maanantai 25. marraskuuta 2013

Siilikakku ja väkerryskertomus

Tässä iässä ei enää ihan jokaisesta lisävuodesta juhlatuulelle tule, mutta kyllä synttärikakku ja muutama synttärikakun syöjä on aina paikallaan. Kunnianhimoisesti aloin toteuttamaan kauan haaveilemaani siilikakkua (jota Vekara ei synttäreilleen saanut, kun silloin vetäisin mutkat suoriksi). Prosessi oli kuitenkin olosuhteista johtuen hieman haasteisempi kuin olin toivonut...




Siilikakku   n. 10 annosta

Pohja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
2 dl soijajuomaa
100 g sulatettua margariinia

Sekoitin kuivat ainekset ensin keskenään ja sitten kosteat niihin mahdollisimman vähällä sekoittelulla. Paistoin kakun 19 cm:n irtopohjavuoassa 175 asteessa n. 33 minuuttia. Leikkasin kakun kahteen osaan sen jäähdyttyä.

Kostutus
1 dl soijajuomaa

Täyte ja kuorrute
1 prk Alpron Airy & Creamy-"kermavaahtoa"
100 g tummaa suklaata
15 tippaa piparminttuöljyä
2 banaania

Vatkasin kerman ja sen joukkoon sulatetun suklaan ja minttutipat. Laitoin kakun väliin banaanit pitkittäin halkaistuna ja suklaakermavaahtoa päälle. Sitten toinen kakkukerros päälle ja sen kostutus. Painelin kakun reunoja alaspäin, jotta sain kakusta pyöreämmän muodoltaan. Kakku oli jo valmiiksi vähän kupera, sillä en kumonnut sitä vuoastaan vaan asetin niin päin, kuin se oli paistettukin. Sivelin ohuelti suklaavaahtoa kakun ulkopintaan ja pursotin piikit.
Pää on muotoiltu marsipaanista.

Joskus on vähän hankalaa..

Kakun (ja kaverinsa, josta lisää myöhemmin) tekeminen olikin sitten melkein kellonympäri -projekti. Aloitin aamulla ja lopetin illalla. Alku oli toiveikas, mutta kun kävi ilmi ettei vauva alias Sintti aikonutkaan rauhoittua päiväunilleen, ei sitten yksillekään, olo hiipi pikkuhiljaa aika tuskaiseksi. Kakkujen teko eteni hipihissukseen ja hikihatussa pitkin päivää, vauva kainalossa kituen. Välillä raadoin myös päivän aterioiden kimpussa ja pesin sekä ripustin pyykkiä, ja urhoollisesti myös askartelin Vekaran kanssa. Taustamusiikkina kaikui koko ajan se tavallinen eli Vekaran katoäiti, katoäiti, katoäiti, tuhanteen kertaan. Hankaluuden maksimoimiseksi sattui vielä niin, että päivän aktiivisimman osan olin myös ilman toisia pelastavia aikuiskäsipareja, ihan yksikseni selviämässä! Koettelemuksieni jälkeen, kun kakku oli valmis (vaikka ei lainkaan sellainen kuin tarkoitin) saatoin itsetyytyväisenä todeta olevani varsinainen selviytyjä, moniottelija ja käteväemäntä. Hih! Ja tulihan se apukin lopulta maailmalta kotiin :)

Kaiken keskellä en tullut googlettaneeksi siilin ulkomuotoa, joten yhdennäköisyys saattaa rajoittua piikikkyyteen. Tosin niitä piikkejäkin on aika harvassa, koska suklaakerma ei ollutkaan niin riittoisaa kuin luulin :D

Ja tämän valitusvirren jälkeen saankin vaihteeksi positiivisuuden puuskan ja totean, että tykkään kovasti seurasta. Kiitos siis muille kakun syöjille!
Ja kovasti tervetuloa uudet blogiseuralaiset Päivi, Nelssi sekä Tea!


11 kommenttia:

Anni Minerva kirjoitti...

Onnittelut! Hienon ja veikeän kakun sait tehtyä häiriötekijöistä huolimatta! :)

Paula kirjoitti...

Kiitos Anni!

Maria Sulonen kirjoitti...

Onpa hieno kakku! Ja kaikki myötätuntoni saat, kun luin tuota kuvausta kakun valmistumisesta kaiken muun puuhan keskellä.. :) Se on kyllä kumma, että kuinka pikkuruiset keksiikin yhtäkkiä olla nukkumatta kunnolla (just ku olis tarvis) vaikka muina päivinä vetäsivät tuntikausia unosia..
Todellakin saat olla ylpeä itsestäsi. :)

Maria Sulonen kirjoitti...

Nii, ja sitä vielä, että onnea myös niistä vuosistakin. :) Ei pelkästään kakuntekosaavutuksesta. :D

Paula kirjoitti...

No kiitos Maria, vaikka ennakkoon mielessäni kyllä näin kakun paljon siilimäisempänä. Tosiaan nuo pienet kullannuput eivät ihan aina ole kaikista helpointa seuraa ;)
Hih, kiitos myös onnitteluista.
t. ikäkriiseilijä ties monettako vuotta

Pipsa kirjoitti...

Synkkärionnittelut loistavalle kakuntekijälle! Minulle tuli tuskanhiki jo vaikeuksista luettaessa, ei ihmekään jos ei paljon naurattanut... mutta kuten edellä mainittu, suloinen kakkuhan kaikesta huolimatta syntyi! Ja mukavaa, että oli syntymäpäivillä oivaa seuraa :)

Paula kirjoitti...

Kiitos Pipsa! Taidankin nyt vähän aikaa pysytellä yksinkertaisemman leivonnan parissa. Ostin kaupasta valmiita torttutaikinoita :D

Outi Rinne kirjoitti...

Synttärionnea täältäkin :) Ja upea kakku, joka muuttui vielä hienommaksi tarinasi jälkeen. Muistan jotenkin hämärästi eläneeni joskus saman tapaisia aikoja. Ihmettelen, miten se leivontavimma olikin niin valloillaan samaan aikaan, kun pikku piltit olivat vaativimmillaan. Mutta ehkä haasteet vain ruokkivat luovuutta :D

Paula kirjoitti...

Kiitos Outi. Leivontavimma tässä tilanteessa voisi jotenkin liittyä vimmaiseen haluun tehdä välillä jotakin omaa. Kodin ulkopuoliset harrastukset olisivat vähän hankalia. Uskon tosissani, että haasteet ruokkivat luovuutta. Olen myös oppinut entistäkin nopeammaksi ja tehokkaammaksi ipanoiden vaikutuksenalaisena. SAmaan aikaan olen tosin unohtanut kaiken ikinä opiskelemani tiedon ;D

Petra / Rva Patalintu kirjoitti...

Tuo "katoäiti" hokema on niin tuttua täälläkin. Joinain päivinä, kun yrittää oikein keskittyä johonkin, se muuttuu ihan kirosanaksi... Ja miten se onkin aina äiti jonka pitää katsoa, vaikka isä istuisi lapsen vieressä valmiina mihin vaan, että äiti saisi tehdä omia juttujaan..?

Jokatapauksessa tosi symppis siili <3

Paula kirjoitti...

Petra, se katoäiti on kyllä aika paha. Noin periaatteessa olen sitä mieltä, että jos ipanalla on jotakin sanottavaa (ja sitähän on), se sanottava täytyy kuunnella ja siihen vastata. Mutta tuo ainainen katoäiti, argh!