torstai 29. syyskuuta 2016

Vegeä: Tofu fish 'n' chips

Tämähän on jo puolisen vuotta vanha uutinen, mutta kannattaa -tottakai- kertoa! Kaimani Paula Heinonen on tehnyt keittokirjan, joka kuuluu joka vegekokin (ja kenen vaan kotikokin) kirjakokoelmaan. Reseptit ovat helppoja ja ainesosalistat lyhyitä, joten kirja sopii aloittelijalle, mutta saa tällainen konkarikin siitä innoitusta. Jokainen resepti on kirjassa ansainnut kuvan ja saatesanat, kuten mielestäni nykyaikaiseen ruokakirjaan kuuluukin. Hyvä Paula!

kuva kustantajalta

Mahottoman houkuttelevalta kuulostaa mm. kirjan mansikkamojito, mutta oi ja voi mansikkakesä ehti jo vilahtaa ohi. Tulevaisuudessa testattavaksi jää myös tofufeta ja siitä tehty kreikkalainen salaatti sekä herkulta vaikuttava kuningatarpannukakku.
Tällä kertaa kokattavaksi valikoitui ruokalaji nimeltänsä Tofu fish 'n' chips. Koko kahden hengen testiryhmämme tykkäsi. Yksinkertaista ja maistuvaa!




Tofu fish 'n' chips  4:lle

300 g savutofua
1/2 dl korppujauhoja
hienoa merisuolaa
rouhittua mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
öliiviöljyä paistamiseen

Tofut viipaloidaan n. 1 cm:n viipaleiksi ja leikataan kolmioiksi. Kieritellään korppujauheessa ja paistetaan pannulla molemmin puolin kullanruskeiksi. Ripsautetaan päälle suolaa ja mustapippuria. Kannustan ripottelemaan mustapippuria suht rohkeasti. Sitruunamehua lisäsin tofuihin itse vasta lautasella.

Uuniranskikset

10 keskikokoista perunaa
4-5 rkl öljyä
1 rkl grillimaustetta
suolaa
rouhittua mustapippuria

Uuni lämpiämään 225 asteeseen ja sillä aikaa perunat ranskisten muotoon! Sekoita öljy ja mausteet joukkoon. Paistetaan 20-25 minuuttia tai kunnes perunat ovat saaneet väriä.


Pidemmän korren Paula suosittelee ruuan kaveriksi muussattuja herneitä, mutta Veikeän Verson Paula on enemmän ketsuppinaisia. Sitäpaitsi annoskuva aivan ehdottomasti kaipasi punaista väriä :D



Huom! Kirjan olen ostanut ihan omin voimin, enkä mitään palkkoita tämän tekstin kirjoittamisesta saa. Mutta kertokaahan, oi te bloggaajatoverit, että täytyykö tätä uutta "Nofollow"-juttua linkin yhteydessä käyttää silti? Yritin. En osannut. 

4 kommenttia:

Paula - Pidempi korsi kirjoitti...

Ihanaa kaimani! Kiitos tästä ja kiva kuulla, että kirjasta löytyy kokkailtavaa vanhalle konkarille myös. :-)

Paula kirjoitti...

Kiitos, Paula itsellesi! Aina niin ilahdun kun uusia vegekirjoja ilmestyy! Mielellään tätä esittelee muillekin :)

Sanna kirjoitti...

Arvaappas mitä mie tyytyväisenä mussutan :) Mummiki ja Reijo (vaikken oo ees kysynyt siltä) tykkäsivät.

Paula kirjoitti...

Sanna, enkai mie tuommosia ossaa arvata :D Mitä tahansa se onkin niin toivottavasti myös pienimmälle maistuu.