sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tahinilla maustetut, paahdetut kukka- ja parsakaalit

Tämän bloginpitäjän jutunaiheet laahaavat pahasti jäljessä! Nyt on nimittäin kyse viime syksyn hitistä omassa keittiössäni. Silloin hoksasin, että näitä syyskauden herkkuvihanneksiahan voi paahtaa! Ja tulos on herkullinen. Paahdettaessa maut tiivistyvät ja vihannesten rakenne on hyvä eikä lainkaan vetinen kuten (liian pitkään) keitettyjen. Nam!

Tahini antaa paahdetuille kukka- ja parsakaaleille mukavan säväyksen, mutta jos sinulla ei tahinia ole, voit korvata sen ylimääräisellä ruokalusikallisella öljyä.




Paahdetut kukka- ja parsakaalit  3-4:lle riippuen lisukkeista

1 keskikokoinen kukkakaali
2 pientä parsakaalia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
2/3 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
2 valkosipulin kynttä puristettuna

Kaalini painoivat pakkauksineen alunperin 1 kg. Muovien kuorimisen, puisevien kantojen ja suojuslehtien poistamisen jälkeen jäljelle jäi reilut 700 g pilkottuja kukintoja ja meheviä varrenosia.

Laitoin kaalinpalat isoon kulhoon. Sekoitin öljyn, tahinin ja mausteet yhteen ja valutin ohuena nauhana kaalien päälle. Sekoitin huolellisesti käsin pöyhien, jotta öljykastike osuu varmasti joka palaseen.
Kaadoin hässäkän leivinpaperoidulle uuninpellille ja paahdoin uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes olivat kypsiä ja vähän ruskistuneita.



Tällä(kin) kertaa päädyin tarjoamaan paahdetut kaalit vain savutofun kanssa, mutta ne sopivat myös esim. papupihvien lisukkeeksi tai vaikkapa tuhdimman salaatin osaksi.


Iloiset tervetulotoivotukset Jossu, Riina ja Tiina!


19 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tahini yhdessä kukka/parsakaalin kanssa on loistava kombo:-) blogissani onkin pari versiota sellaisesta ja täällä se on aika yleinen ruoka:-)

Paula kirjoitti...

Jael, sinä oletkin esikuvani tahinin käyttäjänä! Blogisi ansiosta olen huomannut, kuinka monipuolisesti tahinia voi käyttää. Kiitos siitä :)

Jael kirjoitti...

Paula:)

Anni Minerva kirjoitti...

Tän on oltava match made in heaven! :)

Paula kirjoitti...

Anni, ainakin itselleni maistuu niin hyvin, että tätä on tullut jo aika monta kertaa tehtyä.

Jaana Tapio kirjoitti...

Kaali paahdettuna on täälläkin suosikki, mutta tahinia en olisi keksinyt siihen yhdistää. Kiitos siis vinkistä!

Paula kirjoitti...

Jaana, tuo tahini sopii mielestäni oikein hyvin sekaan. Jopa jälkikasvu syö näitä, vaikka tahini ei muuten oikein suosiossa ole. Harva lapsi varmaan siitä sellaisenaan tykkää. Salaisuus taitaakin olla annostelussa.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Meillä paahdetaan kukka- ja parsakaalta usein - välillä sellaisenaan, välillä perunan ja porkkanan kera. Tahinilla en ole koskaan sitä ryydittänyt, mutta tämän hyvän vinkin jälkeen kyllä kokeilen - tänks :)

Paula kirjoitti...

Koti Harmi, perunat ja porkkanat ja aivan kaikki muutkin taitavat olla paahdettuna parhaimmillaan. Minulle kaalien paahtaminen on viime syksyn uusi oivallus.
Tahinin monipuolisempaa käyttöä olen yrittänyt opetella ja mm. Jaelin blogista paljon vinkkiä saanut. Kaurapuuroonikin se nykyisin ehdottomasti kuuluu kera kanelisokerin, herukoiden ja kaura/soijamaidon.

Pipsa kirjoitti...

Eikä, tässä on paljon potentiaalia uudeksi jumitusruoakseni! :D Kukka- ja parsakaalia kuluu aika paljon juuresten lisäksi näin tammikuussa, kun ei jaksa ihan pelkkää porkkanaa, punajuurta ja lanttua kuitenkaan vetää... Tahini antaa varmasti juuri sellaisen pienen mutta olennaisen loppusäväyksen.

Paula kirjoitti...

Pipsa, ainakin mulle tapahtui se jumitus :D
Sama juttu, etten millään pärjää vain juureksilla koko talvea. Varsinkin kun kylämme kaupassa luomuiset (vaikkakin espanjalaiset) parsa- ja kukkakaalit houkuttavat.

Luomulaakson Maria kirjoitti...

Kylläpä näyttivät hyviltä! Tätä on kyllä pakko kokeilla, kun saan täytettyä kukka- ja parsakaali varaston.

Paula kirjoitti...

Maria, minulle nämä maistuvat ainavain. Ovat nimittäin tänään iltapalan osasena. Nam!

Luomulaakson Maria kirjoitti...

En yhtään ihmettele! :)

Ehdin tänään enempi kurkkia blogiasi ja täältä löytyi hurjasti kaikkea ihanaa - taitaa mennä reseptejä selaillessa loppu ilta. :)

Paula kirjoitti...

Mukava kuulla, Maria, että tykkäät :) Itse olen ilahtuneena lueskellut sinun banaaninkuorikokeiluistasi.

Emilia kirjoitti...

On todella hyviä! Juuri testasin ja laitoin pakaste ruusukaaleja joukkoon (ensin mikrotin hetken ja kaadoin ylimääräisen nesteen pois). Nam!

Paula kirjoitti...

Kiva kun sinullekin, Lemmi, maistui! Olen itse niin innoissani tästä reseptistä. Ruusukaaleja pitäisi minunkin kokeilla paahtaa, ovat muutkin niitä kehuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Jos suolan lisää kasviksiin ennen uuniin laittoa, kyseessä ei ole paahtaminen. Suola irrottaa nesteet ja pitäisi siksi lisätä vasta jälkikäteen. Tällöin kasvikset todella paahtuvat ja kypsyvät ihaniksi.

Paula kirjoitti...

Hei anonyymi! Tuotakin voisi joskus kokeilla, kuulostaa lupaavalta! Mutta kyllä nämäkin ovat tosi ihania :)