Kausimakutestejä vesikefiirillä

Talvella on ihan tavallista odottaa kevättä, eikö vain. Tänä vuonna olen kuitenkin malttamattomasti odottanut kesän alkua ennen kaikkea ihanan vesikefiirini vuoksi :D Kesä antaa taas uusia mahdollisuuksia makukokeiluihin kefiirin kanssa. Nyt testasin kolme alkukesän makua: raparperin, kuusenkerkän ja mustaherukanlehden.

Alkukesän kefiiri   1 l

1. vaihe
vesikefiirin siementä 1 dl tai enemmänkin
1 l vettä
1/2 dl sokeria (intiaani+valkoinen)

Ainekset laitetaan kannuun ja peitetään kevyesti. Annetaan fermentoitua huoneenlämmössä 1-2 vrk ja siivilöidään siemenet talteen. Liemi laitetaan lasipulloon.

2. vaihe

1 pulloon sopiva raparperin pätkä pitkittäin siivutettuna
tai
kourallinen kuusenkerkkiä
tai
kunnon nippu nuoria musteherukanlehtiä + puristus sitruunasta (n. 1 rkl)
(+ 1 tl tummaa sokeria)

Haluttu aines tungetaan pulloon kefiiriliemeen ja halutessa myös vähän lisäsokeria. Korkki tiukasti kiinni ja annetaan kehittyä lämpimässä 1-2 vrk. Aika riippuu lämpötilasta ja siitä kuinka hapanta juomastaan haluaa. Sitten vielä jääkaappiin jäähtymään.

Ja sitten maisteltiin:

Raparperi: Kuinka iloinen yllätys! Hyvä, raikas ja hieno raparperinmaku. Kesäjuoma!

Kuusenkerkkä: Pettymys. Kuusenkerkän omaperäinen kirpsakkuus ei välity juomaan, eikä tule edukseen. Tätä ei toiste.

Mustaherukka: Tykkään! Varmasti muutkin Louhisaaren juoman ystävät tykkäävät. Ihana mustaherukan aromi sopii kefiiriin.

Hortoilijan puutarhassa osa 3

Kesä etenee ja hortoilija saa yhä uusia ihanuuksia maisteltavakseen. Tässä sarjassa esittelen syötäviä kasveja, joita puutarhastani (ehkä myös sinun) kasvattamatta löytyy. Jos hyppäsit kyytiin vasta nyt, löydät sarjan edelliset kirjoitukset täältä ja täältä.
Varoitus! Postauksen loppuosassa esiintyvä materiaali saattaa järkyttää herkimpiä ;)

Maitohorsma

Näitä olen kyttäillyt ja sitten kun tarkkailu hetkeksi herpaantuu, meinaavat kasvaa ihan hujopeiksi! Nuoret suppuiset horsmanversot ovat nimittäin parsan tapaan käytettävä sesonkiherkku. Niitä voi höyryttää, keittää tai paistaa. Maustaa ihan yksinkertaisesti suolalla ja öljyllä tai sitten tarjota jonkun hienomman kastikkeen kanssa.
Vaikka tämä lyhyt aika ohi vilahtaisikin, ei hätää, sillä voi horsman nuoria lehtiä siltikin syödä esimerkiksi salaatin osana, surauttaa smoothien sekaan ja myös lämpimissä ruuissa käyttää. Fermentoiduista (täältä löysin yhden ohjeen) horsmanlehdistä tehty tee on aika mukavan makuista, sellainen miellyttävä perustee. Teeaineksen keräily on tehokasta niin, että nappaisee koko varren (ennen kukkien muodostumista) ja vetäisee lehdet irti yhdellä liikkeellä latvasta alkaen.
Horsma on minun ja varmasti muidenkin kukkaistyttöjen suosiossa, sillä se on niin yleinen ja pitkään hyödynnettävissä. Ja kaikista ihaninta on sen kukat. Todella näyttäviä salaattien, ruokien ja leivonnaisten koristeena. Olempa joskus käyttänyt niitä osana Louhisaaren juomaakin, eli mustaherukanlehdistä tehtyä simaa, jolle horsman kukat antavat kertakaikkisen ihanan vaalenpunaisen värin.

Kuusi

Kuusenkerkkien aika alkaa ihan justiinsa täällä Oulun yläpuolellakin. Maistahan! Maku on jännän kirpsakka. Kerkkiä voi käyttää vaikka salaattien mausteena tai tehdä erilaisia juomia, kylmiä tai kuumia, vaikka tällaista. Jos kerkkiä innostuu oikein urakalla poimimaan, voi niitä säilöä pakastamalla.
Kannattaa kokeilla myös herkullista kuusenkerkkäsiirappia, joka on perinteinen yskänlääke, mutta toimii myös teen makeuttajana tai jätskiannoksen maustajana. Jos napsautat tuon edellisen linkin auki niin sieltä löytyy ohje myös kuusenkerkkäliköörille ja -snapsille.

Pihakuusestaan kerkkiä kannattaa napsia sillälailla hillitysti, ettei koko puuta kyni. Muiden metsäpuiden kimppuunhan ei ilman lupaa saa mennä lainkaan.

Maahumala

Tämä maata pitkin luikertelija on levinnyt koko puutarhaani ja on varmasti sen yleisin kasvi. Sitä on kaikkialla! Syömälläkään siitä ei oikein eroon pääse, sillä vihanneksen sijaan se on ennemminkin mausteyrtti. Isoja määriä ei edes kannata käyttää.
Mutta kauniilta maahumala näyttää ruokien viimeistelyssä, sen lehdet, versonlatvat ja etenkin kukat ovat oikein hienoja annosten koristeluun.

Vuohenputki

No niin, nyt aletaan sitten lähestyä sitä alussa varoittamaani järkyttävää aineistoa. Tekstin edistyessä teen hieman tunnustuksia.
Vuohenputki on eteläisessä Suomessa tunnettu hirmuisena rikkaruohona ja kaiken nielevänä puutarhanvaltaajana. Pohjois-Suomessa sitä tapaa kuitenkin harvakseltaan. Niin harvakseltaan, etten itse yhtään keräilyapajaa tuntenut.

Ja nyt se karmea tunnustus: Hän on täällä! Pyysin ja sain taimen, jonka ihan itte istutin ja ihan omaan puutarhaani! Lähti vauhdilla kasvuun! Ennen kuin joku saa sätkyn, kerron lieventävänä asianhaarana, että vuohenputkelle suunniteltu kasvupaikka, johon toivon sen tyytyvän, on pihamme taka-alalla, pitkän piharakennuksen takana, keskellä heinikkoista aluetta. Tämän kesän annan kasvin vahvistua ja vallata alaa, mutta jo ensi vuonna päästään sitä hyödyntämään. Taktiikkani "laiskana" puutarhurina on sellainen, että istutin taimen ja peitin sitä ympäröivän maa-alueen haravointijätteellä sekä mustalla muovilla. Tarkoitus on, että ruohikko katteiden alla saa näivettyä ainakin kasvukauden ajan ja sitten kun muovit poistetaan alta paljastuu muheva maa, johon vuohenputken on hyvä levittäytyä. Näin vältän kaivamisen ja maan muokkauksen.

Vuohenputken maku on porkkanaan vivahtavan ryytinen ja sitä voi käyttää sekä raakana, että kypsennettynä. Parhaimmillaan lehdet ovat nuorina, ennen kuin ne avautuvat kokonaan.

Huom! Kun putkikasveista puhutaan, niin kannattaa varmistua tunnistuksesta. Nimittäin hukanputki, myrkkykeiso ja myrkkykatko ovat oikeasti myrkyllisä kasveja, joihin vuohenputki on mahdollista sekoittaa. Karhunputki muistuttaa vielä enempi vuohenputkea kuin edelliset, mutta se ei onneksi ole myrkyllinen.



Kerro toki, hyvä lukija, parhaat vinkkisi näiden kasvien käyttöön!

Nokkossipsit +haaste

Kaikkihan tietävät lehtikaalisipsit? Seuraava askel onkin sitten paistella sipsit nokkosista. Tämä alkaakin olla jo jonkinasteinen villitys, ainakin hortoilijoiden joukoissa.

Valmistus on helppoa! Mutta reseptiksi taivuttaminen vaikeaa. Pieni pikkutarkka tyyppi minussa häiriintyy, kun reseptiin ei voi merkitä kappale, desi- tai edes grammamääriä. Nämä sipsit on tehtävä summittain ja silmämääräisesti. Aaargh!

näin siis:

Nokkossipsit  

nokkosen lehtiä
(oliivi)öljyä
(ruusu)suolaa

Valikoin sipsejä varten isommanpuoleisia nokkosenlehtiä (loput nokkoset menivätkin sitten muuhun kokkailuun). Huuhtelin, koska olivat vähän multaisia ja kuivasin. Lorottelin leivinpaperoidulle uuninpellille reilusti oliiviöljyä ja hieroin nokkosen lehdet kauttaaltaan öljyyn. Ripsottelin suolaa joukkoon ja möyhensin vielä vähäsen. Asettelin lehdet yhteen kerrokseen, vieriviereen (kutistuvat reilusti paiston aikana) ja paistelin 175 asteessa noin 7 minuuttia, kunnes olivat rapeita.

Sipsit katosivat hirmu vauhtia pelliltä. Lapsetkin olivat ahnaasti taistelemassa viimeisistä muruista, vaikka oletinkin sipsien kuivankarhean suutuntuman heitä karkottavan. Rapeita herkkupaloja nämä olivatkin!





Sitten siihen haasteeseen. Sain Puolitiessä-blogin Annilta yhdentoista kysymyksen haasteen. Kiitokset! Tässä hänen kysymyksensä ja minun vastaukseni:

1. Mistä haaveilet?
Julkisesti kehtaan vain tunnustaa haaveilevani samoista asioista, mitä kesältä odotan. Ks. siis seur. kys. 


2. Mitä odotat kesässä?
Mahottomasti omaa satoa, aurinkoista seuraelämää, ihan vähän lisää vapautta ja omaa aikaakin.

3. Lemppari jäätelömaku?

no, ihan oikiasti, mikä voisi olla parempaa kuin minttu (no ehkä minttusuklaa), mutta sitähän ei vegenä ole saatavilla. Harminkenkutus ja kehitysehdotuksen paikka!

4. Ketä ihailet?
Ihmisiä, jotka toteuttavat oman tiensä, vaikka se ei valtaväyliä kulkisikaan, ja vielä onnistuvat menestymäänkin (=tulemaan toimeen)!

5. Mitä sinun tekee mieli nyt?
Helmeilevän kylmää ja kuivaa valkoviiniä

6. Tämän hetkinen lempparibiisi?
Nyt täytyy tunnustaa, että olen ihan mahottoman epämusikaalinen. En edes osaa vastata.

7. Mistä haluaisit kiittää juuri nyt, ketä/mitä ja miksi? 

Kiitos kesä kun tulit! (mutta saisiko hieman lisää lämpöä?)

8. Tämän hetken suosikkisi ruokarintamalta?

Tällä hetkellä suosiossani ovat villit vihreät. Ja kaikki valkosipuli/sitruuna/mustapippuri/(kurkuma) -kombolla maustetut jutut.

9. Mitä tarjoaisit vieraille, jotka tulevat lyhyellä varoitusajalla?
Ensinnäkin saisin pienen (no, okei ehkä vähän isommankin) hepulin! En tykkää lyhyistä varoajoista yhtään! Eihän meillä ole mitään tarjottavaakaan ja etenkin talo on ihan hirmu kaaoksessa! Sen jälkeen kun olisin vähän rauhoittunut, ja ensin raivoisasti  raivannut tilaa eli sullonut tavaroita kaappeihin ja sänkyjen alle ja vilkaissut epätoivoisena peiliin (kotiäitiluukki!) ja komennellut talon muuta väkeä ja.....no..ehkä sittenkin keksin jotakin pientä tarjottavaa. Keksejä saattaisi löytyä ja soijakermavaahtoa, marjoja ja suklaata, niistä saa tehtyä nopeasti näyttävät hätävaratyyppiset lasiannokset.

10. Miten mainostaisit asuinpaikkakuntaasi sinne muuttavalle?
Kehuisin meidän lähiruokamahdollisuuksia, hortoilua, marjoja, sieniä ja isojen tonttien mahdollistamaa viljelyä. Tarjoutuisin esittelemään "seurapiireille". Pieni kylä, pienet ympyrät!

11. Joko olet heittänyt talviturkin ja jos et, milloin aiot?
No, en!!! Enkä välttämättä aiokaan koko kesänä.

Ja nyt meinaan olla kamala ja jättää haastamatta eteenpäin.

Hortoilijan puutarhassa osa 2: villi ruokapäiväni

Näyttäisi siltä, että yhä useampi on kiinnostunut villikasvien keräämisestä ja käytöstä. Hyvä juttu! Mutta alkuun voi olla vaikeuksia keksiä, että miten niitä keräämiään kasveja kokkaisi. Vinkiksi kuvasin yhden melko villin ruokapäiväni ateriat. Kiireettömän sunnuntain keräilyt ja kokkailut.

Aamun pihakierrokselta nappasin mukaan pihlajaa, musteherukanlehteä, voikukkaa, koivua ja vähäsen apilaankin, jotka päätyivät tehosekoittimeen....

Vastakerätyistä vihreistä hurautin smoothien kera saksan- ja parapähkinän, banaanin, puolukan ja mustikan. Päälle vielä kaakaonibsejä ja tahinia.

pieneksi herkkuvälipalaksi paistoin nokkossipsejä

Ruuaksi oli kaurakermaista nokkoskastiketta kera perunoiden, porkkanatofu-pihvien ja belugalinssien. Pahoittelut epäesteettisestä kuvasta, jonka muistin napata vastakun annos oli melkein ahmaistu.

Iltapalaksi tein salaatin, joka sisälsi pihlajaa, voikukkaa, mustaherukkaa, suolaheinää, siankärsämöä, vähän maahumalaa, pienen lehtisalaatin, pari tomaattia vastaväriksi ja mehevöitykseksi, belugalinssejä, oliiveja. Kastikkeeksi sovelsin tätä ohjetta, ilman chiliä tosin.

Ja sitten vielä pienet esittelyt hortoilijan puutarhastaan keräilemistä kasveista:

Koivu

Koivujen lehdet ovat nyt hiirenkorva-asteella. Niitä voi nappailla maisteltavaksi sellaisenaan, tai käyttää esimerkiksi salaatin seassa tai smoothien vihreyttäjänä tai teeaineksena. Pienten lehtien ravintoarvot ovat paremmat, mutta koivuteetä voi tehdä myös isoiksi ehtineistä ja kuivatuista lehdistä. Koivulla on nestettä poistava vaikutus. Tuoreiden lehtien maku on aika voimakas, joten kannattaa käyttää mieluummin juuri salaatin osasena kuin salaattipohjana.
Puiden lehtien kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten pysytellään omalla tontilla!

Voikukka

Voikukan nuoret lehdet ovat mukavan katkeran makuista salaattiainesta. Jos nyt sattuu tykkäämään pienestä katkerasta makuvivahteesta. Mielestäni sille sopii yksinkertainen, kirpakka sitruuna-öljy-kastike paahdettujen siemenien/pähkinöiden kera. Nuoret ja varjossa kasvavat lehdet ovat luultavimmin miedomman makuisia, kun taas isot voimakkaasti sahalaitaiset lehdet kitkerimpiä.
Toki voikukkaa voi käyttää myös lämpimissä ruuissa!
Kukinta-aikana aurinkoisenkeltaisia terälehtiä voi käyttää salaattien ja ruokien koristeena, tai tehdä voikukkasimaa- tai hilloa. Nuputkin ovat käyttökelpoisia ja niitä voi myös säilöä kapriksen tapaan.
Voikukan kukkavartta voi käyttä vaikka pillinä, kuten täällä on vinkattu :)
Kannattaa kurkata myös Pidempi Korsi -blogista ihanan, hunajattoman voikukkahunajan ohje.

Suolaheinät

Suolaheinät lehdet ovat ihanan kirpakoita pikku namupaloja! Sekä aho- että niittysyuolaheinää voi käyttää. Varsinkin pienempi ahosuolaheinä on näyttävän tyylikäs ja maistuva koristus ruuissa ja salaateissa.
Sisältämänsä oksaalihapon vuoksi suolaheinää ei suositella käytettäväksi suuria määriä. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä pienemmätkin suolaheinämäärät riittävät antamaan mukavan säväyksen. Oksaalihappopitoisuus on alhaisimmillaan nyt nuorena ja ennen kukintaa.

ahosuolaheinän oik. puolella niittysuolaheinän lehti

Siankärsämö

Siankärsämön pippurinen maku ja vaikutukset ovat senkaltaisia, että sitä kannattaa käyttää ennemminkin mausteena kuin vihanneksena. Itse käytän sitä sekasalaateissa ja ruuanlaitossa muiden vihreiden joukossa esim. piirakkaan ja pestoon olen siankärsämöä sujauttanut muiden kasvien ohella. Teeksikin jotkut siankärsämöä kuivaavat, mutta itse en kauhean ihastunut teen makuun ole.
Siankärsämöstä on mahdollista saada allergisia reaktioita. Ja saattaapa sen tunnistuksessa sekoittua esimerkiksi pietaryrttiin. Tarkkuutta siis! Kaikessa villikasvien keräilyssä toki täytyy olla varma tunnistuksesta.



Loppuun vielä kuva meidän juniorihortoilijasta keräämässä suolaheinän lehtiä.

Villivihreiden kerääminen on mukava yhteisharrastus lasten kanssa. Pienet ovat innokkaita kerääjiä ja taitavia oppimaan ja tunnistamaan kasveja. Vekara on 2-vuotiaasta asti kerännyt kasveja kanssani. Tietenkin lajintunnistaminen täytyy valvoa ja varmistaa sekä tähdentää, ettei mitään kasvia saa mennä syömään ilman äitin (tai iskän) lupaa.

Villiyrttien maistuminen lapsille saattaa epäilyttää. Niin minuakin (etenkin ennakkoluuloisen Tontun kohdalla), mutta tässä asiassa saattaa myös iloisesti yllättyä. Ainakin tämän ruokapäivän tarjoilut maistuivat molemmille hyvin. Etenkin nokkossipsit katosivat suoraan pelliltä hujauksessa. Ainoastaan iltapalasalaatti ei ollut kovin lasten mieleen. Minun mieleeni sitäkin enemmän!


Kiitokset Päiville kasvien kuvaamisesta!

Nokkospiirakka gluteenittomalla pohjalla

"Laiska" puutarhuri tulee palkituksi! Kannattaa antaa armoa rikkakasveille (ja säästää itseltään kitkemisen vaivan), niistä saa nimittäin kaikista varhaisimman sadon. Tämän kevään nokkossatoa on meillä käytetty jo vaikka mihin: olen tehnyt piiraita, nokkos-linssi-kvinoaa ja nokkosella terästettyä kesäkeittoa sekä säikäyttävän tulista porkkana-nokkos-wokkia. Eli yritän varovaisesti hivuttaa tätä mainiota, mutta ruokaennakkoluuloiselle Tontulle uutta ainesta hänen ruokavalioonsa. Säikäyttävän tulinen wokki ei tosin edistänyt asiaa :D

Tässä gluteenittomassa piirakkapohjassa yhdistän jälleen kauraa ja mantelia. Niiden yhdistelmä on minusta maukas ja sopivan murea. Parhaimmillaan piirakka, ja sen rakenne, on tuoreena kunhan se on saanut paistamisen jälkeen rauhassa asettua.
Nokkosen maanläheiseen makuun sopii erinomaisesti piristävä sitruuna. Ja mihinpä valkosipuli ja mustapippuri eivät sopisi!

Nokkospiirakka 

Pohja

2 dl mantelijauhetta
2 dl kaurajauhoja (puhdaskauraa keliaakikoille)
3/4 tl (ruusu)suolaa
2 tl psylliumjauhetta
3/4 dl (oliivi)öljyä
1/2 dl vettä
Sekoitin ensin kuivat aineet ja sitten kosteat joukkoon. Annoin odotella jääkaapissa täytteen teon ajan.

Täyte
oikein ISO sipuli (tai muutama pieni)
2 valkosipulin kynttä
130 g nuoria nokkosia (=iso taikinakulhollinen)
2 1/2 dl kaurakermaa
1 1/2 rkl sitruunamehua
1/2- 2/3 tl (ruusu)suolaa
2 rkl ravintohiivahiutaleita
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 rkl perunajauhoja
+ öljyä paistamiseen

Pilkoin sipulin ja kuullotin kypsäksi runsaassa öljyssä. Sillä aikaa tein nokkosista silppua isolla veitsellä. Otin pannun pois levyltä ja sekoitin puristetut valkosipulinkynnet ja silputut nokkoset joukkoon. Lisäsin vielä loputkin ainekset.

Painelin taikinan litteäksi leivinpaperin päällä ja nostin voideltuun ja leivitettyyn piirakkavuokaan. Painelin kiinni reunohin asti. Esipaistoin pohjaa 175 asteessa n. 10 min. Levitin täytteen päälle ja paistoin vielä puolisen tuntia.

Jos ohjeen tarkasti luettuasi ihmettelet, että enkö ryöpännyt nokkosia lainkaan, niin kerron, että en. Urhoollisesti kävin veitsen kanssa, paljain käsin, poltelevien ja piikittelevien, raakojen nokkosenversojen kimppuun. Nokkosen ryöppääminen ei ole mitenkään tosipakollinen juttu, vaikka niin perinteisesti onkin tehty. Päädyin tähän tulokseen tutkailtuani asiaa hivenen. Ryöppääminen saattaa vähentää nitraatteja, mutta samoin se tekee ravinteille.

Villiyrttikeittokirja sekä Hortoilijan puutarhassa osa 1

Kun minulle tarjottiin Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjaa arvioitavaksi, en millään voinut kieltäytyä. Aihe on mitä innostavin. Ja ihanasti kevään tultua ajankohtainen. Täällä pohjoisemmassakin alkaa jo jotakin villitsevää vihreää löytyä.

kuva kustantajalta

Kirjan rakenne on mielestäni tosi kiva. Ensin esitellään villiyrtti (75 lajia!) kuvan kera, usein kuvaillaan myös sen makua, annetaan käyttövinkkejä sekä sille sopivia makupareja. Seuraavalla aukeamalla on resepti, jossa kyseistä kasvia käytetään.

Ekoileva kasvissyöjä aina vähän kavahtaa kun reseptit painottuvat liha/muna/maito -osastoon, mutta kun sen "taakse" katsoo, huomaa kyllä miten tyylillä villikasveja on käytetty. Reseptit ovat jotain ihan muuta kuin epämääräisiä vihreitä mössömuhennoksia tai lettuja (vaikken näitäkään väheksy). Mietittyjä, suunniteltuja, mutta helpon oloisia toteuttaa. Ainekset ovat selkeitä ja esillepano näyttävä.

Mukana on toki kasvistelijallekin sopivia tai vain pientä muokkausta vaativia ohjeita. Vähänkin ruuanlaittotaitoinen, ruokaharrastajasta puhumattakaan, saa kirjasta aivan varmasti intoa ja ideoita villikasvien käyttöön. Itsekin ilokseni löysin kirjasta pari uutta, pihallani viihtyvää kasvia, joita en ole osannut/muistanut/tiennyt syötäväksi aiemmin käyttää: keltakannusruohon ja päivänkakkaran. Jippii! Näitä varmasti tullaan kesällä näkemään meidän lautasilla. Kirja valotti minulle myös aivan uusia ja monipuolisia tapoja käyttää villikasveja. Nyt vain odottelen vihreän ryöpsähdystä, kasvun ihmettä, että pääsen todenteolla hyödyntämään kirjan ideoita villikokkailussani.


Tyytyväisenä liitän kirjan osaksi ruokakirjastoani. Uskon siitä olevan minulle paljon iloa. Kiitos tekijälle ja julkaisijalle!








Hortoilijan puutarhassa osa 1
(otan oikeuden käyttää tuota joidenkin kammoamaa hortoilija-sanaa, sillä olen ihan oikeasti ja todistetusti hortoileva hortonomi)

Tähän samaan syssyyn onkin sopiva hetki aloittaa pieni sarjatulitus villeistä vihreistä, lukijan toiveen innoittamana. Käytän esimerkkinä omaa vajaan 2000 neliön puutarhaani ja kerron, mitä kaikkea syötävää pihastaan voikaan löytää. Lähes ilman vaivannäköä, ilmaiseksi, ekologisesti. Tämä aihe on minulle tosi läheinen sillä oman pihan villivihreitä ekompaa ja lähempää ruokaa ei olekaan. Koska aihe on laaja, päätin pilkkoa sen pieniksi pätkiksi ja esitellä kasveja sitä mukaa kun kesä etenee ja kamera näpsyy.

Tähän mennessä syötyä:

Nokkonen

Satokauden, tässä Oulun pohjoispuolella sijaitsevassa pihassani, aloittaa nokkonen, joka nousee varhain mullasta auringon lämmittämällä kiviseinustalla. Annan parin valitun nokkospuskan rehottaa myös kukkapenkissäni, koska arvostan helppoa (hyvää ja terveellistä ekolähi)ruokaa.

Kerään nokkosta läpi kesän, nuoria versoja tai isommaksi kasvaneesta kasvista latvassa sijaitsevia nuoria lehtiä. Toistuvan keräämisen ansiosta nokkonen kasvattaa aina uutta satoa. Ensimmäistä kertaa annoin näille kukkapenkkini lemmikkipuskille myös vastalahjan: kompostia juurillensa, jotta rehevää kasvua jaksaisi jatkaa.

Nokkosta voi hetkisen ryöpätä ennen ruuaksi valmistusta tai käyttää raakana, jolloin hienontaminen kyllä päihittää poltinkarvat. Nokkosta voi myös kuivata talvenvaralle ja käyttää teenä ja vähän kaikkialle ripoteltavana viherjauheena.

Viime kesänä kehitin uudemmat versiot perinteisistä nokkoskeitosta ja sitä edellisenä kesänä nokkosletuista. Nokkospesto on ihan mahotonta herkkua! Ainaskin minun mielestäni. Smoothietakin olen nokkosesta surautellut. Osan menestyksekkäästi, mutta osasta tuli ihan karmeaa juomakelvotonta kummallisuutta :D
Seuraavaksi kokeilulistalla on nokkossipsit!

Ihmisten lisäksi nokkonen on tärkeä ravintokasvi myös useiden perhosten toukille. Hox perhospuutarhan perustajat!

Pihlaja

Täälläpäin juuri nyt voi maistella pihlajan avautuvia lehtisilmuja. Ovat kuin meheviä manteleita! Marsipaanin inhoajat älkööt uskaltautuko! Tai uskaltautukoon vain, mutta varoitan, että karvasmantelin aromi on selkeä.
Myös nuoria lehtiä voi käyttää salaatin osasena tai kuivata teeyrtiksi.

Tottahan toki marjojakin voi käyttää, sitten syksyllä. Maku on sellaisenaan useimmille turhan tuju, mutta sekoitettuna muiden ainesten kanssa hilloon tai smoothieen, ihan käypää ja terveellistä tavaraa. Tätini on tehnyt pihlajanmarjoista mahtavan makuista hyytelöä ja isäni lappa- eli vispi- eli marjapuuroa.



Kerro kerro, oi lukija, oma lempitapasi käyttää nokkosta tai pihlajaa.

Suuri minttutesti

Tänä vuonna delegoin minttujen kasvatuksen äidilleni. Minttukuoriaiset ovat meillä niin runsaslukuisia ja mintunhimoisia, etteivät jätä mintuista jäljelle muuta kuin rangat. Hyvin on äiti homman hoidellutkin ja tänään meillä pidettiin suuri mintunmaistelu -testi kolmen sukupolven voimin.

Testi suoritettiin siten, että kutakin kuutta minttulajiketta laitettiin pari oksaa kuppiin ja kiehautettu vesi päälle ja hautumaan. Laitoin vielä lautaset kanneksi, etteivät aromit karkaa. Ongin oksat kupeista ja aloimme maistelemaan haudukkeita miedommasta päästä lähtien. Tarjolla oli myös sokeria, koska se saattaa tuoda joitakin makuja paremmin esille. Nuuhkimme ja maistelimme ja minä yritin kirjata kommentteja ylös.
Testitilanne oli (vekaran ansiosta) vähän kaoottinen, mutta nimilaput sentään pysyivät oikeilla paikoillaan ja muutaman sanasen sain tallennettua.

Ja tässä testimintut:

'Hillary's Sweet Lemon'

- miedoimpia testattavia niin tuoksun kuin maunkin puolesta
- ei havaintoa sitruunan mausta
- maku yllättävän maanläheinen
- Vekara: "Ihanaa!"

 Mansikkaminttu

- Vekara sanoo heti: "Ei hyvä:"
- tästä voi mansikan hivenen maistaakin pienenä kirpeänä vivahteena
- kevyt, mieto mintun maku

Banaaniminttu

- hauduke lähes kirkas väriltään, kun muut ovat kellertäviä ja vihertäviä
- Vekara ei tykkää tuoksusta, äitini mielestä haisee erikoiselle, eikä hyvältä vaikka onkin mieto
- maku on testin yllättävin! ja sitä on runsaasti. Maku on erikoinen, ei banaanin eikä mintun, jotenkin epämiellyttäväkin, mutta jännä.

'Berries & Cream'

- Vekara: "Ei minun hajuuni", vaikka maku onkin hänen mielestään paras jaetulla sijalla Marokon mintun ja 'Sweet Lemonin' kanssa.
- miedoimpia minttuja aromiltaan
- maussa on makeutta ilman sokeriakin
- jälkimaku aika kiva

Suklaaminttu

- Vekara: "Oi, ihana haju!"
- Voimakkain mintun tuoksu
- voimakas mintun maku, jota sokeri parantaa
- ei maistu suklaalta
- äitini mielestä "tää on hyvä"

Marokonminttu

- Paras ja yhdessä edellisen kanssa voimakkain mintun tuoksu olematta kuitenkaan liian pistävä
- Vekara: "Ihanin haju ja maku"
- tästä lajikkeesta odotukset olivat korkealla ja ne lunastuivat
- On hyvvää!


Tämän testin voittajat olivat suklaaminttu ja (oma suosikkini) marokonminttu. Ne olivatkin puhtaimmin perinteisen mintun makuiset. Mietimme, että erot eivät välttämättä olleet kovin merkittäviä. Kannattaakohan näin montaa lajiketta siis ostaakaan. Itse toivon, että juuri marokonminttu menestyy ja jää meille vuosien iloksi.

Huh, tulipahan maisteltua minttua :D




Ja vielä lopuksi hieman omaakin satoa, jota muuten on kylmän ja kuivan kesän vuoksi aika kitsaasti tullut. Vain pinaattia, persiljaa ja retiisiä on päästy maistelemaan. Toki kasvihuoneesta myös tomaatteja ja basilikaa.

ihanan rapsakoita retiisejä

 

Noitakeitoksia eli nokkoskeittoa

Piti saada perhe ruokittua. Kauppaan ei jaksanut lähteä. Nälkä oli. Kaapeissa ei ollut yhtään mitään.
Mitä nyt kukkapenkit täynnä nokkosia, jääkaapissa se ainainen kasvikermapurkki, ikkunalaudalla yksinäinen sitruuna ja pakastimessa rasiallinen valkoisia papuja.
Ja niin se ruoka taaskin valmistui!

Nokkos-valkopapu -sosekeitto  3:lle

taikinakulhollinen nokkosia  (= reilut 100 g)
2 rkl (oliivi)öljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
5 dl vettä
2 dl kasvikermaa
pakasterasiallinen kypsiä valkoisia papuja (= 4-5 dl)
1 tl (ruusu)suolaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
2 rkl sitruunamehua

(+ pinnalle suolaheinäsilppua)

Kiehautin nokkosia runsaassa vedessä muutaman minuutin. Valutin veden siivilässä pois. Kuorin ja pilkoin sipulin, kuullotin öljyssä. Lisäsin myös murskatun valkosipulin joukkoon. Lisäsin veden ja keittelin sipulit kypsäksi. Tässä vaiheessa hyppäsivät loputkin ainekset kattilaan. Soseutin sauvasekoittimella ja kuumensin liedellä vielä ihan pikkuhetken.
Keiton kanssa tarjosin suolaheinäsilppua. Tämän idean sain taannoisella villiyrttikurssilla. Suolaheinästä saa hauskan kirpakoita sattumia muuten melko pehmeän makuiseen keittoon.

Keitto kannattaa syödä kerralla, sillä se alkaa pian menettämään kauniin vihreää väriään.

Vekara ei ole koskaan tykästynyt sosekeittoihin, joten jotakin piti hätäisesti keksiä. No, ensinnäkin otin hänet mukaan poimimaan nokkosia. Varmistin kiinnostuksen vielä tarjoilemalla nokkoskeiton sijaan noitakeitoksiani. Syödessä sitten mietiskeltiin, että missähän vaiheessa muututaan sammakoiksi...

Nokkospesto ja päätt(ämätt)ömän kokin pestoperunat tai mitä siitä sitten lopulta tulikaan...

Olen ihan villiintynyt! Kävin villiyrttikurssin ja aloin maailmanparantajaksi (josta lisää myöhemmin). Siitä lähtien olen ottanut asiakseni hyödyntää menneitä vuosia ahkerammin myöskin villin puutarhani tarjoamia villivihanneksia. Sellainen puutarha kuin puutarhurikin :D

Villivihannekset ovat ympäristötietoisen syömärin valinta. Niiden hiilijalanjälki on olematon, kunhan niitä ei huristele etsimään autolla. Ja meillähän ei tarvitse portaita edemmäs mennä...se siitä hyötyliikunnasta tosin ;)

Nyt sitä nokkospestoa olkaa hyvät:

Nokkospesto   mukavan kokoinen purkillinen

100 g nuoria nokkosia
1 1/2 dl cashewpähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
2 rkl sitruunamehua
1 tl (ruusu)suolaa
1 ml mustapippurirouhetta

Kiehautin nokkosia muutaman minuutin. Siivilöin veden pois, painelinkin hieman avittaakseni. Annoin jäähtyä ja sauvasekoitin loppujen ainesten kanssa kunnes massa oli melko hienoa, mutta kuitenkin pähkinämuruja vielä joukossa.


Pestopurkki kourassa aloin kehittelemään päivän pääruokaa. Ajatus lähti peston mehevöittämästä quinoasta, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen päädyinkin tekemään 

pestoperunoita:

1 kg keitettyjä Lapin puikula -perunoita (uusien perunoiden puutteessa)
n. 2/3 purkkia nokkospestoa
Kuorin keitetyt perunat ja pilkoin. Sekoitin peston joukkoon.

Sitten näköjään unohdin ne jääkaapissa odottelevat linssipihvit ja pestoperunat jotenkin vahingossa jatkojalostuivat perunasalaattimaiseksi jutuksi:

Pestoperuna -salaatti

ed. pestoperunat
3 isoa tomaattia
1 pkt savutofua
hyvä nippu ruohosipulia
(koristeeksi maahumalan kukkia)

Kaikki ainekset samaan läjään.
Näin:

kyllä ne pestoperunatkin sieltä kurkistelevat, kun oikein kurkistaa :)

Eikä tässä vielä kaikki. Satuin valitsemaan liian pienen tarjoiluastian, joten kaikki ei mahtunut samaan joukkoon. Lautasille siis lisättiin vielä parsakaalia ja avokadoa. Matka mutkainen, mutta ateria lopulta aika kiva.


ps. 100 g nokkosia voi kuulostaa vaatimattomalta, mutta on oikeasti aika mahtava määrä. Tällainen iso leivontakulhollinen.

pps. Kaikki te, jotka haluatte myös kaapista ulos ja vapauttaa sisäisen maailmanparantajanne! Tulkaa mukaan tähän uuteen facebook -ryhmään. Pelastetaan maailma porukalla vaikka ihan pikku pikku pala kerrallaan. Tule kertomaan oma maailmanparannusreseptisi!

Tillinen tabbouleh ohrasta

Viime kesän ehdoton suosikkihittiruoka meillä oli tabbouleh. Valtavat persiljasadot innostivat tekemään sitä uudelleen ja uudelleen. Yleensä käytän pohjana paahdettua ja keitettyä quinoaa, mutta laiskoina hetkinä esikäsitelty ohra on vikkelä ratkaisu. Koska tabboulehia syödään meillä näin kesäaikaan usein (jep, levy jäänyt ikäänkuin paikalleen pyörimään), monenlaisia variaatioita on tullut kokeiltua. Tällä kertaa persilja vaihtui tilliksi, se onkin tänä kesänä kasvanut kohisten.

Tilli-ohra -tabbouleh  3-4:lle

2 dl esikäsiteltyä ohraa (esim. Torino)
3 dl vettä
1 iso valkosipulin kynsi
1 tl suolaa
3 rkl sitruunan mehua
3 rkl oliiviöljyä
1/3 tl mustapippurirouhetta
kunnon nippu tilliä
1/2 isohkosta kurkusta
5 tomaattia
1 tlk kidneypapuja

Keitin ohran kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kaksi desiä ohraa kiehui kolmessa desissä vettä kypsäksi kahdeksassa minuutissa. Puristin valkosipulin joukkoon ja sekoitin myös suolan, pippurin, sitruunan ja öljyn vielä lämpimän ohran sekaan. Jätin jäähtymään. Silppusin tillin ja kuutioin kurkun ja tomaatin melko pieniksi paloiksi. Huuhtelin ja valutin pavut ja sekoitin kaikki ainekset sekaisin. Annoin vielä hetkisen maustua jääkaapissa.

Ihan täydellistä kesäruokaa!

Vink:

- Tabboulehin pohjana voi käyttää kiinnostuksen ja vaihtelun nimissä ainakin bulguria, quinoaa (suosikki!), ohraa tai kauraa.

- vihanneksista kurkun ja tomaatin lisäksi voi laittaa vaikka paprikaa, sipulia, avokadoa

- yrteistä hyvin käyvät niin persilja, tilli, minttu, ruohosipuli kuin monenmoiset villivihreätkin tai vaikka kaikkien näiden sekoitus

- aterian täydentämiseen voi käyttää erilaisia papuja tai kikherneitä

Joskus tuo variointi saattaa lipsahtaa niinkin pitkälle, että lopputulos muistuttaa enää hyvin etäisesti tabboulehia jos lainkaan :D

Kikherneleipäset (gluteeniton) persiljapestolla

Saimme ihanan, sokeritonta ja gluteenitonta ruokavaliota noudattavan vieraan. Täytyy myöntää, että jotenkin ihan innostun erilaisista ruokarajoitteista ;D Tarjoilun miettiminen on silloin sopivan mukava pieni haaste ja saattaa johtaa uusiin löytöihin.
Heti keksin, että haluan tarjota tätä jo ennestään koeteltua suklaakakkua. Gluteeniton suolainen puoli olikin sitten melko vierasta aluetta. Pian kuitenkin hoksasin Sivumaku -blogista mielenkiintoisen italialaisen farinata -leivän. Ja eikun toteuttamaan. Juomaksi sekoittelin appelsiinikaneli-rooibos/ minttu/ sitruuna/ stevia -jääteen ja raikastukseksi leikkelin tarjolle vesimelonia.

 

Farinata - kikherneleipä   uuninpellillinen

6 dl kikhernejauhoja

7 1/2 dl vettä  (alkuperäisessä ohjeessa 9 dl, mutta en uskaltautunut, koska tuli jo tällä määrällä niin ohut taikina)

1/2 dl oliiviöljyä

2 tl suolaa

+ rouhittua mustapippuria

Mittasin kikhernejauhot kulhoon. Kaadoin vajaan puolet vedestä sekaan ja vispasin jauhojen paakut tasaiseksi. Lisäsin loput vedet, oliiviöljyn ja suolan, sekoitin. Annoin muhia muutaman tunnin. Suojasin uunin pellin leivinpaperilla ja kaadoin taikinan sille. Ripsottelin pinnalle mustapippuria. Paistoin 200 asteessa, kunnes leivän pintaan alkoi muodostua läikkiä. Leipä oli uunissa noin 35 minuuttia.

Leikkelin leivän kolmioiksi kun se oli jäähtynyt haaleaksi.

Leivän päälle levitettäväksi suristelin persiljapeston ja ne mielestäni sopivatkin mainiosti yhteen. Ja vielä tomaattisiivuja mehevyyttä antamaan! Tällä ohjeella tulee jämäkkä levitteeksi sopiva pesto, joten vetreämpää pestoa halajava voi lisätä öljyn määrää.

Persiljapesto   ihan pikku kipollinen

50 g persiljaa (on muuten yllättävän iso kimppu, kaupan ruukullinen tuskin riittää)

1 dl cashewpähkinöitä

3/4 dl oliiviöljyä

1 iso valkosipulin kynsi

reilu 1 rkl sitruunamehua

1/2 tl suolaa

1 ml mustapippurirouhetta

Hurautin kaikki ainekset tahnaksi sauvasekoittimella.

Kaikkea vihreää -piirakka

Juhannuksen aikoihin siskoni kävi Vekaran avustamana keräilemässä kaikenlaista villiä vihreää ja teki niistä tosi maukkaan piirakan synttäreilleen. Otin opikseni ja kotosalla yritin toistaa luomuksen. Koska olen se laisk... eikun kiireisempi siskoksista, käytin pohjana kaupan valmista pakastetaikinaa. Tähän piirakkaan päätyneet vihreät ovat niitä omassa pihassani ja kasvimaalla rehottavia yrttejä eli vesiheinää alias pihatähtimöä, nokkosta, tilliä ja persiljaa. Monenmoista vihreää voi piirakan täyteeksi piilottaa, mistä vain itse tykkää ja mitä sattuu olemaan tyrkyllä.

Kaikkea vihreää -piirakka

Pohjana käytin kaupan pakastealtaan valmista ruistaikinaa (500 g)

Täyte
1 tooosi iso sipuli (230 g) tai muutamia pienempiä
3 1/2 dl yrttejä, villejä ja/tai kesyjä, hienoksi silputtuna (silppuamattomana keskikokoinen taikinakulhollinen)
2 tlk eli 4 dl kaurakermaa (Nordic -merkkinen on hyvä ja paksu kerma)
1 iso valkosipulin kynsi puristettuna
2 rkl sitruunamehua
vajaa 2 tl suolaa
1/3 tl mustapippurirouhetta
1 1/2 rkl perunajauhoja
loraus (n. 1-2 rkl) öljyä

Hienonsin kuoritun sipulin ja kuullotin sen öljytilkassa. Silppusin yrtit. Sekoitin kulhossa kaurakermaan ja lisäsin loputkin ainekset.
Kaulitsin sulaneen taikinan jauhojen avulla neliskanttiseksi (n. 27 x 30 cm) leivinpaperin päällä ja nostin matalat taikinareunat ylöspäin. kaadoin ja levitin yrttitäytteen pohjan päälle. Paistoin uunissa kunnes pintaan alkoi sinne tänne tulla kevyesti ruskettuneita täpliä.
Taikinapaketissa ohjeistettiin paistamaan 225 asteessa. Epähuomiossa aloittelin miedolla 175 asteen lämmöllä ja parinkymmenen minuutin paistamisen jälkeen tuon ohjeen vasta havaitsin. Äkkiä nupit kaakkoon ja lisää lämpöä! Valitettavasti tämän tarkempia paistoaikoja ei siis nyt irtoa. Mutta eipä tuo taida niin tarkkaa olla. Lopputulos oli kuitenkin aika mukava.

Jäähtyneen piirakan ilmettä yritin piristää koristelemalla pihatähtimöllä, yrtit kun eivät paistamisesta vihreinä selviydy.
Eräs syömäreistä sai tästä mielleyhtymän lohipiirakkaan, ehkäpä juuri tillin ja sitruunan makujen vuoksi. Oikea köyhän vegemiehen lohipiirakka siis :D

ps. Pihatähtimö on niitä kilttejä ja helppoja villivihreitä. Se on raakanakin aivan mieto ja mehevä, ilman mitään karvautta tai kummallisuutta. Sopii hyvin vaikka salaatiksi salaatin sijaan. Kannattaa kokeilla!

Tervetuloa lukijaksi Johanna!

Kesäinen tomaattiperunasalaatti

Lämpimien kesäpäivien ruokalaji on salaatti! Helppoa ja nopeaa, syntyy lähes mistä aineksista hyvänsä ja mikä parasta, ei tarvitse hikoilla hellan ääressä. Tämäkin salaatti syntyi ihan ex tempore kaapissa olleista edellisenä päivänä keitetyistä uusista potuista ja mahtavan kypsistä tomaateista, lisäihanuutta vielä oman kasvimaan vihreistä. Kyseessä ei ole mikään höyhenenkevyt piperryssalaatti vaan ruokaisa ja nälän kunnolla vievä kokonainen ateria.

Kesän tomaattiperuna -salaatti   4:lle

vajaa 1/2 kg keitettyjä uusia perunoita

5 isoa kypsää tomaattia

1 tlk keitettyjä kikherneitä

nippu tilliä

nippu ruohosipulia

lorotukset oliiviöljyä

ropsutukset suolaa ja rouhittua mustapippuria (Olenpa nyt harvinaisen epämääräinen näiden mittojen kanssa, mutta tällaistahan se ruuanlaitto ihan oikeasti on.)

+ salaattipeti

+ pari ruohosipulin kukkaa

+ vihreitä oliiveja

Puolitin perunat ja pilkoin tomaatit, sekaan huuhdotut kikherneet. Silppusin tillin ja ruohosipilin ja sekoitin öljyn ja mausteiden kanssa joukkoon. Petasin pienen salaattipedin ja kaadoin perunatomaatti-salaatin sen päälle pötköttelemään. Koristeeksi vielä ruohosipulin kukkia pienittynä. Ovat aika voimakkaan sipulisia (Vekara vähän säpsähti).

Vihreitä oliiveja ei nyt ollut, mutta kyllä ne makupalat tähän kuuluisivat.

Ja sitten lähdettiinkin vielä meren (hyisten vesien) ääreen vilvoittumaan.

Hunajameloni-mustaherukanlehti -smoothie

Olen tosi jumittunut banaani-marja- smoothieihin! Niinpä päätin, että tänään teen hunajamelonista ja rikkaruohoista vihreän smoothien, ihan vain suistaakseni tavan ja tottumuksen raiteiltaan. Sitten aamusella luin Outin kirjoituksen tekemästään herukanlehti-smoothiesta ja suunnitelmiin tuli pikkuruinen muutos... Marjoista ja banaaneista kuitenkin pysyin tämän harvinaisen kerran erossa.

Hunajameloni-mustaherukanlehti -smoothie   2:lle

3/4 hunajamelonista (koska Vekaralle piti jättää pala)

1 pieni avokado

14 nuorta mustaherukanlehteä

4 rkl sitruunamehua (= yhden sitruunan mehu)

+ jäitä lasiin

Hunajamelonista ja avokadosta kuoret sekä siemenet pois ja surrur kaikki sauvasekoittimella sekaisin. Herukanlehtien määrää voi välillä maistaa, koska optimaalinen kappalemäärä riippunee lehtien koosta.

Juoma oli kevyt ja herkkäarominen, sellainen vähemmän makea tapaus, helteisen päivän raikastus.

Kesäkurpitsaputki päällä

Neljästä kesäkurpitsan taimesta tulee ylimäärin satoa omalle perheelle ja hieman muillekin jaettavaksi. Tämän tavallisen paistokseni lisäksi on pitänyt keksiä muitakin tapoja kuluttaa satoa. Olen tehnyt niin kesäkurpitsakakkua kuin -pikkuleipiäkin sekä marinoituja kesäkurpitsasuikaleita ja kuivattuja snäksejä, joiden kanssa pieni katastrofikin tapahtui. Mitään kovin julkaisukelpoista en kuitenkaan harmikseni ole saanut aikaan.

Paitsi nyt nämä onnistuneimmat kokeiluni, jotka yllätyksekseni maistuivat Vekarallekin. Laitetataanpa siis muistiin...

KesäkurpitsaTsatsiki

240 g (keltaista) kesäkurpitsaa
3 dl maustamatonta soijajugurttia
1 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 rkl sitruunamehua
1 rkl hienonnettua viherminttua
1 muhkea valkosipulin kynsi
1 ml mustapippurirouhetta
1/2 tl suolaa
Raastoin kesäkurpitsan karkealla terällä. Soijajugurtiin jätin valuttamatta, mutta kyllä se kannattaisi niin saisi ylimääräistä nestettä vähemmäksi. Sekoitin loput ainekset kesäkurpitsaraasteen ja jugurtin kanssa sekaisin. Valkosipulin kynnen puristin joukkoon. Annoin maustua jääkaapissa parisen tuntia.

Kesäkurpitsapihvit  9 kpl

280 g (vihreää) kesäkurpitsaa
1 1/2 dl cashewpähkinää
1 1/2 dl kikhernejauhoja
1 rkl öljyä
2 isoa valkosipulin kynttä
vajaa 1 tl suolaa
1 1/2 ml mustapippuria
ripaus chilijauhetta
Raastoin kesäkurpitsan karkealla terällä. Rouhin cashewpähkinät tehosekoittimella. Puristin valkosipulinkynnet. Sekoitin kaikki ainekset massaksi.
Lämmitin tilkan öljyä paistinpannulla ja tiputin pihvitaikinaa pannulle lusikalla. Litistin kasat pihvin muotoon ja paistoin molemmin puolin ruskeaksi. Yhtäaikaa pannulla mahtui paistamaan neljä pihviä.

Tsatsikin ja pihvien kanssa syötiin oman maan salaatteja ja kaupan kypsiä tomaatteja. Tsatsikiannos on aika reilun kokoinen, joten sitä riitti runsaasti myös iltapalaruisleipien päälle.

Minä niin tykkään, kun pääsee käyttämään oman maan satoa ruuanlaitossa! 
Vaikkakin ne tulokset vähän kehnohkoja ovat olleet, niin tämä sentään oli ihan syötävää ;)