli ne. Tai no, bioroskikseksi tuota miestä kyllä välillä kutsutaan ;D

Tomaattinen pähkinäkastike

1 kukkuradesi macadamiapähkinöitä (vähän jatkoin casheweilla, kun macadamiat loppuivat)
4 tomaattia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/2 dl ravintohiivahiutaleita
1/3 tl mustapippurirouhetta
+ ruohosipulia
+ persiljaa
+ lisää mustapippurirouhetta

Liotin pähkinöitä muutaman tunnin vedessä. Huuhtelin ja valutin. Sauvasekoitin kahden tomaatin, valkosipulin, öljyn, suolan, ravintohiivan ja pippurin kanssa tasaiseksi kastikkeeksi. Pilkoin loput kaksi tomaattia pieniksi paloiksi ja sekoitin kastikkeen ja tomaatinpalat "spagettiin". Viimeistelin ruohosipuli- ja persiljasilpulla sekä annoksen päälle ripottelemallani mustapippurilla.

Lisänä söimme mausteisessa öljyssä paistettua tofua, joten pastasta riitti kolmelle. Ruoka maistui kaikille. Jopa Vekara nälissään hyväksyi!

Ekat, eikä varmastikaan viimeiset lehtikaalisipsit

Hannamari teki taannoin lehtikaalisipsejä ja niin seurasin minäkin perässä, kun omat lehtikaalinikin jo mahtavasti rehottivat. Tänä vuonna kasvattelen sileälehtistä 'Red Russian' -lajiketta ja kaalit ovat kasvaneet aikaisen kesän (ja onnistuneen ruohosilppulannoituksen) ansiosta valtaviksi.

Lehtikaalisipsit

100 g ruodittuja lehtikaalin lehtiä
1/2 (-3/4) tl ruususuolaa
2 rkl ravintohiivahiutaleita
2 rkl oliiviöljyä

(Huom! Reseptin lusikkamitat ovat harvinaisen epämääräisiä. Joku riiviö (=minä) oli sotkenut ja jättänyt tiskialtaan pohjalle lojumaan kaikki talousmitat, joten ihka aidoilla syöntilusikoilla mittaukset tapahtuivat. Pah, mitä suurpiirteisyyttä!)

Poistin lehtikaaleista paksut ruodit ja revin pienemmiksi paloiksi, punnitsin 100 g annoksen. Sekoitin loput ainekset käsin möyhentämällä kaalinpaloihin ja kumosin leivinpaperille uuninpellin päälle. Paistelin 200 asteessa 10 min, sitten pöyhin pariin otteeseen ja jätin vielä muutamaksi minuutiksi uunin jälkilämpöön rapeutumaan.

Tulipas kivoja sipsejä! Vähän suolaisia tosin, joten luulen puolen teelusikallisen suolaa riittävän. Vahva lehtikaalin maku on sopivasti rapeutunut ja näissä on suolaisuudessaan ja ulkonäössäkin jotain merellistä/merilevämäistä.

otapa näistä nyt nättiä kuvaa...

Näitä teen varmasti toistekin. Paitsi, että pari päivää sipsien jälkeen kaalimadot hyökkäsivät ja lehdet ovat nyt ihan pitsiä. Uusien lehtien kasvua siis joutuu toiveikkaana jonkin aikaa odottelemaan.

Toinen mukava, herkullinen ja vielä helpompi tapa käyttää lehtikaalia on tehdä siitä juomaa omenamehun kanssa surauttamalla.

Kaikkea vihreää -piirakka

Juhannuksen aikoihin siskoni kävi Vekaran avustamana keräilemässä kaikenlaista villiä vihreää ja teki niistä tosi maukkaan piirakan synttäreilleen. Otin opikseni ja kotosalla yritin toistaa luomuksen. Koska olen se laisk... eikun kiireisempi siskoksista, käytin pohjana kaupan valmista pakastetaikinaa. Tähän piirakkaan päätyneet vihreät ovat niitä omassa pihassani ja kasvimaalla rehottavia yrttejä eli vesiheinää alias pihatähtimöä, nokkosta, tilliä ja persiljaa. Monenmoista vihreää voi piirakan täyteeksi piilottaa, mistä vain itse tykkää ja mitä sattuu olemaan tyrkyllä.

Kaikkea vihreää -piirakka

Pohjana käytin kaupan pakastealtaan valmista ruistaikinaa (500 g)

Täyte
1 tooosi iso sipuli (230 g) tai muutamia pienempiä
3 1/2 dl yrttejä, villejä ja/tai kesyjä, hienoksi silputtuna (silppuamattomana keskikokoinen taikinakulhollinen)
2 tlk eli 4 dl kaurakermaa (Nordic -merkkinen on hyvä ja paksu kerma)
1 iso valkosipulin kynsi puristettuna
2 rkl sitruunamehua
vajaa 2 tl suolaa
1/3 tl mustapippurirouhetta
1 1/2 rkl perunajauhoja
loraus (n. 1-2 rkl) öljyä

Hienonsin kuoritun sipulin ja kuullotin sen öljytilkassa. Silppusin yrtit. Sekoitin kulhossa kaurakermaan ja lisäsin loputkin ainekset.
Kaulitsin sulaneen taikinan jauhojen avulla neliskanttiseksi (n. 27 x 30 cm) leivinpaperin päällä ja nostin matalat taikinareunat ylöspäin. kaadoin ja levitin yrttitäytteen pohjan päälle. Paistoin uunissa kunnes pintaan alkoi sinne tänne tulla kevyesti ruskettuneita täpliä.
Taikinapaketissa ohjeistettiin paistamaan 225 asteessa. Epähuomiossa aloittelin miedolla 175 asteen lämmöllä ja parinkymmenen minuutin paistamisen jälkeen tuon ohjeen vasta havaitsin. Äkkiä nupit kaakkoon ja lisää lämpöä! Valitettavasti tämän tarkempia paistoaikoja ei siis nyt irtoa. Mutta eipä tuo taida niin tarkkaa olla. Lopputulos oli kuitenkin aika mukava.

Jäähtyneen piirakan ilmettä yritin piristää koristelemalla pihatähtimöllä, yrtit kun eivät paistamisesta vihreinä selviydy.
Eräs syömäreistä sai tästä mielleyhtymän lohipiirakkaan, ehkäpä juuri tillin ja sitruunan makujen vuoksi. Oikea köyhän vegemiehen lohipiirakka siis :D

ps. Pihatähtimö on niitä kilttejä ja helppoja villivihreitä. Se on raakanakin aivan mieto ja mehevä, ilman mitään karvautta tai kummallisuutta. Sopii hyvin vaikka salaatiksi salaatin sijaan. Kannattaa kokeilla!

Tervetuloa lukijaksi Johanna!

Ruususen jätskiannos

Ruusuista voi nauttia ihan kaikilla aisteilla!
Tässä helpossa reseptissä palailen jälleen banaanijätskien maailmaan, onhan meneillään oikein tosi jäätelökesä.

Ruususen jätskiannos    3:lle prinsessa tai prinssi Ruususelle

3 kypsää banaania
n. 5 ruusun kukkaa (käytin keijunruusun kukkia, ovat aika isoja ja puolikerrannaisia)
kourallinen tai kaksi kohmeisia mansikoita
1/3 tl vaniljajauhetta

+ hiukan lisää mansikoita
+ ruusun terälehtiä
+ macadamia-pähkinöitä rouhittuna
+ valkosuklaarouhetta (= kaakaovoi, agave, vanilja, suolaripaus, lesitiini)

Kuorin, pilkoin banaanit ja pakastin. Otin pakastimesta ihan pikku hetkiseksi sulamaan sekä banaanit että mansikat ja sauvasekoitin ruusun terälehtien ja vaniljajauheen kanssa tasaiseksi seokseksi. Jaoin kulhoihin ja koristelin terälehdillä, mansikoilla, macadamia- ja valkosuklaarouheella.

Macadamian maku sopi jätskiin erinomaisesti, nami.
Erityisesti eräs hempeä mieshenkilö (joka ei kuitenkaan edes huomannut ruusujen kukkivan, vaan jouduin siitä hänelle huomauttamaan) tykkäsi annoksestaan.

tässähän meinaa ihan hempeytyä..

ps. ruusun terälehtiä on helppo käyttää myös smoothieissa

pst. vasta tein banskujätskiä, johon huristelin sekaan mustaherukkaa, mustikkaa sekä (liotettua) parapähkinää. Saattoi hetkiseksi tulla uusi suosikkini.