lauantai 22. helmikuuta 2014

Puolukkainen lähes raakakakku 3-vuotiaan blogiseni kunniaksi

Ai ai, tämä blogimussukkani täyttää tänään jo 3 -vuotta. Aika on hurahtanut siivillä. Silloin kolme vuotta sitten kaipasin omaa harrastusta hoitaessani yhtä pikkuipanaa kotosalla. Ja edelleen tämä on yhtä ajankohtainen harrastus, välillä (useammassakin) töissä käyneenä ja nyt taas hoitaessani kahta pikkuipanaa kotosalla. Parempaa ja opettavaisempaa, kaikkiin elämäntilanteisiin sopivaa harrastusta tuskin olisin voinut keksiä.

Blogisynttärit tekosyynä tein ihanaisen puolukkakakun, josta oikeasti piti tulla mustaherukkakakku. Mustaherukat ovat nimittäin tämän talven suosikkini. Mutta, kääk, pakastimesta olikin kaikki viime kesän mustaherukat jo käytetty. Keväällä olisi siis marjapensaan istutusta tiedossa, eihän siitä mittään tule, että puolessa välissä talvea jo herukat loppuvat.

Kovin kauaa ei harmittanut, kun pääsin kakkua maistelemaan. Sen verran oli ihanaa, raikasta ja kermaisan täyteläistä yhtäaikaa.





Raaka puolukkakakku  n. 9 palaa

Pohja
15 kuivattua taatelia
4 rkl vettä
2 dl kaurahiutaleita (minulla epäraakoja, raakojakin on olemassa jos välttämättä tahtoo)
1 1/2 dl mantelijauhetta
2 rkl raakakaakaojauhetta
hyppysellinen (ruusu)suolaa
1/4 tl vaniljajauhetta
n. 1 rkl sulatettua kaakaovoita

Pilkoin taatelit ja liotin pehmeäksi 4 rkl:ssa vettä. Surautin kaurahiutaleet hienommaksi teholeikurissa. Lisäsin loput kuivat ainekset ja surautin sekaisin. Kaadoin mukaan taatelit liotusvesineen sekä sulan kaakaovoin ja annoin koneen pyörittää ainekset muotoiltavaksi taikinaksi. Painelin taikinan kahden leivinpaperin välissä litteäksi pyöryläksi ja pudotin öljyttyn 19 cm:n irtopohjavuokaan. Kostutin kädet ja painelin taikinan vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
3 dl cashewpähkinöitä
2 dl vettä
3 dl puolukoita
1 tl vaniljajauhetta
4 rkl agavesiirappia
1 tl soijalesitiiniä
60 g sulatettua kaakaovoita
+ 1 1/2 dl puolukoita koristeeksi

Liotin cashewpähkinöitä yön yli ja kaadoin liotusveden pois sekä huuhtelin pähkinät. Laitoin pähkinät ja 2 dl vettä tehosekoittimeen ja hurautin tasaiseksi kermaksi. Lisäsin puolukat ja jatkoin hurruuttelua. Vielä loputkin ainekset ja perusteellinen tehosekoitus. Kaadoin massan pohjan päälle ja tasoittelin. Koristelin puolukoilla.

ps. Puolukoiden tilalla voi hyvin käyttää mustaherukoitakin. Tiedän, että toimii, sillä testikakun ehdin mustaherukoilla tekemään ennen niiden karmaisevaa loppumista.




Pieniä tilastotietoja blogistani:

- Blogini keskittyy etupäässä ruokaan, mutta näinpä vain on käynyt, että katsotuin kirjoitukseni käsittelee saippuan tekoa.
- toiseksi suosituin teksti on Vegaanin juustokakku ja mokkapalat. Tässä kohtaa hitusen kenkuttaa, koska tuo kyseinen "juustokakku" ei ole ollenkaan siitä parhaimmasta päästä, mokkapalat sensijaan ovat mahtavaisia.
- kolmantena onkin nopea nousija, nimittäin Sikke Sumarin sämpylät vain hiukkasen muokattuina

Valitettavasti minulla ei ole edelleenkään kunnollista kävijälaskuria, joten kävijämääriä en tiedä. Tuo alhaalta löytyvä laskuri laskeskelee käsittääkseni näppäyksiä.

Eniten tänne eksyy ihmisiä Googlen kautta. Ei vaatine linkkiä :)
Toiseksi eniten Etsiresepti -sivuston kautta.
Kolmanneksi Blogilistan ja neljänneksi eniten Top100ruokablogit -sivun kautta.

Ja pieni neuvokin olisi tarpeen jos joku osaa auttaa. Haluaisin tuon top100ruokablogit laittaa tuonne oikealle palkkiin linkiksi, mutta en osaa. Kaikki blogipohjan valmiit paikat on jo käytetty.




Asiaa minulla nyt tuntisi riittävän, mutta se pienempi pikkuipana alias Tonttu vaatii nyt huomiota, joten on aika toivottaa A ja Sanni tervetulleeksi seuraan ja lopetella tältä erää.
Hei hei :)



22 kommenttia:

Nanne kirjoitti...

Paaaljon onnea 3-vuotiaalle! Pääsisko kakkukahveille? Hehe, hyvältä näyttää taasen, kakkusi nimittäin. :)

Anni Minerva kirjoitti...

Ihan varmasti maistuva kakku puolukoillakin! Olen itsekin tehnyt saman tapaista mustaherukoilla, ja se vie kyllä kielen mennessään... Onnea 3-vuotiaalle! :)

Jael kirjoitti...

Paljon onnea 3-vuotiaalle blogillesi ja ihana melkein raaka kakku.Mustaherukat on minunkin suosikkejani joita on onneksi täältä etelässäkin löytyy,mutta puolukoita en ole pitkään aikaan nähnyt pakastealtaassa.tietoa siitä miten saat sen Top 100-ruokablogit blogipalkkiisi löytyy samaisen sivuston info-kohdasta

Iina kirjoitti...

Onnea blogi 3-v! :)

Meillä on puolukoita pakastin täynnä, mutten silti ole vielä käyttänyt niitä raakakakuissani. Tuo kakkusi vaikuttaa herkulliselta ja varmasti kokeilinsinkin, mutta harmksi kaakaovoi käy aina vähän kukkarolle. Voisiko kaakaovoin korvata suurentamalla cashewpähkinöiden määrää vai antaako kaakaovoi juuri sen tietyn maun?

Unknown kirjoitti...

Namskis, kelpais kyllä mullekkin. :) Täytyypä tosiaan testata. Mustaherukat varmaan toimii samalla annostuksella? Mullapas niitä vielä on, lällällää.. ;) Iskä ja äiti toi pakastekaapin täydeltä omien puskien marjoja.. suurimmaksi osaksi mustaherukkaa. Se on munkin lemppari.

Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Paula kirjoitti...

kiitos Leidit onnitteluista!

Nanne, ihan milloin vain ilmoitat tulevasi näille Oulun seudun kaukaisemmille perukoille, niin tottahan kakkukestit pystyyn laitetaan :) Tämä kakku on tosin jo herkuteltu. Tein sen nimittäin vahingossa hieman etuajassa. Hih, näitä vauvaelämän lieveilmiöitä, ettei pysy päivät laskuissa.

Anni, molempi parempi, taitaapi olla niin :)

Jael, täytyypä katsella onko siellä top100 sivulla soppelia neuvoa juuri tähän ongelmaani. Kiitos vinkistä.

Iina, tuo kaakaovoi vaikuttaa ennenkaikkea rakenteeseen, mutta toki myös maistuu mainiolta. En nyt tiedä onko kookosöljy halvempaa,m utta silläkin voi täytettä jähmettää jos tykkää mausta.

Maria, senkin lurjus! :D Vaikka on se kyllä kätevää kun vanhemmat toimittaa marjat. Meillä isä ruukaa tuoda hilloja, nam. Ja kyllä mustaherukalla toimii sama annostus.

Unknown kirjoitti...

Hmm.. mun vanhemmilla olis ollu muutes lyhyempi matka toimittaa marjat sulle ku mulle.. Oon kotoisin siis oulun eteläpuolisesta kunnasta, joka ei ole enää kunta, vaan yhdistynyt monen kunnan kanssa ja ne yhdessä ovat uusi kunta. :D Selkeetä. Itse asun nykyään Pirkanmaalla. Kunnassa joka on vielä kunta. Ellei sitä liitetä Tampereeseen. :D

Unknown kirjoitti...

Onnea 3-vuotiaalle! Ja ihana kakkuresepti :)

Paula kirjoitti...

Niin sitä vain ,Maria saattaa huomata asuvansa eri kunnassa yhtäkkiä. Meilläkin taitaa olla vain ajan kysymys, että ollaan Oululaisia. Ja mulla ei yhtään haittaa vaikka sinun vanhemmat toimittaisi mullekin marjojansa ;D

Kiitos Outi! Onnea sinunkin blogillesi, taisin viimeksi kommentoidessani unohtaa toivotukset.

Pipsa kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku ja kauniita palasia leikkaantuu tuosta! Onnea blogisynttärin johdosta, oho jo 3 vuotta täynnä! Bloggailuintoa jatkoonkin :)

Paula kirjoitti...

Kiitos Pipsa. Kakku olikin aivan ihanainen. Olen edelleen intoa täynnä, mitä bloggailuun tulee :)

Sanna kirjoitti...

Onnittelut blogille, kakku oli tosi hyvvää. Pittää pistää vakavampaan harkintaan joku tehosekotin-mylly niin saa yhtä sileää tuosta täytteestä.

Paula kirjoitti...

Kiitos Sanna. Kyllähän tuo tehari antaa uusia mahollisuuksia. On nykyisin meidän tähdellisin keittiöhärveli :)

Merru kirjoitti...

Blogisi 3 vuotta täyttänyt ja kakkukin hyvältä näyttänyt (ja maistunut, nammmm)!Onnea suuresti :)

Paula kirjoitti...

kiitos myös äitiliinille! hauska riimitys havaittu :D

Iina kirjoitti...

Ai niin, unohdin kysyä edellisessä kommentissani, että minkä kokoiseen vuokaan kakun ainemäärät on tarkoitettu? Ajattelin kokeilla huomenna jotain puolukkatäytteistä raakakakkua ja tätä sinun ohjetta saatan hyvinkin hyödyntää kokeilussani. :)

Paula kirjoitti...

Voi itkun piru (Vekaran voimasanoja) se vuoan koko siis unohtui reseptistä. täytyy lisätä, kiitos kun kysyit! koko on 19 cm

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanan kuuloinen resepti, täytyy kokeilla heti viikonloppuna!
Osaisitko sanoa, onko soijalesitiinin käyttö pakollista/voiko sitä korvata jollain? Entä voiko kakkuun käyttää makeuttamatonta puolukkasurvosta?

Paula kirjoitti...

Kakku onkin aika namu mielestäni :) Varmasti pärjäät ilmankin lesitiiniä ja uskoisin, että puolukkasurvoskin käy. Sitä kannattaa varmasti käyttää jonkin verran vähemmän, ettei täytteestä vain tule liian löysää. Onnea kokeiluun!

Unknown kirjoitti...

Uiui ompas herkullisen näköistä! :P
Käy ilmoittamassa kakkusi Unelmakakku-kilpailuun niin voit päästä Pariisiin herkuttelemaan :)
http://www.raminkonditoria.fi/index.php/unelmakakku/

Paula kirjoitti...

Kiitos M. Olen kyllä tosi epäkilpailuhenkinen :D