tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulun 2012 kakku: minttukreemikakku

Meillä on ollut ikäänkuin perinteenä, että jouluksi tehdään oikein kunnon suklaakakku. Tänä vuonna päädyin  Vegeherkkuja -kirjan (Emily Mainquist) minttubrownie-reseptin innoittamana tällaiseen minttukreemitäytteiseen kakkuun. Itseasiassa tein kaksi! Toinen syötiin heti ja toinen, se kaksikerroksinen, päätyi pakkaseen joulua odottelemaan.


Tällä reseptillä syntyy siis yksi pieni täytekakku ja sitten ekstrana tuollainen littana kerrokseton sydänkakku. Puolittamalla ainekset, saa aikaiseksi piirakkavuoan kokoisen herkun. Vaihtoehtoisesti voi tehdä yhden isomman täytekakun kippaamalla koko taikinan isompaan vuokaan.

Taikina

4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 ml suolaa
1 1/2 dl öljyä
2 dl maustamatonta soijajugurttia
2 1/2 dl soijajuomaa

Sekoitin kuivat aineet keskenään. Mittasin mukaan öljyn ja jugurtin sekä soijajuoman. Öljyisellä mitalla on hyvä mitata jugurtti, koska se ei silloin tartu mittaan kiinni.
Jaoin taikinan 19 cm:n kokoiseen irtopohjavuokaan sekä aika ohueksi kerrokseksi pienehköön sydänvuokaan. Laitoin uuniin 175 asteeseen paistumaan. Ohut pohja oli valmis vajaassa 25 minuutissa ja kakkupohja reilu 5 minuuttia myöhemmin.

suklaakuorrutteen voi tasoitella reunoista veitsellä, mutta olen nykyisin tykästynyt tällaiseen valuvaan luukkiin...ja myös hivenen hoppuinen ;)

Minttukreemi

200 g sinistä Keiju-margariinia
4 dl tomusokeria
20 tippaa (tai enemmänkin) piparminttuöljyä

Sähkövatkasin ainekset sekaisin ja kuohkeaksi. Levitin jäähtyneen sydänpohjan päälle ja puoliksi leikatun kakun väliin ja päälle. Laitoin kakut jääkaappiin odottelemaan kuorrutetta.


Suklaakuorrute

230 g tummaa suklaata
1 1/2 dl kaurakermaa
2 rkl margariinia
Rouhin suklaan. Kiehautin kerman ja sekoitin suklaarouheen siihen. Sekoitin kunnes suklaa suli ja lisäsin margariinin. Sekoitin kuorrutteen sileäksi ja annoin jäähtyä vähän aikaa, jottei se sulata kreemiä.
Kaadoin kuorrutetta kakkujen päälle ja levittelin veitsellä. Annoin jähmettyä jääkaapissa.

Vinkkinen: kakkujen reunojen alle kannattaa laittaa leivinpaperisuikaleet. Suklaakuorrutetta valuu aluslautaselle, mutta suikaleiden ansiosta lautanen säilyy siistinä. Kun kuorrute on jähmettynyt, voi leivinpaperisuikaleet valumineen vetää pois.

Leikkauskuva siitä heti syödystä littanasta kakusta. Saapa nähdä saanko jouluna aikaiseksi kuvata sen täytekakkuversion blogia varten.

Ainakin täältä voi käydä kurkkaamassa sen minua innoittaneen minttubrownie -ohjeen.

Toivotan Jennin tervetulleeksi :)

12 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Herkullisen näköinen kakku! Minttu ja suklaa on niin hyvä yhdistelmä!

Paula kirjoitti...

Kiitos Yaelian. Minttu ja suklaa ovat ikisuosikkejani. Taitaa olla tosin sukuvika, sillä äiti juuri soitti, kehui kakkua ja pimitti viimeistä palastaan huomiseksi herkuksi ;D

Mausteinen Manteli kirjoitti...

upea tosiaan - erityisesti koristelu! Onkos tuo soijajuoma siis soijamaitoa vai mitä? ..

Paula kirjoitti...

Kiitos Mausteinen Manteli. Koristelun suhteen kävi oikeastaan niin, että hätäpäissäni vain heitin nuo kuivatut marjat ja kookoslastut kakun päälle, kun en muutakaan keksinyt ja ehtinyt.
Ja kyllä, soijajuoma on sama asia kun soijamaito.

Nina kirjoitti...

Herkullinen kakku - minttusuklaa on niin hyvää ... Nyt myös ihanomatekoisena kakku - nam!

Eija kirjoitti...

Aloinkin seuraajaksesti kun täälläkin on saippuaharrastus ja gluteenittomia herkkuja ja kaikkea muuta mukavaa :)
Ihanaa alkuvuotta !

Paula kirjoitti...

Kiitos Nina ja mukavaa kun maistui! ja anteeksi tämä viivähtänyt vastaus. Nyt ei ole oikein virta riittänyt tänne blogimaailmaan asti, mutta jospa tässä pikkuhiljaa alkaisin paluuta tekemään.

Oi Eija, kiva kun liityit seuraan. Kävinkin pikapyrähdyksen blogissasi ja kiinnitin huomioni tietenkin heti niihin saippuoihin. Täytyy käydä vielä paremmalla tarmolla vierailulla ja lukea tarkemmin. Mukavaaa alkanutta vuotta sinullekin :)

Anni Minerva kirjoitti...

Gotcha! Olet haastettu:
http://aistitasolla.blogspot.fi/2013/01/11-kysymysta-11-paljastusta.html

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Hei, missäs luuraat? Onko kovasti kiireitä, kyselee Mausteinen manteli :)

Paula kirjoitti...

No heippa Mausteinen Manteli! Eipä tässä mitään kummempia kiireitä, mutta armotonta väsymystä ja pientä pahoinvointia. Jos nyt ihan suoraan sanon, niin tätä alkuraskauden ikävää oloa siis.
Olen kehittänyt (jonkun mielestä koomisen) ällötyskammon kaikkia överisuklaakakkuja kohtaan. Ihan oikeasti tekee tiukkaa tulla tänne omaan blogiinkin tuon etusivulla komeilevan minttusuklaakakun vuoksi ;D

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Voih, onneksi olkoon!! :) Toivon että ällötys helpottaa pian! Raskauden ruokahalut on kyllä olleet mulla poikkeavat myös. Itselläni käynnistyy juuri raskausviikko 40 viikonvaihteessa... :D Odottelen varmaan maksimit kuten esikoisenkin kanssa ;)

Unknown kirjoitti...

Huhuu, Paula! Ootko vielä blogosfäärissä? Viskasin sulle haasteen: http://www.kitchenchameleon.com/2013/02/8-kurkistusta-ruokamenneisyyteen.html