keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen sitruspullat

Ihmeiden ihme! Olen tämän juhlan kanssa suorastaan ajoissa ja ehdin yhden sesonkiherkku-ajatuksen heittää ennen pääsiäistä. Tuunasin tavallisista pikkupullista keväisiä ja hieman juhlallisempia veivaamalla taikinan joukkoon appelsiininkuorta sekä rusinaa ja kuorruttamalla pullerot sitruuna-tomusokerikuorrutteella.




Pääsiäispullat  12 kpl

taikina

2 1/2 dl kasvimaitoa
1 ison luomuappelsiinin raastettu kuori
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
vajaa 7 dl vehnäjauhoja
3/4 dl rusinoita
100 g margariinia (sininen Keiju)

Lämmitin "maidon" reilusti lämpimäksi (42 astetta tavoitteena). Sekoitin siihen appelsiinin kuoriraasteen. Sekoitin taikinakulhossa kuivahiivan, sokerit, suolan sekä osan jauhoista. Kaadoin lämpimän nesteen päälle. Lisäilin sekoittaen jauhoja joukkoon. Lopuksi lisäsin myös rusinat sekä margariinin ja vaivasin taikinan valmiiksi. Annoin kohota tunnin.
Vaivasin taikinaa hieman uudelleen ja jaoin sen 12 osaan. Pyörittelin pallosiksi ja laitoin silikonisiin muffarimuotteihin. Pastoin 225 asteessa reilun 10 minuuttia.

kuorrutus
reilu 1 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
+ appelsiinin kuoriraastetta koristeeksi

Sekoitin kuorrutuksen ja levitin jäähtyneiden pullien päälle. Ripotin vielä vähän appelsiinin kuorta pintaan.

Sitten pitikin salamyhkäisesti koemaistaa yksi pullista. Eikai sitä muuten kehtaa muille tarjota ennenkuin tietää onko niistä mihinkään ;)





ps. eläinten ystävä käyttää joltakin onnettomalta siivekkäältä nyppäistyjen höyhenien sijaan pajunoksien koristeluun esimerkiksi silkkipaperia, ekohörhö vaikkapa kierrätettyä postia. Meillä oksia on koristeltu myös värikkäillä puuhelmillä.


7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Keväisen näköiset pullat:) Minäkään en höyhenistä välitä...

Anni Minerva kirjoitti...

Heh, me ollaan taidettu joskus pohtiakin jomman kumman kommenttikentässä sitä, kun kumpikaan ei osaa julkaista juhlapyhien reseptejä ennen varsinaista pyhäpäivää ;D Oot skarpannut, hienoa! Mää en sentään oo tohtinut :D

Ihanan raikkaan oloiset pullat. Varmasti hyviä!

Paula kirjoitti...

Jael, sitruuna on jotenkin keväinen olemukseltaan. Vaikka täysi talvi meillä täällä on ja täydelliset hankikelit.
Jee, annetaan lintujen pitää höyhenensä :)

Anni, muistan tuon yhteisen "ongelmamme". Kun tätä ei tee mitenkään ammattimaisesti vaan dokumentoi ihan oikeita ruokiansa, niin näinhän siinä käy.... Vaikka taisinpa ennen jouluakin saada jotakin aikaiseksi :D

merja kirjoitti...

Makoisia oli pullat nammmm...

Paula kirjoitti...

Kiitos Merja :)

Unknown kirjoitti...

Oi kuinka suloisia pullia! En itsekään osaa olla niin suunnitelmallinen, että tekisin juhlapyhien herkkuja etukäteen blogia varten. Spontaanius on vähän niinkuin se juttu :)

Paula kirjoitti...

Kiitos Outi! Onhan se lohdullista tietää, että on muitakin ja vieläpä päteviä bloggaajia, jotka eivät blogia varten juhli. Luulempa, että tämä juhlan ennakointi ei tule täälläkään kovin tiheään toistumaan.