perjantai 10. tammikuuta 2014

Nostalgiset kaurarieskaset

Vielä nuorisoa ollessamme, teimme siskoni kanssa usein pieniä rieskasia, joita kutsuimme röplyrieskoiksi. Ei kovin houkutteleva nimi välttämättä, mutta hyviä ne olivat. Nyt tein hieman päivitetyn version noista rieskasista. Näissä on pelkkää kauraa! Tai no, on näissä myös suolaa ja vettäkin, mutta ei esim. vehnäjauhoja, jotka nyt ovat minulta pannassa. Joka tapauksessa raaka-aineiden määrä on minimissään. Nämä eivät ole ihan sitä minun suosimaani, vaivattominta sekoita&paista -sarjaa. Vaativat siis hieman käsitöitä, mutta onneksi keksin työtä helpottavan keinon. Eivätkä nämä muutenkaan ihan mahdottomia ole, älkää siis säikähtäkö :)




Kaurarieskaset   n. 17 pientä pyörylää

4 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
6 dl kiehautettua vettä
n. 3 dl kaurajauhoja

Mittasin kaurahiutaleet ja suolan kattilaan. Keitin vettä vedenkeittimessä ja kaadoin 6 dl kaurahiutaleiden päälle. Jätin jäähtymään. Sekoitin kaurajauhot (alkuperäisissä röplyrieskoissa käytettiin vehnäjauhoja) joukkoon. Tulee aika jämäkkää. Lusikalla laitoin leivinpaperille taikinanamöykkyset ja märin käsin taputtelin litteiksi rieskasiksi. Märät kädet ovat se hoksaamani työtä helpottava niksi. Silloin muinoin muotoilimme rieskat jauhojen avulla. Näin oli näppärämpää. Ripottelin vielä hieman kaurajauhoja rieskasten pinnalle. Paistoin 250 asteessa kymmenisen minuuttia.



Tällä nostalgisella (vaikkakin laiskan mielestä hieman työläämmällä) reseptillä saankin hieman vaihtelua leipätarjontaamme, minä kun pyrin nykyisin tekemään suurimman osan leivistämme itse. Olinkin jo aika jumiutunut noihin soodalla kohotettuihin helppoihin vuokaleipiin. Nämä kelpaavat Vekarallekin paremmin, se lurjus kun ei yleensä minun tekemiini leipiin koskekaan.


Tervetuloa Minttu lukijaksi!


10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiitos ohjeesta,näitä pitääkin joskus tehdä!

Pipsa kirjoitti...

Ihanan simppeliä! Raaka-ainelistakin on sangen vaikuttava - ihanaa, että on oikeastaan vain yksi raaka-aine, kun ei vettä ja suolaa sellaiseksi tarvitse laskea :) Tämä resepti menee kyllä talteen sellaisen päivän varalle, kun ei ole mitään ruokaa ja kauppa onkin yllättäen kiinni, selviääpähän sitten rieskojen avulla hengissä ;)

Nanne kirjoitti...

Minunkin keittiössä valmistuu usein lähes samanlaisia kaurarieskasia, mutta paistan ne aina pannulla. Silloin pintaan tulee kauniita pilkkuja. Hehe! Ja aikaakin säästyy ja ehkä sähköäkin. :)

-V- kirjoitti...

Johan on simppeliä ja 'täyttä tavaraa' - vatsakin kiittää. Täytyy laittaa kyllä testaukseen.
Ja plussaa vielä kuvassa seikkailevasta maailman parhaasta (ruoanlaitto)veitsestä!

elma kirjoitti...

Eipä kuullosta ollenkaan hankalalta, näitähän söis vaikka päivittäin :)

Paula kirjoitti...

Eipä mittään Jael :)

Pipsa, tykkään kun sinulla on sellaisia muutaman raaka-aineen reseptejä. Kerrankin onnistuin sellaisessa itsekin pitäytymään!

Nanne, tuo sähkönkuluminen noin ympäristömielessä minua aina kirpaiseekin kun uunin laitan lämpiämään. Pitäisi varmaan seuraavaksi hankkia sellainen kiertoilmauuni niin saisi useamman pellillisen kerralla paistaa. Tämä uuni onkin jo vanha, mutta toimii ja toimii silti vain.

-V- vatsa kiittää, paitsi, että kohtuudessa pitäytyminen oli kyllä vaikeaa kun pitkästä aikaa pääsi näiden pikku rieskasten kimppuun ;) Nostalginen tuo veitsikin, muistelen, että ala-asteellani oli tuollaiset aikoinaan.

Elma, no ei tuo oikeasti niin vaikeaa ollutkaan, ihan vaivansa arvoista. Olen vain niin helpolla päästänyt itseni leivän suhteen, että vähäsen tässä tuntui sitä käsityötä olevan..mutta vain vähäsen :)

Unknown kirjoitti...

No eivät minunkaan mielestäni vaikuta kovin monimutkaisilta :) Ja ihanan kauran maun voi maistaa melkein tänne saakka!

Paula kirjoitti...

Myönnetään, Outi, myönnetään.. :)

Pipsa kirjoitti...

Tein näitä tänään, kun flunssan iskettyä en jaksanut mennä kauppaan asti ostamaan leipää sosekeiton kaveriksi. Erittäin maukkaita arkileipäsiä ja miten nopeita, helppoja ja halpoja - olen ihan innostunut tästä reseptistä! Olipas siis hyvä, että laitoin tämän reseptisi korvan taakse juuri tällaisen pahan päivän varalle :)

Olin muuten ihan yllättynyt siitä, kaurahiutaleet imaisivat kuuman veden sisuksiinsa niin että humpsis vaan! :D

Näitä maistelen vielä iltateelläkin, köh köh menisi tämä pöpö nyt nopeasti pois...

Paula kirjoitti...

Voi Pipsa, toivottavasti paranet pian! Flunssaisena on niin ikävää.
Minä olen myös aika innostunut näistä ja kyllä muutenkin kauraleivistä. Kuin kaurapuuroa, mutta leivän muodossa. Siis positiivisessä mielessä :D
Kaurahiutaleiden janoisuus yllätti minutkin!