keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vesikefiiriä rutiinilla + ihan pienet soijamaitokefiiriterveiset

Siitä alkaa olla puolisen vuotta, kun posti toi minulle purkillisen vesikefiirin siemeniä. Alkuinnostuksestani kerroinkin jo täällä. Intoni ei ole suinkaan laimentunut vaikka lemmikkini hoitelen nykyisin ihan rutiinilla, ilman ylimääräisiä jännityskihelmöintejä. Kiinnostava tyyppi tämä edelleen on ja yllätyksellinen!


Vihreä tee-sitruuna- ja appelsiinikefiiri tekeytymässä


Tässä välissä voisin varoittaa kefiiristä kiinnostumattomia, että nyt aion kertoa kaiken, siis ihan kaiken, omista kefiirirutiineistani sekä makukokeiluistani. Jos kefiiri ei lainkaan kiinnosta, kannattaa suosiolla vaihtaa osoitetta :D



Kertauksen vuoksi Mikä ihmeen vesikefiiri?
Vesikefiirin "siemenet" ovat bakteerien ja hiivan muodostama kasvusto, joka näyttää vaaleilta hyytelömäisiltä rakeilta. Tuosta ylläolevasta linkistä pääsee kurkkamaan. 
Siemenet tuottavat vedestä ja sokerista probioottista juomaa, jota voi maustaa mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Kefiirin toimiessa tehokkaasti, sen tuottama juoma on raikkaan hapanta ja hiilihappoista. Makua ei voi yksioikoisesti kuvailla, sillä se riippuu käytetyistä makuaineista. Juoma voi olla kuin kuivaa omenasiideriä, simaa tai vaikkapa jaffaa ilman hirmuista makeutta...

Huom! vesikefiiri sisältää myös pieniä määriä alkoholia. Ainakaan itse en ison tuopillisen jälkeen viitsi ihan heti auton rattiin hypätä tai lapsille isoja määriä antaa.


Hibiscus-hedelmä-marja -haudukkeella maustettu kefiiri


Miten vesikefiiriä tehdään? Tästä on vähän variaatioita, mutta nyt kerron oman versioni.

Näitä tarvitaan:
 
- lasikannu/ -astia 
Omani on tilavuudeltaan 1,5 l. Kannun peitoksi jotain joka estää pölyjen laskeutumisen, muttei ole tiivis.

- useita lasipulloja 
Ja mitä olenkaan oppinut pulloista kefiiriä tehdessäni? Pullojen täytyy vähintäänkin olla tukevia, kunnon paksua lasia! Tai muuten POX! Itse suosin myös laajasuisia pulloja, kuten kuvista näkyy. Tällaiseen pulloon on helppo sujauttaa esim. sitruunasiivuja mausteeksi ja helppo myös noukkia pois. Jos kefiirin kypsyessä on kertynyt paljon painetta pulloon, saattaa juomat suihkia kattoon asti aukaistaessa jos on se pitkä ja kapea kaula kiitoratana. Näistä laajasuisista pulloista kefiirit korkeintaan vyöryvät laavamaisesti ulos jos sitäkään.

- tiheä (nailon)siivilä
Tiheä siksi, etteivät pikku kefiirihituset pääse karkaamaan. Suosittelen astetta isompaa kokoa kuin teen siivilöintiin tarkoitettu.

- suppilo
 Osuu liemet paremmin pulloon.

- vettä
Käytän vettä suoraan hanasta. Meillä se on hyvää pohjavettä. Toiset käyttävät lähdevettä tai suodattavat hanavettä tai peräti keittävät ja antavat jäähtyä. Kuulemani mukaan etenkin vedenpuhdistuksessa käytetty kloori voisi olla ongelma kefiirille. 

- sokeria
Kefiiri tykkää tummista ravinteikkaista sokereista. Nykyisin käytän puolet intiaanisokeria ja puolet valkoista, koska saattaa ollaa niin, että intiaanisokeri on liiankin mineraalipitoista sellaisenaan. Kenties.
Hunajan antaminen kefiirille saattaa tuntua houkuttelevalta, mutta älä! Hunaja on antibakteerista, eikä kefiiri tykkää.


- vesikefiirinsiemeniä
Tietenkin. 1 dl/ 1 l vettä on tarpeeksi, mutta ei haittaa yhtään vaikka siemen kasvaakin isommaksi. Tekee vain tehokkaammin, ärhäkämpää ja enemmän juomaa.

- makuaineita
Vesikefiirissä mahtavaa on juuri tämä makuvaihtoehtojen runsaus. Kerron jäljempänä omista maustamiskokeiluistani.

- lämpöä sopivasti
Kefiiri tykkää celsius-asteista välillä 20-28. Siementen kasvu on parasta noiden ääripäiden välissä, uskaltaisinko arvioida 22-25 asteessa. Vanhassa talossa, kuten meillä, lämpötila ei ole ihan optimaalinen talvisin. Minun kefiirini asusteleekin nyt jääkaapin päällä. Siellä on lämpimin paikka ja siltikin pakkasilla vähän turhan viileää. Kefiiri kyllä toimii, vaikkakin hitaammin, mutta siemen ei kasva.




Jaffaa? eikun appelsiinikefiiriä


Ja näin toimitaan:
   
Vaihe 1
- 1 dl kefiirinsiemeniä + 1 l vettä lasikannuun
- lisätään 1/2 dl sokeria (itse käytän puolet intiaanisokeria ja puolet valkoista)
- kannu peitetään kevyesti pölyltä suojaamiseks
- annetaan fermentoitua lämpimässä 1-2 vrk
- pullotetaan liemi siivilän ja suppilon avulla


Siemenet voi kipata nyt takaisin kannuun ja alkaa alusta. Liemi on jo nyt juotavaa, mutta jos siitä haluaa herkkusihijuomaa niin hypätään seuraavaan vaiheeseen.
  
Vaihe 2
- lisätään makuaineet pulloon (joista kohta lisää)
- kierretään korkit tiiviisti kiinni, jotta muodostuvat poreet eivät karkaa
- annetaan tekeytyä vielä 1-2 vrk lämpimässä
- jääkaappijäähdytys ja korkkaus tsih! ja nauttimaan



Jos haluat taukoilla kefiirin kanssa, voit laittaa sen sokeriliemineen kannussa jääkaappiin. Välillä voi lisätä sokeria, ettei kefiirin ruoka lopu tai vaihtaa liemen kokonaan.


Ananaskefiiri kuohuu hurjana!


 Makuaineita, joita olen menestyksellä testannut

Mehut: laitetaan noin 1/3 - 1/4 pullon tilavuudesta

- omenamehu (perushyvä omppusiideri)
- appelsiinimehu (tosi hapokasta, hyvät kuohut)
- ananasmehu (huh mitä kuoharia!)
- 1 dl vadelmia soseutettuna (tai keitettynä) reiluun 2 dl:aan omenamehua ja siivilöinti (Ihanaa!!)

Muut mausteet:

- pari sitruunaviipaletta+ rusinoita (sima)
- pari sitruunaviipaletta+ rusinoita + pari oksaa minttua (minttusima)
- vihreä tee-pussukka + pari sitruunasiivua pulloon (ihanan raikas, yksi suosikkejani)
- hibiscus-hedelmä-marja-"tee"pussukka pulloon (Vekaran suosikki. Alhaalta löytyy kuva käyttämästäni teepaketista)
- appelsiiniviipaleet
- inkiväärin palat (tosi hyvä, mutta harmikseni saan vieläkin allergiakohtauksen inkivääristä)
- inkiväärin palat + sitruunaviipaleet

Jos maustan kefiirin jollain muulla kuin sokeria (luonnostaan tai lisättynä) sisältävillä mehuilla, saatan lisätä pulloon teelusikallisen tai kaksi sokeria.

Epäonnisempia kokeiluja ovat olleet mm. mustaherukka- ja mansikkamehutiivisteet, glögi, itse tehty puolukka- ja hillamehu. Lopputulos on ollut joko hapotonta makeaa litkua tai puolukan ja hillan tapauksessa ihmeen karmeaa maultaan. Myös banaanin palat mausteena olivat mielestäni jotain vähän epämääräistä. Pakurikaneli-kefiiriä en myöskään toista kertaa tee.

Kevättä ja villiyrttikautta odottelen innolla. Aion testata ainakin kuusenkerkkää, voikukkaa, ruusunterälehtiä ja kaikkea muutakin pihalla vastaantulevaa.




vakimaustajani Clipperin vihreä tee ja marjoilla sekä hedelmillä maustettu hibiscus-hauduke


Ja vielä ne soijamaitokefiirini terveiset: Hän voi paksusti edelleen. Välillä unhoittunut jääkaapin perukoille ja taas löydetty ja pelastettu. Tyyppi ei suostu hapattamaan manteli- tai kauramaitoa, joten päästetään hänet nykyisin helpolla ja laitetaan lillumaan vain vanhaan tuttuun ja turvalliseen soijamaitoon. Vähän jäärä ja urautunut tyyppi!





18 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Olisi kyllä kiva joskus maistaa vesikefiiriä,tuli ihan jano tätä lukiessa! Mistä tilaat noita siemeniä?

Anonyymi kirjoitti...

Jee!
Kiva lukea kefiristin keittiöhääräämisestä. Kokeilin just kookosvesi-limeyhdistelmää ja se on loistavaa... kookosveden virkaa toimittaa kuivattu kookos(vesi)jauhe... (paikallisesta ekokaupasta).
Kiitos ideoista :) Keep on bubbling ;)

Paula kirjoitti...

Jael, kauhean mielelläni sinullekin siemenen lähettäisin, mutta tämä matka taitaisi olla sille liikaa. Ehkäpä voisit seuraavan kerran Suomeen tullessasi antaa minulle osoitteen, johon lähettää niin voisit matkustaa kefiirin kanssa takaisin kotiin.

Siemenen olen ostanut eräältä harrastajalta ja se se kasvaa koko ajan, joten niitä ei tarvitse mistään enää tilata. Saattaisit sieltäkin toki löytää vesikefiiriä huhuilemalla sopivassa paikassa.

Anonyymi, hehe, kefiristi tosiaankin :D
Ahaa, kookosvesijauhettakin on olemassa. Aina oppii uutta.
Täällä kyllä poreillaan iloisesti. Samaa sinne :)

Mervi kirjoitti...

Mukavaa, että kefiirisi on vielä voimissaan! Tuo liian mineraalipitoisen sokerin ongelma tuli muuten vastaan meilläkin. Käytimme pitkään ainoastaan Punnitse&Säästä -kaupan tummaa luomuruokosokeria, ja apua, se aiheuttikin kefiirin hajoamisen pieniksi murusiksi, ja oudon siirappimaisen koostumuksen itse juomaan. Vaihdoimme sokerin sitten vähän "huonolaatuisempaan", ja nyt kefiiri vaikuttaa palanneen ennalleen.

Olen muuten laittanut hyvän kiertämään, ja uusia, onnellisia kefiirinomistajia löytyy nyt lähipiiristämme ainakin kaksi lisää :) Laittelen varmaan kevään mittaan itsekin kefiiriraporttia blogiin, kunhan tuo nyt tuosta kokonaan tokenee.

Paula kirjoitti...

Mervi, kefiirini tosiaan on voimissaan ja levittäytynyt ympäri Suomea :)
Mullakin syystalvella sattui sellainen katastrofi, että siemenet hajosivat ihan muruiksi. Yritin lämmitellä kefiirikannua lattialämmityksen päälä ja se olikin sitten liikaa lämpöä. Toipuivat siitä kuitenkin ja pikkuhiljaa ovat kasvaneet ennalleen. Nyt joukossa uiskentelee myös yksi ennätyksellisen iso lohkare.

Mukava kun sinäkin levität tätä ilolientä :D Niitä siemeniä voi kuulemma syödäkin jos tulee ylituotantoa.

Minni kirjoitti...

Onko kenelläkään tullut ns. puhdistumisoireita vesikefiirin säännölliseen käyttöön siirtymisestä? Mietin vähän kummallista oloani... Noin 6 viikkoa olen kefiiriä juonut, pari kiloa on lähtenyt ja suolisto tuntuu voivan oikein hyvin, mutta pieni jäytävä päänsärky on ollut seurana päivittäin lähes kaksi viikkoa. Semmoinen hieman krapulainen olo, enkä keksi syytä. En kai ole tehnyt kefiirin kanssa jotain väärin? Aina mietityttää hygieniapuolikin ja se olisiko sekaan päässyt haitallisiakin bakteereja... En ole maistanut muita kefiirejä kuin tätä omaani, joten en osaa sanoa onko maku "normaali" vaiko jotenkin poikkeava. Mitään suurta herkkua se ei tosiaan ole ainakaan maustamattomana, maustettuna ihan ok, riippuu mitä sekaan laitan.. Tiedän kuitenkin ettei kaikki hyvää tekevä suinkaan maistu hyvältä, joten siitä puolesta en ole huolissani :)

Paula kirjoitti...

Hei Minni!
Itse en ole saanut kefiiristä mitään oireita, vaikka varsinkin alkuinnossani join sitä litrakaupalla :D Pieniä määriä alkoholia kefiiri toki sisältää, tuli vain mieleen tuosta krapulaolosta, mutta mahdollisuus hankkia krapula kefiiriä juomalla on kyllä melko mahdoton.

Vesikefiirin kanssa hygienia ei ole kovakaan ongelma, sillä sehän toimii niin ärhäkästi, ettei siinä helpolla muut mukaan ehdi. Toki normaali puhtaus astioissa ja välineissä on tarpeen. Itse en myöskään laita mitään hedelmiä tai muutenkaan mitään "ylimääräistä" siemenien sekaan, vaan maustan vasta siivilöinnin jälkeen pulloon.

Minusta kefiiri on tosi herkkua! Tai riippuu toki mausteista. Appelsiinikefu on toisinaan melkoisen ärhäkkää ja jotkut marjakokeiluni eivät ole olleet maistuvia. Mutta noin yleensä se on raikkaan hapokasta ja hapanta maultaan.

Voisit vaikka Kompucha & kefiiri -faceryhmässä huhuilla paikkakuntasi kefiristejä ja pitää kefiirinyyttärit, niin pääsisit maistamaan muiden juomia. Nyt tuli kyllä niin hyvä idea, että alan harkita nyyttäreiden järjestämistä itsekin :D

Minni kirjoitti...

Kefiirikekkerit, hauska idea :)

Pidän nyt tovin taukoa, kefiiri saa lomailla jääkaapissa (ja pulputtelee siellä iloisemmin kuin missään vaiheessa huoneenlämmössä. Hassua.). Päänsärkyä ei ole ollut muutaman kefiirittömän päivän aikana, joten niiden puhdistumisoireiden kannalla olen edelleen - lisäksi kun iho on reagoinut jo viikkoja pukkaamalla näppylöitä ,jopa niinkin epätavallisissa kohdissa kuin huulten rajoilla. Mutta katsotaan. Laitan taas muutaman päivän päästä kefiirin pulisemaan ja jatkan kokeilua :)

Paula kirjoitti...

Toivottavasti, Minni, asia selkenee ja varsinkin oireet hellittävät.

Hassu kefiiri, kun ei ymmärrä saaneensa jäähyä :D

Unknown kirjoitti...

Moi!

Olen selaillut internetissä vesi kefiirin siemeniä, koska luulen että se auttaisi terveyteni kanssa(jonka kanssa on ollut ongelmia), mutta en ole löytänyt luotettava myyjää tai antajaa joten ajattelin kysyä sinulta jos voisin ostaa sinulta? Minulla ei sinällään ole kokemusta kefiiristä ollenkaan, miten sitä valmistetaan sun muuta. Olisin erittäin kiitollinen avustasi, ja valmis maksamaan teille siitä. Asustelen Turussa :)

Ystävällisin terveisin,
Anton

Paula kirjoitti...

Hei Anton!
Lähetä minulle osoitteesi tänne: veikeaverso_at_gmail.com. Pyrin lähettämään siemeniä sinulle ensi maanantaina jos olet alkuviikosta postisi ääressä etkä reissussa. Siementen pitää päästä pikaisesti sokeriliemeen matkan jälkeen.

Tästähän saat ohjeet kefiirin hoitamiseen ja jos jokin asia mietityttää niin toki neuvon lisääkin.

Sähköpostitellaan :)

Piia kirjoitti...

Hei!

Olipa kiva löytää suomenkielistäkin tietoa kefiiristä, ja noin ihanan kuuloisia reseptejäkin. Minua haluttaisi kovasti kokeilla tuota, mutten ole löytänyt helppoa keinoa tilata vesikefiirin siemenia. Vieläköhän sinulla niitä on, ja uskaltaisinkohan ystävällisesti pyytää että olisiko niitä mahdollista saada myös tänne päin hoideltaviksi?

Ystävällisin terveisin,
Piia

Paula kirjoitti...

Voi Piia! Vesikefiirini on valitettavasti päässyt kupsahtamaan. Pari kiireputkea peräkkäin, herpaannus ja näin ikävästi kävi. Se on niin mainio lemmikki, että kannattaa kysellä sitä fb-ryhmässä nimeltään -Kombucha & kefiiri'. Toivotan onnea etsintään!

Piia kirjoitti...

Voi, harmi kuulla että kefiirillesi kävi kehnosti!

Onko sinulla vinkkiä mistä voisin kysellä, jos en facebookista? (Kun minä en ole siellä enkä sitä lainkaan käytä.) Tai osaisitko ehkä vinkata ihan jonkun tietyn henkilön suuntaan?

Paula kirjoitti...

Piia, valitettavasti en osaa sanoa, miten muuten voisit löytää kefiirin. Nykyisin nämäkin puuhat on siirtyneet facebookiin :/
Tietenkin voisin puolestasi kysyä ja jos tahdot,että teen sen niin lähetätkö sähköpostilla sinun yhteystiedot: veikeaverso()gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Mistä tietää jos kefiirin siemenet kupsahtaa tai ei voi muuten hyvin? Olen aloittelija ja hämmentää kun en ole varma toimiiko homma niinkuin pitää.

Paula kirjoitti...

Hei, anonyymi!

Se onkin varmasti vaikeaa tietää jos ei ole ennestään kokemusta ahkerasti toimivasta kefiiristä. Eka kantani oli tällainen mahtavasti toimiva helppo tapaus, joka tuotti hyvän makuista ja poreilevaa juomaa. Sen jälkeen kokeilemieni kefiirikantojen kanssa olenkin saanut sitten ihmetellä. Huomaat kefiirin toimivuuden siitä, että se alkaa tuottaa kuplia, etenkin kun tönäiset purkkia niin niitä kuplia kohoaa runsaasti pintaa kohti. Tuloksen pitäisi olla lisäksi raikkaan hajuista ja makuista. Testailisin ensiksi ihan perusomppumehu- tai simakefiiriä, että miten alkaa pelaamaan, koska kaikki muut variaatiot ei välttämättä pelaa niin hyvin. Mutta siis haju ja maku sen kertoo, onko juotavaa!

Terhikki kirjoitti...

Hei Anton

Minä tilasin Water kefir company nimisestä firmasta vesikefiirin siemenet. Juuri laittelen ensimmästä erää tulemaan.